”Hylly, jonka mä löysin roskiksesta. Eiks ole hieno?”
”Voi, voi, voi sentään…”
Nämä täällä asuvat teinit eivät ymmärrä sitten ollenkaan minun sisustusmakuni päälle, saatika sitä, että roskiksesta pitää dyykata kotiin epämääräisiä metallihäkkyröitä, joissa on pyörät alla.
Mutta, tällaisen minä löysin, nostin auton takakonttiin ja kuljetin kotiin. Aamulla se seisoi vielä tuossa keskellä olohuonetta, kun kuumeisesti mietin, mihin sen sijoitan. Sitten, kun minulla on taas työhuone (siinä isossa maalaistalossa, johon joskus muutan), niin tämä tulee olemaan ensimmäinen huonekalu jonka sinne raahaan. Nyt se pääsi tuohon isoisän vanhan vitriinikaapin kylkeen ja imaisi sisäänsä kaikki lattialla lojuneet lehdet, ja muutamat muut tärkeät tavarat.
Eiksookin ihana <3
Roikkalampun olen saanut aikoinaan rakkaalta ystävältä. Sekin kuuluu niihin tavaroihin, jotka seuraavat minua ikuisesti kodista toiseen 🙂
Hei, tuohan on kätevän näköinen. Tuollaisen juuri tarvitsisin keväällä taimikasvatukseen siihen mahtuisi vielä monta pikkutainata, kun meinaa aina tila loppua. Muulloin olisi tarpeellinen säilytin askartelutavaroille. Voi miten mainio löytö. 🙂
-Katja
Tästä on kuule moneksi… itsekin mietin, että voisi olla aika kätevä myös parvekkeella "yrttitarhana", mutta tähän tuo nyt jäi toistaseksi. Nyt vain omaa "rullakkoa" metsästämään 🙂
Voi vitsit näyttääpä se kivalta teillä ja voi huokaus miten mielettömiä nää sun kuvat on!!<3
Meille tulee töihin maitoa noissa rullakoissa, en ihan heti ois pystyny kuvitella kärryä kotioloihin mut näiden kuvien jälkeen, miksei 🙂
Minäkin olen nähnyt työpaikallani rullakon jos toisenkin, enkä heti kyllä olis ajatellut sitä omaan sisustukseen… Sehän olisikin hyvä myös keväisin taimien kasvatukseen, vois rullata pitkin taloa valon mukaan. Noitahan voisi kysellä kuljetusliikkeistä, vanhoja ja ruostuneita voi löytyä varastojen periltä! Todellakin: toisen romu on toisen aarre!
Tämä olisi ihan täydellinen juuri rehuille, kun on niin helppo siirrelläkin 🙂 Ja, ajattele, kuinka helppo niitä kasveja olisi kastella, kun päästelisi puutarhaletkulla vettä vain koko rullakon päälle…
Aivan mahtava löytö! Muistan kun joskus itsekin dyykkasin erään kärryn kotiin… Miesväki meinasi pudota penkiltä ja oli kuulema noloa kun kiipesin taloyhtiön roskalavalle sitä hakemaan :D.
Been there, seen that… ei nuo miehet vaan ymmärrä:)
Nämä on ihan parhaita löytöjä. Niistä voi kertoa sitten omille lapsenlapsille, kun keinuttelee joskus kiikkustuolissa ja muistelee menneitä…
Mukava löytö! Nämä on niitä hienoja "pelastustarinoita" kun joku pelastaa käyttökelpoiset tavarat suojiinsa kun sen hylännyt ei ole tajunnut kierrättää 🙂
On aika sääli, että tällaisia vain viskellään menemään, eikä viedä esim. kierrätyskeskuksiin. Aika happy olen silti, että se löysi tiensä tänne meille 🙂
IHANA!! Voi että mä haaveilen kanssa rullakkohyllystä 🙂 Mies saattaisi tosin soittaa valkotakkiset, kun se ei ymmärrä edes varastohyllyjen viehätystä sisustuskäytössä 😀
Mieletön löytö! Jälkikasvu ei ymmärrä hyvän päälle -me asumme siinä vanhassa, isossa maalaistalossa ja nuo hyväkkäät haaveilevat aikuisena muuttavansa isomman kaupungin keskustaan kerrostaloon =D
Täällä puolestaan pojat haaveilevat minimalistisesta ja modernista sisustuksesta. Mielenkiinnolla odottelen, että pääsen heille sitten kylään, kun asuvat jo omillaan 🙂
Aivan ihana!
Ja paikka on kuin tehty tätä varten.
Tuo "Luvaton käyttö kielletty" on huippu!
Kävin muuten tiistaina CW:sa, -kuulin Ullalta että olit seuraavana päivänä tuossa sinne.☺
Mukavaa ja aurinkoista viikonvaihdetta!
Mäkin ihastuin tuohon pieneen tekstiin tuossa kyljessä. Mikä ihme siinä mahtaa olla, että kaikki kielletty aina kiinnostaa 🙂
Ei me näköjään taaskaan satuttu sinne samana päivänä… uusi yritys 🙂
Taidanpa olla poikiesi kanssa vähän samoilla linjoilla. Mutta eihän meidän kaikkien tarvitsekaan tykätä samanlaisista asioista. Se on sitä rikkautta ja rakkautta.
Aijaaaaa… no, nyt pojat saivat yhden äänen lisää :)))
Mutta se ei haittaa, koska minä saan päättää täällä näistä yleisten tilojen sisustuksista, ja pojat puolestaan omista huoneistaan. Suurinta rikkautta on tosiaan se, että makuja on monenlaisia. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.
Maito rullakkohan tuo on ja jonkun joko Arlan tai Valion voipi olla Ingmanninkin. Nämäyleensä palautetaan jaovat siis kierrätettäviä. Aika ajoin niitä myös katoaa ja kuskitkin jättävät milloin mihinkin. Hienohan se on ja ihan huippis hyllynä koska hyllyn puolikkaatkin saa pois tieltä käännettyä, kätevää.
Näin olen ymmärtänyt, että maitoa tällä on kuljeteltu. Tiedä sitten, kuka kumma näitä oli jättänyt roskikseen. Nyt on joku ollut maitotehtaalla kiukkuinen, kun on rullakot hävinneet…
Mä olin ihan innoissani, kun tämän löysin. Jos joku olisi sen vain antanut, ei fiilis olisi varmaan ollut ihan sama. Mutta kun itse dyykkaa sen roskiksesta, niin on ihan onnensa kukkuloilla. Onkohan mulla päässä jotain vikaa :)))))
Mulla on sitten se sama vika. 😀 Löysin kerran ison koulun kellon roskalavalta ja se on ollut mun kallein aarre siitä lähtien. Jos olisin ostanut sen, riemu ei taatusti olisi ollut samanlainen. 😀 Minkähän diagnoosin tästä sais? Jään innolla odottamaan.
Hauska dyykkauslöytö! Ja pääsi hyvään kotiin.
Muistan ikuisesti yhden oman dyykkauskeikkakin (en kerro missä tapahtui), jossa poistolavan ulkopuolelle pystyttämäni keittiötikkaat kaatuivat ja minä olin siis sisällä siellä roskalavalla. Se on kyllä melkoista räpiköintiä mutta vihdoin pääsin sieltä pois ja siltä keikalta sain vanhan puisen matkalaukun. Kannatti vaikka jalat ihan mustelmilla ja vaatteet likaiset 😀 Mitäs me dyykkaajat 😀
Eiksoohiano!
Tuo sinun keikkasi kuulostaa kyllä varsinaiselta seikkailulta. Mä taisin päästä aika vähällä tämän kanssa 🙂 Hauskaahan tuo dyykkaaminen silti on:)))))
Voi vitsi mikä hylly! Ymmärrän täysin miksi olet napannut sen mukaasi! Sopisi hyvin yhteen myös meidän työpöydän kanssa. 🙂 Joskus roskiksesta löytyy vain ne parhaat jutut.
Asuntomessut alkoivat Naantalissa nyt viikonloppuna ja messuportit ovat auki aina 14.8.2022 asti. Nämä ovat jo 48. Asuntomessut, jotka Suomessa järjestetään. Huikea määrä …
Olen viimeiset pari viikkoa nukkunut paremmin kuin hyvin. Nyt on minullakin Suomen markkinoille rantautuneet huikean ihanat Kardelenin pellavalakanat sängyssäni. Helppohoitoiset pellavalakanat …
Jo muutamina viimevuosina minun yhdeksi lempparikseni Asuntomessuilla on noussut tiimi Fiskarhedenvillan ja Annarina Yöntila. Fiskarhedenvillanilta löytyy todella laaja variaatio taloja. …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Roskiksesta dyykattu hylly
”Äiti, mikä toi on?”
”Se on meidän uusi hylly”
”Jaa, siis mikä??”
”Hylly, jonka mä löysin roskiksesta. Eiks ole hieno?”
”Voi, voi, voi sentään…”
Nämä täällä asuvat teinit eivät ymmärrä sitten ollenkaan minun sisustusmakuni päälle, saatika sitä, että roskiksesta pitää dyykata kotiin epämääräisiä metallihäkkyröitä, joissa on pyörät alla.
Mutta, tällaisen minä löysin, nostin auton takakonttiin ja kuljetin kotiin. Aamulla se seisoi vielä tuossa keskellä olohuonetta, kun kuumeisesti mietin, mihin sen sijoitan. Sitten, kun minulla on taas työhuone (siinä isossa maalaistalossa, johon joskus muutan), niin tämä tulee olemaan ensimmäinen huonekalu jonka sinne raahaan. Nyt se pääsi tuohon isoisän vanhan vitriinikaapin kylkeen ja imaisi sisäänsä kaikki lattialla lojuneet lehdet, ja muutamat muut tärkeät tavarat.
Yksi kommentti postauksessa “Roskiksesta dyykattu hylly”
Anonyymi
Ooohlalaaa. Se on ihana :))
Frida - Visualaddict
Kiitti… mä oon ihan innoissani. Kannatti raahata kotiin 🙂
Outi Krimou/Outi's life
Sehän on hieno. Vähän kuin pieni rullakko ♡
Hyvä löytö!
Frida - Visualaddict
Kiitos. Joku sellainen pikku-rullakko se taitaa just ollakin 🙂
Kirsi
Makee rullakko, dyykkauslöytöjen aatelia suorastaan :)Myös roikkalamppu on upea!
Frida - Visualaddict
Eiksookin ihana <3
Roikkalampun olen saanut aikoinaan rakkaalta ystävältä. Sekin kuuluu niihin tavaroihin, jotka seuraavat minua ikuisesti kodista toiseen 🙂
Stella Vanilja
Upea löytö kerrassaan 🙂 ihana 🙂
Frida - Visualaddict
Mä oon niin happy, happy, että löysin tällaisen 🙂 Tykkään!
Sari Riekkola
IHANA <3
Frida - Visualaddict
Kiitti, Sari!
Mäkin tykkään…
Tuija / form follows function
Kaikki dyykattu saa ääneni 🙂
Frida - Visualaddict
Hahaa – joo olen samaa mieltä, että niistä saa heti lisä-ääniä 🙂
Helinä
Mullakin on vanha rullakko odottamassa että asustetaan vielä isommassa talossa jossa on isommat huoneet..
Frida - Visualaddict
Hyvä, että on tuollainen löytö odottamassa 🙂
Isoja ja korkeita huoneita odotellessa…
Unknown
Niin upea!!! just tuollaiset löydöt ovat parhaita <3 kaikki ei vain ymmärrä hyvän päälle 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Laura!
Mä oon ihan onnessani tästä roskislöydöstä… ei sille voi mitään, jos toiset ei ymmärrä aarteiden päälle 🙂
paleredrose
Hei, tuohan on kätevän näköinen. Tuollaisen juuri tarvitsisin keväällä taimikasvatukseen siihen mahtuisi vielä monta pikkutainata, kun meinaa aina tila loppua. Muulloin olisi tarpeellinen säilytin askartelutavaroille. Voi miten mainio löytö. 🙂
-Katja
Frida - Visualaddict
Tästä on kuule moneksi… itsekin mietin, että voisi olla aika kätevä myös parvekkeella "yrttitarhana", mutta tähän tuo nyt jäi toistaseksi. Nyt vain omaa "rullakkoa" metsästämään 🙂
JohannaL
Vau,onpa ihana!
Frida - Visualaddict
Kitti, Johanna!
On kyllä aikas hauska… ja mikä parasta, niin näitä ei löydy ihan joka kodista 🙂
souliina
Aivan ihana , loisto löytö !
Frida - Visualaddict
Kiitti, Souliina!
Tää on niin hieno… kyllä tällaisesta löydöstä on niin iloinen 🙂
Retromoderni
Ei ne teinit tajuu :D.
Frida - Visualaddict
Ei niin… ne on ihan kalkkiksia :))))))
Niina
Voi vitsit näyttääpä se kivalta teillä ja voi huokaus miten mielettömiä nää sun kuvat on!!<3
Meille tulee töihin maitoa noissa rullakoissa, en ihan heti ois pystyny kuvitella kärryä kotioloihin mut näiden kuvien jälkeen, miksei 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos, Niina <3
Nyt kannattaa alkaa metsästämään omaa rullakkoa… Tää on aika kätevä, ja muuntuu moneksi 🙂
Merja K
Vähänkö hieno ja kuvat taas niin upeat, aah <3 Kivaa päivää, soitan sulle tänään, ajatusmylly toimii taas tauon jälkeen tän tytsyn päässä 🙂
Frida - Visualaddict
Eikäniinvähän, vaan huippuhieno:))))
Hyvä, että sulla rattaat taas pyörii vinhaa vauhtia. Soitetaan illemmalla…
Eeviregina
Minäkin olen nähnyt työpaikallani rullakon jos toisenkin, enkä heti kyllä olis ajatellut sitä omaan sisustukseen… Sehän olisikin hyvä myös keväisin taimien kasvatukseen, vois rullata pitkin taloa valon mukaan. Noitahan voisi kysellä kuljetusliikkeistä, vanhoja ja ruostuneita voi löytyä varastojen periltä! Todellakin: toisen romu on toisen aarre!
Frida - Visualaddict
Tämä olisi ihan täydellinen juuri rehuille, kun on niin helppo siirrelläkin 🙂 Ja, ajattele, kuinka helppo niitä kasveja olisi kastella, kun päästelisi puutarhaletkulla vettä vain koko rullakon päälle…
Tuija
En tunne sinua kuin näin blogin välityksellä, mutta sanoisin, että sopii sulle täydellisesti 🙂
Frida - Visualaddict
Hahaaaa 🙂 Aika hyvin olet sitten lukenut minua "rivien välistä". On juuri tarpeeksi outo ja persoonallinen sisustusratkaisu meikäläiselle…
enkulin käsityöt
Upea löytö todella
Frida - Visualaddict
Olen itsekin todella tyytyväinen tähän 🙂
Elsa
Hyvin spotattu! Hyvä löytö! Minullakin töissä odottelee yksi kärry kotiinvientiä ja maalausta (nyt sininen).
Frida - Visualaddict
Eiksvaan… kyllä kannattaa kulkea silmät auki pitkin laitakaupunkeja 🙂
Innolla odotan, että näen, mitä ihanaa sinä saat omasta kärrystäsi aikaiseksi…
Jutta / oblik.
Aivan mahtava löytö! Muistan kun joskus itsekin dyykkasin erään kärryn kotiin… Miesväki meinasi pudota penkiltä ja oli kuulema noloa kun kiipesin taloyhtiön roskalavalle sitä hakemaan :D.
Frida - Visualaddict
Been there, seen that… ei nuo miehet vaan ymmärrä:)
Nämä on ihan parhaita löytöjä. Niistä voi kertoa sitten omille lapsenlapsille, kun keinuttelee joskus kiikkustuolissa ja muistelee menneitä…
Mima
Mukava löytö! Nämä on niitä hienoja "pelastustarinoita" kun joku pelastaa käyttökelpoiset tavarat suojiinsa kun sen hylännyt ei ole tajunnut kierrättää 🙂
Frida - Visualaddict
On aika sääli, että tällaisia vain viskellään menemään, eikä viedä esim. kierrätyskeskuksiin. Aika happy olen silti, että se löysi tiensä tänne meille 🙂
Hosuli
Vähänkö hieno!
Frida - Visualaddict
Eikävaanniinvähän :)))))))
Kaisa
🙂 mäkin olisin napannut talteen! Tyylillä oot sen myös täyttänyt!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Kaisa 🙂
Toivotaan, että teidänkin hoodeilta löytyy joku kaunis metallirullakko, jotta saat itsellesi samanlaisen ihanuuden 🙂
Jossu / Maailman Paras Paikka
IHANA!! Voi että mä haaveilen kanssa rullakkohyllystä 🙂 Mies saattaisi tosin soittaa valkotakkiset, kun se ei ymmärrä edes varastohyllyjen viehätystä sisustuskäytössä 😀
Frida - Visualaddict
Eihän nuo miehet ymmärrä tällaisten viehätystä. Ja onhan se hieman erikoinen, mutta niin on tämän talon emäntäkin 🙂
Pauliina/PauMau
Mieletön löytö! Jälkikasvu ei ymmärrä hyvän päälle -me asumme siinä vanhassa, isossa maalaistalossa ja nuo hyväkkäät haaveilevat aikuisena muuttavansa isomman kaupungin keskustaan kerrostaloon =D
Frida - Visualaddict
Täällä puolestaan pojat haaveilevat minimalistisesta ja modernista sisustuksesta. Mielenkiinnolla odottelen, että pääsen heille sitten kylään, kun asuvat jo omillaan 🙂
Mirella Hölttä
Vanha kunnon maitorullakko, vielä tarrakin tallella. Hieno löytö. =)
Frida - Visualaddict
Kiitos… aina kannattaa pitää silmät auki, sillä koskaan ei voi tietää, mitä löytää :))
Minna, Meidän Harmoniaa
Miten ihana löytö <3
Frida - Visualaddict
Kiitti, Minna <3
Onhan se vähän erikoinen, mutta tykkään 🙂
Titti
Aivan ihana!
Ja paikka on kuin tehty tätä varten.
Tuo "Luvaton käyttö kielletty" on huippu!
Kävin muuten tiistaina CW:sa, -kuulin Ullalta että olit seuraavana päivänä tuossa sinne.☺
Mukavaa ja aurinkoista viikonvaihdetta!
Frida - Visualaddict
Mäkin ihastuin tuohon pieneen tekstiin tuossa kyljessä. Mikä ihme siinä mahtaa olla, että kaikki kielletty aina kiinnostaa 🙂
Ei me näköjään taaskaan satuttu sinne samana päivänä… uusi yritys 🙂
Kix
Taidanpa olla poikiesi kanssa vähän samoilla linjoilla. Mutta eihän meidän kaikkien tarvitsekaan tykätä samanlaisista asioista. Se on sitä rikkautta ja rakkautta.
Frida - Visualaddict
Aijaaaaa… no, nyt pojat saivat yhden äänen lisää :)))
Mutta se ei haittaa, koska minä saan päättää täällä näistä yleisten tilojen sisustuksista, ja pojat puolestaan omista huoneistaan. Suurinta rikkautta on tosiaan se, että makuja on monenlaisia. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.
Mirstaakkeli
Maito rullakkohan tuo on ja jonkun joko Arlan tai Valion voipi olla Ingmanninkin. Nämäyleensä palautetaan jaovat siis kierrätettäviä. Aika ajoin niitä myös katoaa ja kuskitkin jättävät milloin mihinkin. Hienohan se on ja ihan huippis hyllynä koska hyllyn puolikkaatkin saa pois tieltä käännettyä, kätevää.
Frida - Visualaddict
Näin olen ymmärtänyt, että maitoa tällä on kuljeteltu. Tiedä sitten, kuka kumma näitä oli jättänyt roskikseen. Nyt on joku ollut maitotehtaalla kiukkuinen, kun on rullakot hävinneet…
Talo Luck
Eihhh… Pyörryn! Roskisdyykkaus ja löydöt on niin parhaita ja tämä eteenkin! ��
Frida - Visualaddict
Mä olin ihan innoissani, kun tämän löysin. Jos joku olisi sen vain antanut, ei fiilis olisi varmaan ollut ihan sama. Mutta kun itse dyykkaa sen roskiksesta, niin on ihan onnensa kukkuloilla. Onkohan mulla päässä jotain vikaa :)))))
Talo Luck
Mulla on sitten se sama vika. 😀 Löysin kerran ison koulun kellon roskalavalta ja se on ollut mun kallein aarre siitä lähtien. Jos olisin ostanut sen, riemu ei taatusti olisi ollut samanlainen. 😀 Minkähän diagnoosin tästä sais? Jään innolla odottamaan.
Frida - Visualaddict
Hahaaa… taidetaan olla molemmat hieman erikoisia persoonia 🙂
Talo Luck
Ihanaa löytää sielunkumppani! 😘 Mitä mukavinta viikonloppu suule! 😃
Frida - Visualaddict
Niin on 🙂 Ja mitä lohdullisinta on tietää, ettei ole ainoa, joka on hieman "omanlainen" :))))
Muksaa viikonloppua myös sinulle…
Marjo
Hauska dyykkauslöytö! Ja pääsi hyvään kotiin.
Muistan ikuisesti yhden oman dyykkauskeikkakin (en kerro missä tapahtui), jossa poistolavan ulkopuolelle pystyttämäni keittiötikkaat kaatuivat ja minä olin siis sisällä siellä roskalavalla. Se on kyllä melkoista räpiköintiä mutta vihdoin pääsin sieltä pois ja siltä keikalta sain vanhan puisen matkalaukun. Kannatti vaikka jalat ihan mustelmilla ja vaatteet likaiset 😀 Mitäs me dyykkaajat 😀
Frida - Visualaddict
Eiksoohiano!
Tuo sinun keikkasi kuulostaa kyllä varsinaiselta seikkailulta. Mä taisin päästä aika vähällä tämän kanssa 🙂 Hauskaahan tuo dyykkaaminen silti on:)))))
Jenni S. Big mamas home
Voi vitsi mikä hylly! Ymmärrän täysin miksi olet napannut sen mukaasi! Sopisi hyvin yhteen myös meidän työpöydän kanssa. 🙂 Joskus roskiksesta löytyy vain ne parhaat jutut.
Frida - Visualaddict
Hetken aikaa siinä meni, kun mietin, että otanko vai jätänkö… Mutta onneksi raahasin mukaani. Kannattaa siis pitää silmät auki – ihan koko ajan:)
Voisit olla kiinnostunut näistä
Asuntomessut 2022 Naantalissa: 8 upeinta messukohdetta
Asuntomessut alkoivat Naantalissa nyt viikonloppuna ja messuportit ovat auki aina 14.8.2022 asti. Nämä ovat jo 48. Asuntomessut, jotka Suomessa järjestetään. Huikea määrä …
Pehmeissä pellavissa nukkuu hyvin
Olen viimeiset pari viikkoa nukkunut paremmin kuin hyvin. Nyt on minullakin Suomen markkinoille rantautuneet huikean ihanat Kardelenin pellavalakanat sängyssäni. Helppohoitoiset pellavalakanat …
Asuntomessut 2017: Fiskarhedenvillan Ajaton