Tämä puoti on yhtä kuin Päivi, pieni ja pippurinen tehopakkaus, joka saa asiakkailtaan alituiseen kaikkia lahjoja ja herkkuja, koska on yksinkertaisesti niin mukava.
Minun ja Iloksi Lifestylen yhteinen matka alkoi jo vuosia sitten, ennenkuin puoti oli edes pystyssä. Suunnittelin nimittäin tälle yritykselle tuon logon. Voitte varmaan kuvitella, kuinka ilOista oli tehdä ilOksi -kaupalle ihan oma ilOinen logo. Sittemmin olen pysyttäytynyt vain kameran takana ja kuvaillut näitä kaikkia kuvissakin esiintyviä kaunokaisia puodin somekanaviin.
Päivi on koulutukseltaan sairaanhoitaja, mutta mutta omaa hyvän visuaalisen silmän ja moitteettoman maun ja se on kyllä aistittavissa tässä puodissa. Täällä on kauniita klassikoita pienellä kivalla twistillä, upeita värejä niin vaatteissa, koruissa kuin kodin tekstiileissä ja aina kukkasia – jos ei eläviä, niin sitten kuivahtaneita.
Yksi asia, joka minua viehättää tämän liikkeen valikoimissa, on se, että täällä suositaan paikallisuutta. Itse puoti sijaitsee Munkkiniemessä ja aina aika ajoin liikkeen valikoimista löytyy myös paikallisten taiteilijoiden, koruntekijöiden ja keraamikkojen kauniita tuotteita. Ja jos paikallisilta ei saada jotain tiettyä, niin sitten tuotevalikoimaan saatetaan valita eettisesti tuotettuja tavaroita. Tai muuten vain jotain kaunista ja viehättävää. Ja kaikki pakkausmuovit, pahvit ja muut mahdolliset kierrätetään. Hatunnosto siitä tälle kiireiselle yrittäjänaiselle.
Iloksi Lifestyle sijaitsee Helsingissä, osoitteessa Munkkiniemen Puistotie 21. Nettisivut toki löytyvät, mutta ei verkkokauppaa… kipin kapin siis paikalle ihastelemaan. Täällä asiakkaille tarjotaan kertakäyttömaski käsidesin lisäksi – sen verran sairaanhoitajaa tästä naisesta edelleen löytyy.
Pistäydyin kerran Iloksi-kauppaan sattumalta, ja sen jälkeen käyn aina kun reissu suuntautuu Munkkiniemeen eli väh kerran puolessa vuodessa. Tykkään Uloksi-fiiliksestä 🙂
Tiedättekös, mikä on ihan parasta ruokakuvauksissa? Se, että saa syödä nämä ihanuudet kuvausten päätyttyä. Tulin alkuviikolla vatsa täynnä kotiin, kun …
Oletteko tienneet, että Espanjalla on muutama kaupunki myös Afrikan mantereen puolella? Minä en tiennyt ennenkuin tutustuin ystävään joka asuu täällä, …
Rakastan Hankoa. Etenkin näin kesäsesongin ulkopuolella. Jotenkin minusta tuntuu, että tällaiseen aikaan erotan tästä kauniista merenrantakaupungista sen rouheimman ja aidoimman …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Iloksi Lifestyle
ILOKSI LIFESTYLE
Tämä puoti on yhtä kuin Päivi, pieni ja pippurinen tehopakkaus, joka saa asiakkailtaan alituiseen kaikkia lahjoja ja herkkuja, koska on yksinkertaisesti niin mukava.
Minun ja Iloksi Lifestylen yhteinen matka alkoi jo vuosia sitten, ennenkuin puoti oli edes pystyssä. Suunnittelin nimittäin tälle yritykselle tuon logon. Voitte varmaan kuvitella, kuinka ilOista oli tehdä ilOksi -kaupalle ihan oma ilOinen logo. Sittemmin olen pysyttäytynyt vain kameran takana ja kuvaillut näitä kaikkia kuvissakin esiintyviä kaunokaisia puodin somekanaviin.
Päivi on koulutukseltaan sairaanhoitaja, mutta mutta omaa hyvän visuaalisen silmän ja moitteettoman maun ja se on kyllä aistittavissa tässä puodissa. Täällä on kauniita klassikoita pienellä kivalla twistillä, upeita värejä niin vaatteissa, koruissa kuin kodin tekstiileissä ja aina kukkasia – jos ei eläviä, niin sitten kuivahtaneita.
Yksi asia, joka minua viehättää tämän liikkeen valikoimissa, on se, että täällä suositaan paikallisuutta. Itse puoti sijaitsee Munkkiniemessä ja aina aika ajoin liikkeen valikoimista löytyy myös paikallisten taiteilijoiden, koruntekijöiden ja keraamikkojen kauniita tuotteita. Ja jos paikallisilta ei saada jotain tiettyä, niin sitten tuotevalikoimaan saatetaan valita eettisesti tuotettuja tavaroita. Tai muuten vain jotain kaunista ja viehättävää. Ja kaikki pakkausmuovit, pahvit ja muut mahdolliset kierrätetään. Hatunnosto siitä tälle kiireiselle yrittäjänaiselle.
Iloksi Lifestyle sijaitsee Helsingissä, osoitteessa Munkkiniemen Puistotie 21. Nettisivut toki löytyvät, mutta ei verkkokauppaa… kipin kapin siis paikalle ihastelemaan. Täällä asiakkaille tarjotaan kertakäyttömaski käsidesin lisäksi – sen verran sairaanhoitajaa tästä naisesta edelleen löytyy.
Yksi kommentti postauksessa “Iloksi Lifestyle”
Inna Vaara
Pistäydyin kerran Iloksi-kauppaan sattumalta, ja sen jälkeen käyn aina kun reissu suuntautuu Munkkiniemeen eli väh kerran puolessa vuodessa. Tykkään Uloksi-fiiliksestä 🙂
Frida - Visualaddict
Sinäkin olet tainnut siis jäädä koukkuun tuohon Iloksi-tunnelmaan :))))
Voisit olla kiinnostunut näistä
Menu à la Helkan Keittiö, olkaa hyvä
Tiedättekös, mikä on ihan parasta ruokakuvauksissa? Se, että saa syödä nämä ihanuudet kuvausten päätyttyä. Tulin alkuviikolla vatsa täynnä kotiin, kun …
Ceuta – Espanjalaiskaupunki Afrikassa
Oletteko tienneet, että Espanjalla on muutama kaupunki myös Afrikan mantereen puolella? Minä en tiennyt ennenkuin tutustuin ystävään joka asuu täällä, …
Hanko offseason