Tykkään tehdä töitä nykyään melko maltilliseen tahtiin. Ja se tarkoittaa sitä, että kun minulla on esimerkiksi työkeikka Seinäjoelle, saatan lähteä sinne jo päivää aikaisemmin ja näinhän minä juuri tein.
Löysin täältä iiks-niin-ihastuttavan hotellin. Hotelli Alman, joka sijaitsee vanhassa jugend-tyylisessä rautatieläistalossa. Mutta ei siinä vielä kaikki… Heillä on takapihalla vanha höyryveturiden vesitorni, johon on myös tehty hotellihuoneita. Voitte tietenkin kuvitella, että tällainen erikoisten-ja-rouheiden-miljöiden-rakastaja buukkasi itsensä tietenkin sinne yöksi, vanhojen tiiliseinien ympäröimäksi. Tykkäsin. Kovasti. Ihana. Ja saa vahvat suositukset tästä osoitteesta.
Kävin minä hieman tutustumassa itse Seinäjoen kaupunkiinkin kamerani kanssa. Ja koska tälle kaupungille on ominaista Aallon arkkitehtuuri, kiertelin ympäri Aalto keskusta todella inspiroituneena.
Tähän ryhmittymään kuuluu siis monta Alvar Aallon suunnittelemaa rakennusta: Lakeuden Risti, seurakuntatalo, virastokeskus, kaupungintalo, teatteri sekä kirjasto. Nyt keskuksessa on myös uusi kirjasto, ja täytyy myöntää, että sekin sulautuu kokonaisuuteen oikein hyvin vaikka onkin JKMM-arkkitehtien käsialaa.
Veikkaanpa, että kaupungissa on paljon muutakin nähtävää, mutta ne jääköön seuraavaan kertaan. Näillä kokemuksilla pärjää nyt hetkisen aikaa.
Jos matkustat Aurinkorannikolle ja haluat nähdä idyllistä Espanjaa, kannattaa sinun suunnata retkesi Mijas Puebloon. Mijas Pueblo on Mijasin kaupungin …
Visitseinäjoki: Alma ja Alvar samassa kaupungissa

Voisit olla kiinnostunut näistä
Sumuja
#misty_mornings #perfect_silence #nature #just_me_and_my_Canon
Huoku keramiikka
Tuotekuvia Leena Juvosen Huoku -keramiikkasarjasta. Linkki: Huoku
Mijas Pueblo; idyllinen valkoinen kylä Fuengirolan kupeessa