Lämpöä on todella riittänyt, monta litraa vettä kulunut ja kamera on laulanut jo ensimmäisenä päivänä.
Tulimme tänne mukavalla porukalla kuvaamaan Villa Lantea, joka on siis Gianicolo-kukkulalle vuonna 1531 rakennettu renessanssihuvila. Siellä toimii tänä päivänä Suomen Rooman-instituutti ja suurlähetystö. Rakennus on ihan super viehättävä vanhoine antiikin tyylisine maalauskoristeluineen ja kuluneine lattioineen. Se puhuttelee minua ihan täysillä ja kertoo hauskoja vanhoja tarinoita, kunhan vain jää niitä aistimaan.
Ensimmäisenä päivänä vain fiilistelimme Villa Lanten kukkulalla, kävelimme kauniissa Trasteveren kaupunginosassa, söimme hyvin ja nukuimme vielä paremmin. Tänään alkaa varsinaiset työt.
Minä vedän nyt suojakertoimet pintaan ja lähden kiipeämään Canonini ja näiden muiden valokuvaajien hauskassa seurassa korkealle kukkulalle.
Yksi kommentti postauksessa “Tällä viikolla pelkkää Roomaa”
Essi - pinossa
Olin juuri maaliskuussa Roomassa ja kyllä tuli kameran muistikortti täyteen! Meillekin riitti silloin mukavasti lämpöä, joten voin vain kuvitella mikä sää siellä on tällä hetkellä 🙂
Olen kiertänyt täällä Espanjassa vaikka missä ihanissa paikoissa, ja miljoona kuvaakin on tullut otettua, mutta vasta nyt lähdin rannalle, vetelehtimään, …
Blogiyhteistyö: Porin Kaupunki Tänään minulla oli etätyöpäivä Porin Puuvillassa. Paikalliset kutsuvat tätä Länsi-Suomen Piilaaksoksi. Kutsukoot, miksi haluavat, mutta minä kutsun …
Kävimme ystävättäreni kanssa tutustumassa Alhambraan, joka on maurlaisaikainen kuninkaiden linnoitus Granadassa. Palatsi on rakennettu 1300-luvulla, korkealle kukkulalle, Sierra Nevadan vuoriston …
Tällä viikolla pelkkää Roomaa
Terveiset Roomasta!

Frida - Visualaddict
Minullapa oli onneksi monta muistikorttia mukana 🙂 Lämpöä olisi tällä reissulla saanut olla ehkä ihan vähän vähemmän… mutta hyvin me silti pärjäsimme…
Suffeliini
Ihana katsella kuvia Roomasta, kun pääsee kuukauden päästä sinne itsekkin ensimmäistä kertaa. 🙂
Frida - Visualaddict
Oih… kuulostaa mahtavalta. Ihanaa Roomaa sinullekin 🙂
Elsa
Antoisaa matkaa! Buon viaggio! Nauti! <3
Frida - Visualaddict
Kiitos ja tänks… nautittu on… maisemista, seurasta ja ihanista yksityskohdista 🙂
Kolmen Koti Rannikolla
Superia Rooma viikkoa Frida <3!
Frida - Visualaddict
Kiitos, darling <3
Mari
Kerrassaan mahtavia kuvia !
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos, Mari <3
m.newcomer
♥ I-HA-NIA kuvia! ♥ Anna vaan kameran täysillä vetää sopraanoitaan, niin me päästään etänauttimaan Rooman tunnelmasta. ♥ NAUTI! ♥
Frida - Visualaddict
Kyllä on kamera laulanut… niin sopraanoa, kuin alttoakin 🙂 Ihana Rooma <3
Etanaelli
Iiihanat kuvat! Enjoy 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Elli <3 Kyllä tätä on nautittu ihan kaikilla aisteilla…
Anu
Niin kaunista! Mutta eihän nämä kuvat hyvää tee kroonisesta matkakuumeesta kärsivälle… 😉
Frida - Visualaddict
Hups… olen pahoillani… sun pitää ehkä hieman sulkea silmiä näiden kohdalla 🙂 🙂 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Rannalla
Olen kiertänyt täällä Espanjassa vaikka missä ihanissa paikoissa, ja miljoona kuvaakin on tullut otettua, mutta vasta nyt lähdin rannalle, vetelehtimään, …
Etätöitä ja vastapaahdettua kahvia
Blogiyhteistyö: Porin Kaupunki Tänään minulla oli etätyöpäivä Porin Puuvillassa. Paikalliset kutsuvat tätä Länsi-Suomen Piilaaksoksi. Kutsukoot, miksi haluavat, mutta minä kutsun …
Alhambra – Granadan jalokivi