Nyt on ollut varsinaiset sisustajan päivät meneillään, ainakin minulla. Ensin visiteerasin Pariisin sisustusmessuilla ja eilen inspiroivassa Habitaressa. Ennen kuin hyppään näihin kotimaisiin sisustusbileisiin, niin laitan teille vielä inspiraatiota Euroopasta, eli Maison et Objet -sisustusmessuilta.
Silmänruokaa oli kahdeksan hallia, joten tämä läpileikkaus on vain murto-osa siitä, mistä olen saanut nauttia. Jos nyt haluaa ratsastaa trendien aallonharjalla, niin kotiin pitää kantaa samettia, tummia lämpimiä värejä, samettia, viherkasveja, samettia, messinkiä, samettia, isoja leikkuulautoja, papukaijoja, apinoita, riikinkukkoja, ananaksia, kaktuksia, isoja lasivaaseja, pahkapöytiä, ja vielä ripaus samettia. Ja kun tämän on saanut tehtyä, niin sitten vaihdetaan valaisimet. Jokaisen kattolampun tilalle tulee nyt hankkia vähintään kolme uutta valaisinta, mielellään erilaisia, mutta saman sävyisiä. Läpikuultava lasi tai messinki on materiaalina oikein hyvä. Ja jalkalamppujen määrän voi vaikka tuplata. Jokunen voi olla hyvinkin näyttävä katseenvangitsija ja muut puolestaan hieman eleettömämpiä.
Että näin!
Niin koukuttavaa oli tuo maailma, että minullakin oli matkalaukussa muutama samettityyny ja kullanvärinen torkkupeitto, kun tulin kotiin. Enää sohva puuttuu. Sen piti tulla tiistaina, mutta vielä ei ole näkynyt.
Mitä ihania juttuja! Tahtoisin melkein kaiken! Nyt on hieman tuskaa tämä kaikki ihanien hankintojen tulva blogeissa, paha kausi tämä syksy ja messukausi :).
Minulla kävi ihan samalla tavalla… olisin halunnut kotiin vaikka mitä. Onneksi matkalaukkuun ei mahtunut muita kuin tyynynpäällisiä ja yksi torkkupeitto 🙂
Voi Frida mitä kuvia! Nämä messut haluaisin joskus nähdä ja kokea. Tuolla on niin paljon juttuja, joita haluaisin hypistellä ja tuoda ne kotiini. Onneksi matkoilla tuo kantaminen ja matkalaukku rajoittaa hamstrausta…
Aurinkoista viikonloppua ja oli kiva törmätä Habitaressa vaikka vain pikaisesti!
Nämä messut on kyllä niin mieleenpainuva ja inspiroiva kokemus, että soisin ihan jokaisen himosisustajan pääsevän sinne 🙂 Oli tosi kiva törmätä Habitaressa 🙂
Tummaa luksusta ja helppohoitoista puutarhaa löytyy Asuntomessujen Design-Talon kohteesta nimeltä Pala. Taitavan Mikko Toppalan käsialaa oli sisätilojen selkeä ja tunnelmallinen …
Minulla on tornihuone – vähän niinkuin Tähkäpäällä aikoinaan. Tämä nykyinen kotimme sijaitsee vanhan, kaksikerroksisen puutalon ylimmässä kerroksessa ja bonuksena asuntoon …
Lisää sisustusinspiraatiota Pariisista

Yksi kommentti postauksessa “Lisää sisustusinspiraatiota Pariisista”
Kaisa
Oi, miten kauniita kuvia ja värejä!
Mukavaa torstaita!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Kaisa… itsekin vallan hullaannuin tästä värimaailmasta. Ihania!
Anonyymi
Mitä ihania juttuja! Tahtoisin melkein kaiken! Nyt on hieman tuskaa tämä kaikki ihanien hankintojen tulva blogeissa, paha kausi tämä syksy ja messukausi :).
Frida - Visualaddict
Minulla kävi ihan samalla tavalla… olisin halunnut kotiin vaikka mitä. Onneksi matkalaukkuun ei mahtunut muita kuin tyynynpäällisiä ja yksi torkkupeitto 🙂
Marjo
Voi Frida mitä kuvia! Nämä messut haluaisin joskus nähdä ja kokea. Tuolla on niin paljon juttuja, joita haluaisin hypistellä ja tuoda ne kotiini. Onneksi matkoilla tuo kantaminen ja matkalaukku rajoittaa hamstrausta…
Aurinkoista viikonloppua ja oli kiva törmätä Habitaressa vaikka vain pikaisesti!
Frida - Visualaddict
Nämä messut on kyllä niin mieleenpainuva ja inspiroiva kokemus, että soisin ihan jokaisen himosisustajan pääsevän sinne 🙂 Oli tosi kiva törmätä Habitaressa 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Asuntomessut 2017: Design-Talo Pala
Tummaa luksusta ja helppohoitoista puutarhaa löytyy Asuntomessujen Design-Talon kohteesta nimeltä Pala. Taitavan Mikko Toppalan käsialaa oli sisätilojen selkeä ja tunnelmallinen …
Asuntomessujen 2021 messutärpit: 12 upeinta kohdetta
Asuntomessut Lohjalla alkoivat nyt ja ovat auki aina 8.8.2021 asti. Kävin taas tuttuun tapaan tutustumassa messujen antiin ja tässä tulee …
Käinby 1925: The Heaven Linen Maker