Meillä on nykyään uudet (vanhat) ruokapöydän tuolit.
Rakas ystävättäreni myi näitä Kilta tuoleja puoli-ilmaiseksi facebookissa, kun heidän piti tyhjentää varasto putkiremontin alta. Ensin innostuin hankkimaan yhden, ja sitten toisen. Ja loppujen lopuksi ajelin siellä varastolla parina eri päivänä ja lastailin autoa täyteen Kilta tuoleja. Kaupan päälle sain hajasijoitukseen vielä Jussi Halosen kauniin taulun, joka vielä toistaiseksi nojailee seinään.
Nämä tuolini ovat kaikki omia yksilöitään, hieman eri värisiä, eri verhoiluilla, käsinojilla ja ilman ja erivärisillä metallijaloilla, mutta minä tykkään! Voisi olla tylsää, jos kaikki olisivat samasta pakasta vedetty. Ja täytyy myöntää, että Olli Mannermaa on aikoinaan suunnitellut nämä tuolit kyllä todella mukaviksi istua.
En muista, olenko jo ehtinyt vilauttamaan teille tätä meidän ruokailutilan valaisinratkaisua, mutta tässäpä tulee sekin. Tämä hauska mustekala-valaisin on siis Airamilta ja hankittiin aikoinaan ”mittatilauksena” meidän vanhan kodin eteiseen. Minusta se istuu aika hauskasti tähän isoon tilaan, ison pöydän päälle. Vielä, kun löydän jostain isot polttimot, jotka antavat hieman viileämpää valoa, kuin 2000 kelviniä, niin sitten olen super-tyytyväinen.
Kilta-tuolit ovat klassikoita. Sääli, että Olli Mannermaa ehti kuolla ennenkuin Martela alkoi uudelleen valmistaa näitä tuoleja taas. Huonekalu, jota ajanhammas ei syö ja äärimmäisen mukava myös istua.
Teillä on kodikasta!
Jo muutamina viimevuosina minun yhdeksi lempparikseni Asuntomessuilla on noussut tiimi Fiskarhedenvillan ja Annarina Yöntila. Fiskarhedenvillanilta löytyy todella laaja variaatio taloja. …
Tummaa luksusta ja helppohoitoista puutarhaa löytyy Asuntomessujen Design-Talon kohteesta nimeltä Pala. Taitavan Mikko Toppalan käsialaa oli sisätilojen selkeä ja tunnelmallinen …
Nyt istutaan Kilta tuoleissa

Yksi kommentti postauksessa “Nyt istutaan Kilta tuoleissa”
Retromoderni
Kaunista.
Frida - Visualaddict
Tänks elikkäs kiitos :)))
Mari
Samoja tuoleja tässä makustellut… tarvisin 8kpl 🙂
Teillä on NIIN kaunista ja kodikasta <3
Frida - Visualaddict
kahdeksan on aika paljon… mutta minä pidän peukkuja pystyssä, että löytyvät. Ja edullisesti tietenkin 🙂
Marjo
Kilta-tuolit ovat klassikoita. Sääli, että Olli Mannermaa ehti kuolla ennenkuin Martela alkoi uudelleen valmistaa näitä tuoleja taas. Huonekalu, jota ajanhammas ei syö ja äärimmäisen mukava myös istua.
Teillä on kodikasta!
Frida - Visualaddict
No nämähän ovat niin loistavat. Hyvä istua ja ihanan ajaton muotokieli kaupanpäälle. Go Olli!
Voisit olla kiinnostunut näistä
Asuntomessut 2017: Fiskarhedenvillan Ajaton
Jo muutamina viimevuosina minun yhdeksi lempparikseni Asuntomessuilla on noussut tiimi Fiskarhedenvillan ja Annarina Yöntila. Fiskarhedenvillanilta löytyy todella laaja variaatio taloja. …
Asuntomessut 2017: Design-Talo Pala
Tummaa luksusta ja helppohoitoista puutarhaa löytyy Asuntomessujen Design-Talon kohteesta nimeltä Pala. Taitavan Mikko Toppalan käsialaa oli sisätilojen selkeä ja tunnelmallinen …
Uusi olohuone vanhoilla kalusteilla
Hiphei ja terkkuja jälleen meiltä kotoa. Asuntomessujen tärppikohteita tuli postattua aika paljon, joten nyt on varmaan aika pistää niille stoppi …