Kun on kyse pellavasta, kotimaisuudesta, upeasta miljööstä ja mielettömän mukavasta perheestä, niin voitte olla varmoja, että riennän paikalle Canonini kanssa kuin tuulispää.
Sain upean tilaisuuden päästä kuvaamaan kotimaisia Käinby 1925 Heaven Linen -pellavalakanoita. Ja tämä päivä jäi kyllä minun muistoihini yhtenä parhaimmista sunnuntai-päivistä. Huonekalujen siirtelyä nurkasta toiseen, petaamista, stailausta, hyvää ruokaa, ihanan leppoisaa seuraa ja valokuvaamista. Tämä nainen ei ainakaan muuta kaipaa onnistuneeseen päivään.
Olen nyt nukkunut näissä Käinbyn pellavalakanoissa viime syksystä lähtien ja voin kertoa, että kun pellava on hyvälaatuista, kivipestyä ja tiiviiksi kudottua, niin uni maittaa todellakin paremmin kuin hyvin. Jo yleensä yhdeksän aikaan illalla odotan ihan innolla, että pääsen käpertymään pellavalakanoitteni väliin. Pieniä, ihania elämän iloja ja ainakin minulle todellista arjen luksusta.
Tiedän, olen puolueellinen, sillä Käinbyllä ja tällä ihanalla perheellä on oma pieni paikkansa minun sydämessäni. Mutta totta on sekin, että olen viimeiset kymmenen vuotta nukkunut erilaisissa pellavalakanoissa. Yhdet olivat hiekkapaperia, jotkut ihan jees ja toiset aivan liian kevyitä ja niin huonolaatuisia, että niistä melkein kuulsi läpi. Nih! Jos siis pehmeitä, hengittäviä, kivipestyjä pellavalakanoita etsitte ja haluatte nukkua yönne hyvin, niin kannattaa klikata aika nopsaan Käinbyn verkkokauppaan (klikedi klaks) tai etsiytyä jonkun iloisen jälleenmyyjän luokse. Voisin melkein laittaa pääni (ja kamerani?!) pantiksi, että tätä hankintaa ette tule katumaan. Nämä pellavat paranevat vain, mitä enemmän niitä pesee ja käyttää.
Yksi kommentti postauksessa “#linenlove Käinby 1925”
Tuuletuksia Jantunen
On muuten totta, että osa pellavalakanoista on todella kuin hiekkapaperia. En ole sellaisia täydellisiä pellavalakanoita ehtinyt vielä kokeakkaan, mutta monet ovat niistä puhuneet 🙂
Todellakin! Pellavalakanoista ei kyllä kannata ostaa niitä edullisimpia. Kokemus on suorastaan epämiellyttävä. Nämä Käinbyt kyllä hipovat jo täydellisyyttä, joten niitä voin suositella ihan mennen tullen 🙂
Kyllä Suomen luonto on kaunis. Itse huomaan monesti päätyväni kameran kanssa erinäisille rannoille. Syynä lienee se, että olen rannikkokaupungista kotoisin …
Pika-terveiset Tammisaaresta. Täällä voisin kävellä ikuisuuksia pitkin merenrantaa ja vanhaa kaupunkia. Iso suositus, jos vielä mietitte, mihin suuntaisi lomalla. Tämä …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
#linenlove Käinby 1925
Kun on kyse pellavasta, kotimaisuudesta, upeasta miljööstä ja mielettömän mukavasta perheestä, niin voitte olla varmoja, että riennän paikalle Canonini kanssa kuin tuulispää.
Sain upean tilaisuuden päästä kuvaamaan kotimaisia Käinby 1925 Heaven Linen -pellavalakanoita. Ja tämä päivä jäi kyllä minun muistoihini yhtenä parhaimmista sunnuntai-päivistä. Huonekalujen siirtelyä nurkasta toiseen, petaamista, stailausta, hyvää ruokaa, ihanan leppoisaa seuraa ja valokuvaamista. Tämä nainen ei ainakaan muuta kaipaa onnistuneeseen päivään.
Olen nyt nukkunut näissä Käinbyn pellavalakanoissa viime syksystä lähtien ja voin kertoa, että kun pellava on hyvälaatuista, kivipestyä ja tiiviiksi kudottua, niin uni maittaa todellakin paremmin kuin hyvin. Jo yleensä yhdeksän aikaan illalla odotan ihan innolla, että pääsen käpertymään pellavalakanoitteni väliin. Pieniä, ihania elämän iloja ja ainakin minulle todellista arjen luksusta.
Tiedän, olen puolueellinen, sillä Käinbyllä ja tällä ihanalla perheellä on oma pieni paikkansa minun sydämessäni. Mutta totta on sekin, että olen viimeiset kymmenen vuotta nukkunut erilaisissa pellavalakanoissa. Yhdet olivat hiekkapaperia, jotkut ihan jees ja toiset aivan liian kevyitä ja niin huonolaatuisia, että niistä melkein kuulsi läpi. Nih! Jos siis pehmeitä, hengittäviä, kivipestyjä pellavalakanoita etsitte ja haluatte nukkua yönne hyvin, niin kannattaa klikata aika nopsaan Käinbyn verkkokauppaan (klikedi klaks) tai etsiytyä jonkun iloisen jälleenmyyjän luokse. Voisin melkein laittaa pääni (ja kamerani?!) pantiksi, että tätä hankintaa ette tule katumaan. Nämä pellavat paranevat vain, mitä enemmän niitä pesee ja käyttää.
#linenlove
Yksi kommentti postauksessa “#linenlove Käinby 1925”
Tuuletuksia Jantunen
On muuten totta, että osa pellavalakanoista on todella kuin hiekkapaperia. En ole sellaisia täydellisiä pellavalakanoita ehtinyt vielä kokeakkaan, mutta monet ovat niistä puhuneet 🙂
Frida - Visualaddict
Todellakin! Pellavalakanoista ei kyllä kannata ostaa niitä edullisimpia. Kokemus on suorastaan epämiellyttävä. Nämä Käinbyt kyllä hipovat jo täydellisyyttä, joten niitä voin suositella ihan mennen tullen 🙂
Marjo
Ihania kuvia 🙂 Itse en ole koskaan kokeillut pellavalakanoita mutta ehkä näitä….
Muvavaa sunnuntaita Frida!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Marjo 🙂
Pellavat kannattaa kyllä ottaa kokeiluun… niihin voi toki jäädä myös koukkuun, joten pieni varoitus perään 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Koti Helsinki, Avotakka
Kotijuttu ilmestynyt Avotakka -lehdessä
Pehmeä meri
Kyllä Suomen luonto on kaunis. Itse huomaan monesti päätyväni kameran kanssa erinäisille rannoille. Syynä lienee se, että olen rannikkokaupungista kotoisin …
Tammisaari on yksi kauneimmista kesäkaupungeista