Kävimme ystävättäreni kanssa tutustumassa Alhambraan, joka on maurlaisaikainen kuninkaiden linnoitus Granadassa.
Palatsi on rakennettu 1300-luvulla, korkealle kukkulalle, Sierra Nevadan vuoriston kupeeseen. Alhambran alue on rajattu muurilla, jonka sisäpuolella on aikoinaan asustanut 40 000 ihmistä.
Alueella on monta palatsia, puutarhoja, moskeija ja muita rakennuksia, joista osa jopa hieman karuja ulospäin, mutta sisäpuolelta niistä löytää mitä kauneinta stukko-koristelua, upeita laattoja ja puukaiverruksia.
Täytyy myöntää, että tällaisissa paikoissa kun visiteeraa, niin ei voi olla miettimättä, että miten ihmeessä näitä on aikoinaan rakennettu, kun ei ollut koneita eikä nostureita. Ja miten ihmeessä kärsivällisyys on riittänyt käsin kaivertaa kaikkia noita upeita koristeluja. Niissä on mennyt vuosia.
Onneksi nämä tällaiset historialliset upeudet on nykyään suojeltu.
Alhambra oli jossain vaiheessa päästetty pahasti rapistumaan ja siihen aikaan täällä on kuuleman mukaan hengaillut pelkästään asunnottomia ja kulkureita. Nykyään tämä kohde kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja se on hyvä, sillä on mukava tietää, että lapset ja lapsenlapsetkin pääsevät vielä halutessaan kokemaan tämän kauneuden.
Abrakadabra, sanon minä.
Tämä paikka on kuin tuhannen ja yhden yön saduista ja ehdottomasti käynnin arvoinen, jos näille nurkille satutte matkustamaan.
Sattumalta katson tällä hetkellä Netflixiltä Memories of the Alhambra nimistä Korealaista saippuasarjaa joka sijoittuu sinne että Korean Souliin. K-16 sarja koska actionia.
Nii onkii 🙂
Uskotko, että olin jo kerran menossa sinne ja melkein pääsin jo kukkulalle, mutta uupumus iski. Olin jo kiertänyt Malagan vanhaa kaupunkia ja Picasso-museota, enkä olisi enää jaksanut keskittyä tuohon kaunokaiseen. Voi siis olla, että sinne vielä lähden seikkailemaan. Kiitos, kun muistutit 🙂
Yksi Suomen kauneimmista ruukinalueista on Satakunnassa sijaitseva Ahlströmin Ruukki. Täällä on maisemointi, miljöö ja rakennukset kaikki niin kauniisti sulassa sovussa, …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Alhambra – Granadan jalokivi
Kävimme ystävättäreni kanssa tutustumassa Alhambraan, joka on maurlaisaikainen kuninkaiden linnoitus Granadassa.
Palatsi on rakennettu 1300-luvulla, korkealle kukkulalle, Sierra Nevadan vuoriston kupeeseen. Alhambran alue on rajattu muurilla, jonka sisäpuolella on aikoinaan asustanut 40 000 ihmistä.
Alueella on monta palatsia, puutarhoja, moskeija ja muita rakennuksia, joista osa jopa hieman karuja ulospäin, mutta sisäpuolelta niistä löytää mitä kauneinta stukko-koristelua, upeita laattoja ja puukaiverruksia.
Täytyy myöntää, että tällaisissa paikoissa kun visiteeraa, niin ei voi olla miettimättä, että miten ihmeessä näitä on aikoinaan rakennettu, kun ei ollut koneita eikä nostureita. Ja miten ihmeessä kärsivällisyys on riittänyt käsin kaivertaa kaikkia noita upeita koristeluja. Niissä on mennyt vuosia.
Onneksi nämä tällaiset historialliset upeudet on nykyään suojeltu.
Alhambra oli jossain vaiheessa päästetty pahasti rapistumaan ja siihen aikaan täällä on kuuleman mukaan hengaillut pelkästään asunnottomia ja kulkureita. Nykyään tämä kohde kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja se on hyvä, sillä on mukava tietää, että lapset ja lapsenlapsetkin pääsevät vielä halutessaan kokemaan tämän kauneuden.
Abrakadabra, sanon minä.
Tämä paikka on kuin tuhannen ja yhden yön saduista ja ehdottomasti käynnin arvoinen, jos näille nurkille satutte matkustamaan.
Yksi kommentti postauksessa “Alhambra – Granadan jalokivi”
Marita
Aivan mahtavia kuvia upeasta paikasta!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Marita. Kauniista paikoista on kyllä ihana ottaa kuvia 🙂
shayla76
Sattumalta katson tällä hetkellä Netflixiltä Memories of the Alhambra nimistä Korealaista saippuasarjaa joka sijoittuu sinne että Korean Souliin. K-16 sarja koska actionia.
Frida - Visualaddict
Oih… sinä olet sitten päässyt "melkein" livenä paikanpäälle. Eikö olekin ihana?!
Onneli Winter
Viimeisessä lauseessasi tuli juuri se mitä ajattelin, paluu lapsuuden satuihin <3
Frida - Visualaddict
Juuri sellainen olo minullekin tuli… ihan kuin olisi ollut mukana sadussa. Vain taikalamppu ja kolme toivetta puuttuivat 🙂
Elsa
Upea kohde! Vinkki vitonen: Malacassa on samantapainen mutta pienempi linnake, Alcazaba, joka hurmaa myös. Paikka on lähellä Picasson museota.
Frida - Visualaddict
Nii onkii 🙂
Uskotko, että olin jo kerran menossa sinne ja melkein pääsin jo kukkulalle, mutta uupumus iski. Olin jo kiertänyt Malagan vanhaa kaupunkia ja Picasso-museota, enkä olisi enää jaksanut keskittyä tuohon kaunokaiseen. Voi siis olla, että sinne vielä lähden seikkailemaan. Kiitos, kun muistutit 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Yksi Suomen kauneimmista ruukinalueista: Ahlströmin Ruukki
Yksi Suomen kauneimmista ruukinalueista on Satakunnassa sijaitseva Ahlströmin Ruukki. Täällä on maisemointi, miljöö ja rakennukset kaikki niin kauniisti sulassa sovussa, …
Vallilan kaduilla
#vallila #outdoorphotography #inspired
Koti Uusikaupunki, Meidän Talo
Meidän Talo -lehti Juttu tästä kodista ilmestynyt Meidän Koti -lehdessä.