Olen ollut todella tyytyväinen tähän suunnittelemaani keittiöön. Minusta täällä on sopivissa määrin uutta ja vanhaa. Valkoista ja mustaa, sekä tietenkin ripaus lämmintä puun väriä. Kivitasoista olen pitänyt niin paljon, että sellaiset tulen haluamaan aina tästä eteenpäin. Samoin magneetti-seinä on todettu käytännölliseksi koko perheen info-tauluksi. Ja tuo ihana valkoiseksi maalattu tiiliseinä altaan takana… siitäkin olen pitänyt niin, niin paljon.
Halusin ehdottomasti pienen saarekkeen tähän keittiöön, ja jotta tarpeeksi jäi tilaa sen ympärille, valittiin tuohon vasemmalle ulkoseinälle 40cm syvät laatikostot ja kaapit. Vaikuttaa todella paljon ja laatikot ovat kuitenkin todella käyttökelpoiset, vaikka eivät olekaan ihan normaalin syvyisiä.
Olen hyvin iloinen siitä, että valitsimme aikoinaan sileät, korkeakiiltoiset kaapistot, jotka ovat tarpeeksi neutraalit taustalla kaikelle muulle pikku tilpehöörille, mitä keittiöön yleensä kerääntyy. Jos jotain olisi pakko muuttaa, niin voi olla, että muutamat yläkaapit jättäisin pois. Vaikka eipä niitäkään tässä keittiössä ole kovin montaa.
Yksi kommentti postauksessa “Keittiö, johon olen ollut oikein tyytyväinen”
Maria
Kyllä on kaunis keittiö! 🙂 Ja näyttää just niin toimivalta ja kotoisalta.
Keittiö on täynnä kauniita yksityiskohtia ja tarjotinfriikkinä iskin silmäni noihin kaikkiin ihaniin tarjottimiin. Ja hei, mistä tuo ihana lasikuvullinen kakkuvati tms. on? Just tollaista mä kaipaan 🙂
Ihania ylppärijuhlia ja toivotaan tosiaankin, että aurinko nyt alkaisi taas paistamaan <3
Kiitos, ihanainen 🙂
Täällä ilmoittautuu toinen tarjotinfriikki.. Mutta eihän niitä voi olla koskaan yhdelläkään naisella liikaa, eihän 🙂
Tuo jalallinen lasikupu on hollantilaisen Braxton Interiorin mallistosta ja jo noin 7 vuotta vanha. Toivotaan, että niitä löytyy vielä 🙂
Ihanaa viikonloppua ja auringonpaistetta odotellen..
Kaunis keittiö ja ihania yksityiskohtia! Tykkään kovasti tuon uuden ja vanhan yhdistämisestä.
Nuo vanhat tarjottimet on kauniisti esillä 🙂
Kivoja juhlia!
Kiitos, ihana Marja 🙂
Ajattele, että edes mietin aikoinaan sellaista maalaisromanttisempaa keittiötä.. onneksi ymmärsin jo silloin että olisin kyllästynyt siihen alta aikayksikön;))
ihanaa, että muutkin fanittavat, enkä vain minä ;)))
Blogiotsikko muutettiin hieman simppelimmäksi, kun alkoi mainoksia pyörimään blogin taustalla aika paljon.. nyt on vähän rauhallisemman oloinen kokonaisuus.
Olen ollut kyllä itsekin tähän köökiin todella tyytyväinen.
kiva nähdä sinua taas ensiviikolla. Toivottavasti olet ehtinyt keräilemään paljon kirppis-tavaroita myyntiin;)
Enpä ihmettele, että tykkäät! On kyllä ihana keittiö! Mä otin silloin vajaa yhdeksän vuotta sitten ihan typerät mdf-tasot, kun ajattelin, että ne on käytännölliset ja kestää pikkulapsiperheessä. No, ihan oikeesti, ne kestää, eikä mulla ole toivoakaan, että voisin perustella miehelle, miksi hyväkuntoiset tasot pitäisi vaihtaa…;)) Muutoin kyllä tykkään keittiöstäni edelleen.:)
Kyllähän mdf-tasotkin varmaan kestävät hyvin, mutta joo, kyllähän kivitaso on ainakin mulle ihan must. Tykkään kovasti;)
Toivotaan, että sinäkin saat jossain vaiheessa uudet tasot. Jos nyt alat jo puhumaan miehellesi siitä, niin kyllä hänen luulisi kolmen vuoden sisällä hieman lämpiävän ajatukselle;))
Upea kokonaisuus! Hieno yhdistelmä vanhaa ja uutta, mustaa ja valkoista, karheaa puuta ja kiiltäviä ovia, selkeää taustaa ja pieniä yksityiskohtia. Osaisinpa itsekin luoda tuollaisen kokonaisuuden!
Onpa kaunis keittiö! Näyttää toimivalta ja valoisalta, ja kiva kun mustavalkoisen joukossa on vähän lämmintä puuta ja ja koriste-esineitä, näyttää mukavan persoonalliselta 🙂
Minä aloin siivoamaan kaappeja turhista tavaroista ja näin siinä sitten kävi. Löysin vaikka mitä ihmeellisyyksiä; yhden kirpparilta ostamani ruusu-kynttiläjalan (don´t …
Hiphei… olen yltiöpäisen onnellinen uudesta ruokapöydästäni. Se on kotimaista käsityötä, täysin uniikki, kauniin sävyinen, painava (siis todella painava), umpipuuta ja …
Muutamia vuosia sitten olin lehdistötilaisuudessa. Istahdin erään herrasmiehen viereen, vapaaseen tuoliin, pienen pöydän ympärille. Hän, minua selkeästi sosiaalisempana ihmisenä, alkoi …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Keittiö, johon olen ollut oikein tyytyväinen
Olen ollut todella tyytyväinen tähän suunnittelemaani keittiöön. Minusta täällä on sopivissa määrin uutta ja vanhaa. Valkoista ja mustaa, sekä tietenkin ripaus lämmintä puun väriä. Kivitasoista olen pitänyt niin paljon, että sellaiset tulen haluamaan aina tästä eteenpäin. Samoin magneetti-seinä on todettu käytännölliseksi koko perheen info-tauluksi. Ja tuo ihana valkoiseksi maalattu tiiliseinä altaan takana… siitäkin olen pitänyt niin, niin paljon.
Halusin ehdottomasti pienen saarekkeen tähän keittiöön, ja jotta tarpeeksi jäi tilaa sen ympärille, valittiin tuohon vasemmalle ulkoseinälle 40cm syvät laatikostot ja kaapit. Vaikuttaa todella paljon ja laatikot ovat kuitenkin todella käyttökelpoiset, vaikka eivät olekaan ihan normaalin syvyisiä.
Olen hyvin iloinen siitä, että valitsimme aikoinaan sileät, korkeakiiltoiset kaapistot, jotka ovat tarpeeksi neutraalit taustalla kaikelle muulle pikku tilpehöörille, mitä keittiöön yleensä kerääntyy. Jos jotain olisi pakko muuttaa, niin voi olla, että muutamat yläkaapit jättäisin pois. Vaikka eipä niitäkään tässä keittiössä ole kovin montaa.
Yksi kommentti postauksessa “Keittiö, johon olen ollut oikein tyytyväinen”
Maria
Kyllä on kaunis keittiö! 🙂 Ja näyttää just niin toimivalta ja kotoisalta.
Keittiö on täynnä kauniita yksityiskohtia ja tarjotinfriikkinä iskin silmäni noihin kaikkiin ihaniin tarjottimiin. Ja hei, mistä tuo ihana lasikuvullinen kakkuvati tms. on? Just tollaista mä kaipaan 🙂
Ihania ylppärijuhlia ja toivotaan tosiaankin, että aurinko nyt alkaisi taas paistamaan <3
Frida - Visualaddict
Kiitos, ihanainen 🙂
Täällä ilmoittautuu toinen tarjotinfriikki.. Mutta eihän niitä voi olla koskaan yhdelläkään naisella liikaa, eihän 🙂
Tuo jalallinen lasikupu on hollantilaisen Braxton Interiorin mallistosta ja jo noin 7 vuotta vanha. Toivotaan, että niitä löytyy vielä 🙂
Ihanaa viikonloppua ja auringonpaistetta odotellen..
t. Frida
Milli`s Little Home
Kaunis keittiö ja ihania yksityiskohtia! Tykkään kovasti tuon uuden ja vanhan yhdistämisestä.
Nuo vanhat tarjottimet on kauniisti esillä 🙂
Kivoja juhlia!
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos Ellen;)
Kiva kuulla että viehättää sinunkin silmääsi. Olen kyllä ollut itsekin todella tyytyväinen tähän. Kunpa se vain aina pysyisi näinkin puhtaana;)))
Kivaa viikonloppua sinulle
t. Frida
Marja
Minäkin olisin tuohon keittiöön niin tyytyväinen!! Ihana, kodikas, valoisa.
Mukavia juhlia ja viikonloppua!
Frida - Visualaddict
Kiitos, ihana Marja 🙂
Ajattele, että edes mietin aikoinaan sellaista maalaisromanttisempaa keittiötä.. onneksi ymmärsin jo silloin että olisin kyllästynyt siihen alta aikayksikön;))
Mukavaa viikonloppua myös sinulle
t. Frida
Melissa/ Melissas Take on Life
Ihanan kaunis ja vaalea keittiö! <3
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos Melissa 😉
Tämä keittiö on kyllä ihan parasta täällä meillä. Ja ihanaa, että siellä on vielä isot ikkunatkin antamassa lisää valoa.
mukavaa viikonloppua sinulle, ihanainen;)
T. Frida
Hannele Ruusukummusta
Tosi kauni keittö…eipä ihme, että itsekkin tykkäät..:)
Frida - Visualaddict
Kiitos, ihana Irmastiina;)
Kyllähän täällä kelpaa pyöritellä lihapullia perheelle 😉
Poutaista ja mukavaa viikonloppua.
t. Frida
Anna / Iloni
Upea keittiö! Ihan erityisen upea on toi vanha kaappi siellä mustavalkoisen lisänä, ai että! Heino on muuten toi uusi blogin otsikko-ilmekin! 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Anna
ihanaa, että muutkin fanittavat, enkä vain minä ;)))
Blogiotsikko muutettiin hieman simppelimmäksi, kun alkoi mainoksia pyörimään blogin taustalla aika paljon.. nyt on vähän rauhallisemman oloinen kokonaisuus.
ihanaa viikonloppua
t. Frida
Virpi
Ihana on teidän keittiö 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Virpi 😉
Kyllä täällä kelpaa kokkailla ja tiskailla isojen ikkunoitten edessä 😉
Ihanaa viikonloppua sinulle.
t. Frida
kamomilla
Teillä on aivan ihana keittiö, kaunis!
Frida - Visualaddict
Kiitos, kamomilla;)
Olen ollut kyllä itsekin tähän köökiin todella tyytyväinen.
kiva nähdä sinua taas ensiviikolla. Toivottavasti olet ehtinyt keräilemään paljon kirppis-tavaroita myyntiin;)
T. Frida
Taina K
Enpä ihmettele, että tykkäät! On kyllä ihana keittiö! Mä otin silloin vajaa yhdeksän vuotta sitten ihan typerät mdf-tasot, kun ajattelin, että ne on käytännölliset ja kestää pikkulapsiperheessä. No, ihan oikeesti, ne kestää, eikä mulla ole toivoakaan, että voisin perustella miehelle, miksi hyväkuntoiset tasot pitäisi vaihtaa…;)) Muutoin kyllä tykkään keittiöstäni edelleen.:)
Frida - Visualaddict
Heipsan hei Taina!
Kyllähän mdf-tasotkin varmaan kestävät hyvin, mutta joo, kyllähän kivitaso on ainakin mulle ihan must. Tykkään kovasti;)
Toivotaan, että sinäkin saat jossain vaiheessa uudet tasot. Jos nyt alat jo puhumaan miehellesi siitä, niin kyllä hänen luulisi kolmen vuoden sisällä hieman lämpiävän ajatukselle;))
Mukavaa viikonloppua
t. Frida
Anonyymi
On se niin kaunis. Perfect. En yhtään ihmettele, että olet ollut tyytyväinen 🙂
Frida - Visualaddict
Moikkelis beauty
Kiitos, ihana…mikäs täällä on kokkaillessa…
Olen kyllä tykännyt tästä köökistä very muchos;)
Ihanaa viikonloppua sinulle ja minille
t. Frida
Perhesalaattisekoitus
Kaunista… valkoiseksi maalattu tiiliseinä on ihana idea!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Marja;)
Tuo tiiliseinä antaa kyllä kivan struktuuri-pinnan ja luo hauskaa elävyyttä, vaikka onkin maalattu. Tykkään kovasti ;))
Kivaa viikonloppua sinulle
t. Frida
mariasmariasma
Upea kokonaisuus! Hieno yhdistelmä vanhaa ja uutta, mustaa ja valkoista, karheaa puuta ja kiiltäviä ovia, selkeää taustaa ja pieniä yksityiskohtia. Osaisinpa itsekin luoda tuollaisen kokonaisuuden!
Frida - Visualaddict
Kiitos Rosamaria!
Tykkään itsekin juuri näistä kontrasteista.. Nyt rohkeasti vain itsekin kokeilemaan. Kyllä sinäkin onnistut, kun vain haluat;))
Ihanaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua sinulle.
t. Frida
NJ
Ihana tuo valkoinen tiiliseinä! Hyvää viikonloppua ja hyviä juhlia!
Frida - Visualaddict
Kiitos NJ
Tiilet ovat kyllä ihania… etenkin raikkaan valkoisina:)
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.
T. Frida
Anu
Ihana ihana!! Todellakin kaunis kokonaisuus uutta ja vanhaa. Kivaa viikonlopun jatkoa!
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos!
Kiva, että tykkäät… niin minäkin:)
Kivaa alkanutta viikkoa sinulle.
Terkuin, Frida
Niina
En ihmettele että tykkäät 🙂 ihana köökki onkin!<3
Tuo puinen seinäkaappi on upea!:)
Kivaa viikkoa Friiduska <3
Frida - Visualaddict
Moikkelis Niina
Kiitos sinulle, ihanainen :)))
Ja kivaa viikkoa myös sinulle.
t. Frida
Heljä
Aivan ihana keittiö. Palaan ihailemaan sitä uudelleen ja uudelleen.
Mistä tuolit ovat?
Ihana koti muutenkin.
Mukavaa kesää,
Heljä
Frida - Visualaddict
Voi kiitos, ihana Heljä<3
On niin ihanaa kuulla, että miellyttää sinunkin silmääsi:)
Tuolit ovat Zanosta, Vantaalta.
Mukavaa kesää myös sinulle.
T. Frida
KATJA/ NEOVIA HOUSE
Onpa kaunis keittiö! Näyttää toimivalta ja valoisalta, ja kiva kun mustavalkoisen joukossa on vähän lämmintä puuta ja ja koriste-esineitä, näyttää mukavan persoonalliselta 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos ihanasta kommentistasi, Katja
Itsekin tykkään, kun sekaan on hieman sekoiteltu sitä sun tätä, ettei näytä liian kliiniseltä. Vaan sellaiselta lämpimältä ja kotoiselta:)
Aurinkoista perjantaita
Terkuin, Frida
Voisit olla kiinnostunut näistä
DIY: jalallinen tarjoiluastia ja sen kaveri
Minä aloin siivoamaan kaappeja turhista tavaroista ja näin siinä sitten kävi. Löysin vaikka mitä ihmeellisyyksiä; yhden kirpparilta ostamani ruusu-kynttiläjalan (don´t …
Uusi, uniikki ruokapöytä, jonka Kim minulle nikkaroi
Hiphei… olen yltiöpäisen onnellinen uudesta ruokapöydästäni. Se on kotimaista käsityötä, täysin uniikki, kauniin sävyinen, painava (siis todella painava), umpipuuta ja …
Oma koti Avotakan sivuilla