Olen erinäisiä kertoja Pohjanmaalle ajaessani huomannut kasitien varressa kyltin; Kaskinen, saarikaupunki. Ja takaisin päin kun ajaa, niin kyltissä lukee puolestaan; Kaskinen, puutalokaupunki. Molempien kylttien tekstit ovat kyllä houkutelleet tätä matkaajaa monen monituista kertaa. Ja ihan yhtä monta kertaa olisin halunnut kääntyä tienhaarasta katsomaan, mikä kaunokainen siellä oikein odottaa.
Nyt vihdoin minulla oli sen verran aikaa, että tein Kaskisissa muutaman tunnin kävelyreissun. Näin talvisaikaan ei monikaan paikka ollut auki, mutta minulle riitti oikein hyvin se, että sain aistia tämän idyllisen kaupungin tunnelmaa. Samalla minulle selvisi, että tämä on Suomen pienin kaupunki-nimitystä käyttävä kunta ja myöskin asukasmäärältään (1 274 ) Pohjanmaan pienin kunta. Yllättävintä mielestäni on se, että enemmistö asukkaista on suomenkielisiä.
Voin kuvitella, kuinka kaunis ja autenttinen puutalokaupunki tämä on ollut, ennenkuin jotkut taloista ovat päässeet rapistumaan ja niiden tilalle on rakennettu elementti-ja tiilitaloja. Onneksi niitä ei ollut montaa ja katukuvasta erottuivat nuo edelleen niin kauniit vanhat puutalot.
Mene vankilaan, mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Kuka muistaa Monopolin? Minä ainakin. Ja vaikka kyseisessä pelissä harmitti siirtää oma …
Kaskinen kävellen
Voisit olla kiinnostunut näistä
Koti Joensuu, Unelmien Talo ja Koti
Kotijuttu julkaistu Unelmien Talo ja koti -lehdessä
Luonto
#luonto #stillmoments #visualaddict
Hotel Katajanokka – Escaping the ordinary
Mene vankilaan, mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Kuka muistaa Monopolin? Minä ainakin. Ja vaikka kyseisessä pelissä harmitti siirtää oma …