Blogiani pidempään lukeneet tietävät sen, että rakastan vanhoja rakennuksia, ruukkimiljöitä, tehdasrakennuksia, rouheutta, ajan patinaa ja sen mukanaan tuomaa kauneutta.
Usein saatan lähteä mitä erilaisimpiin paikkoihin ihan vain aistimaan tunnelmaa. Ahlströmin Noormarkin ruukkialueella olen käynyt monen moninaista kertaa, ja aikaisempia kuvapostauksiani aiheesta löytyy mm. täältä ja täältä. Koskaan en kuitenkaan ole päässyt sinne iloisten mallien kanssa, ennenkuin nyt.
Ahlströmin ruukkialue Noormarkussa on kaunis ja monimuotoinen ja ennenkaikkea todella hyvin ylläpidetty. Täältä löytyy vanhoja kauniita ruutuikkunoita ja Alvar Aaltoa samoilta tiluksilta. On hyvin hoidettuja puutarhoja, museota, hevostallia, tenniskenttää, klubiravintolaa ja majoitusta monissa eri rakennuksissa. Täällä pääsee halutessaan metsästämään, pitämään kokouksia, häitä tai vaikka saunailtoja. Sanoisin, että melkeinpä kaikki on mahdollista.
Ehkä helpoin tapa tutustua miljööseen ja sen historiaan, on ottaa osaa siellä järjestettäviin yleisökierroksiin mm. puutarhoissa, sahamuseolla ja Alvar Aallon kohteissa, kuten Villa Maireassa.
Rakastan tätä paikkaa ja mikä parasta, se sijaitsee Satakunnassa, ihan siinä Porin kupeessa. Ja näitä kuvia kun katselee, niin voisi kuvitella, että siellä on ikuinen kesä.
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Ahlströmin ruukkialueella on melkein aina kesä
Blogiani pidempään lukeneet tietävät sen, että rakastan vanhoja rakennuksia, ruukkimiljöitä, tehdasrakennuksia, rouheutta, ajan patinaa ja sen mukanaan tuomaa kauneutta.
Usein saatan lähteä mitä erilaisimpiin paikkoihin ihan vain aistimaan tunnelmaa. Ahlströmin Noormarkin ruukkialueella olen käynyt monen moninaista kertaa, ja aikaisempia kuvapostauksiani aiheesta löytyy mm. täältä ja täältä. Koskaan en kuitenkaan ole päässyt sinne iloisten mallien kanssa, ennenkuin nyt.
Ahlströmin ruukkialue Noormarkussa on kaunis ja monimuotoinen ja ennenkaikkea todella hyvin ylläpidetty. Täältä löytyy vanhoja kauniita ruutuikkunoita ja Alvar Aaltoa samoilta tiluksilta. On hyvin hoidettuja puutarhoja, museota, hevostallia, tenniskenttää, klubiravintolaa ja majoitusta monissa eri rakennuksissa. Täällä pääsee halutessaan metsästämään, pitämään kokouksia, häitä tai vaikka saunailtoja. Sanoisin, että melkeinpä kaikki on mahdollista.
Ehkä helpoin tapa tutustua miljööseen ja sen historiaan, on ottaa osaa siellä järjestettäviin yleisökierroksiin mm. puutarhoissa, sahamuseolla ja Alvar Aallon kohteissa, kuten Villa Maireassa.
Rakastan tätä paikkaa ja mikä parasta, se sijaitsee Satakunnassa, ihan siinä Porin kupeessa. Ja näitä kuvia kun katselee, niin voisi kuvitella, että siellä on ikuinen kesä.
______________________
Yhteistyössä:
NLUX Northern Luxury Collection & Lifestyle
pian lanseerattava elämyksellisiä matkailukohteita ja pohjoismaista elämäntyyliä esittelevä sivusto
Ahlströmin ruukki
Niinmun design
Ja ihanat, oman elämänsä supermallit:
Hanna
Eija
Vesa
Voisit olla kiinnostunut näistä
Iloksi Lifestyle
ILOKSI LIFESTYLE Tämä puoti on yhtä kuin Päivi, pieni ja pippurinen tehopakkaus, joka saa asiakkailtaan alituiseen kaikkia lahjoja ja herkkuja, …
Koti Joensuu, Unelmien Talo ja Koti
Kotijuttu julkaistu Unelmien Talo ja koti -lehdessä
Porissa: aurinkoa ja glampingiä
Hei ihanaiset ja terveisiä Porista – pitkästä aikaa. Tämä erikoinen kevät on saanut aikaan sen, että minä en ole käynyt …