Käsi ylös niillä, joita on purrut tänä keväänä jo sisustukärpänen. Minulla on.
Tämä kaikenkattava kotoilu sen on varmaan saanut aikaan. Ja kevätaurinko myös. Ja se, että kutsuin rakkaan sisustussuunnittelija ystäväni kylään tässä viimeviikolla ja hän mittaili hieman kotiani ”sillä silmällä”. Silloin tajusin, ettei tämä ole läheskään vielä valmis. Itse on vain tullut hieman sokeaksi näille seinille.
Sain tässä taannoin kutsun PerPR:n pressitilaisuuteen ja innosta puhkuen tietenkin ilmoittauduin mukaan tietäen, että nämä ovat niitä tilaisuuksia, joissa pääsee taas ammentamaan ihania kotiin ja sisustukseen liittyviä inspiraatioita.
Ja katsokaa nyt näitä! Stylisti Anna Biström antoi taas parastaan. Tunnelma Kaapelitehtaan Puristamo-salissa oli kaunis, rauhallinen ja seesteinen. Juuri sellainen, jonka soisi omaan kotiinsakin.
Mukana tilaisuudessa olivat:
Andersen
Iris Hantverk
Tarkett
Schneider Electric
Jura
Osmo Color
Boråstapeter
Nelson Garden
Limente Helsinki
The Organic Company
Svedbergs
Muubs
Adora
Lapetek
Care by Me
Kaunis kiitos, että järjestitte tämän – turvallisesti maskein, käsidesein, pienryhmin ja turvavälein. Oli ilo käydä tutustumassa kauden uutuuksiin.
Kaunis ja aurinkoinen viikonloppu on taas takana, ja minäkin innostuin taas hieman laittamaan takapihan kalliolla sijaitsevaa pihamökkiä kuntoon. Tämä mökki …
PerPR: Kevään 2021 sisustusinspiraatiot

Voisit olla kiinnostunut näistä
Pihamökin Kesä-look
Kaunis ja aurinkoinen viikonloppu on taas takana, ja minäkin innostuin taas hieman laittamaan takapihan kalliolla sijaitsevaa pihamökkiä kuntoon. Tämä mökki …
Koti Helsinki, Deko
Deko-lehti Juttu ilmestynyt Deko -lehdessä.
Kuusilinna, sohvat
KUUSILINNA Tämä yritys on vanhempi, kuin minä. Se on jopa vanhempi, kuin minun vanhempani. Kuusilinna on kohta 80-vuotias, ja se …