Tykkään reissata etenkin ajan kanssa, ilman kiirettä.
Toisinaan, kun olen tien päällä, saatan kurvata päätieltä sivutielle ihan vain nähdäkseni eriaisia maisemia. Joskus jarruttelen teiden varsilla ja heilun kamerani kanssa pellonlaidoilla. Toisinaan taas hakeudun johonkin nostalgisempaan miljööseen ja aistin siellä paikan tunnelmia.
Olin tässä taannoin ajamassa Turusta Poriin, kun yhtäkkiä muistin kauniin Kauttuan ruukinalueen, jossa vierailin vähän yli vuosi sitten. Pidin siitä jo silloin kovasti ja sellaisiin paikkoihinhan pitää ehdottomasti hakeutua uudestaan. Viime vuonna pääsin tutustumaan Alvar Aallon suunnittelemiin kohteisiin, jokisaunaan ja terassitaloon sisältä käsin. Nyt olin melko myöhään illalla liikkeellä, joten alueella ei ollut mikään auki. Niinpä tyydyin ihastelemaan miljöötä ulkoa käsin.
Kun tällainen kukkapelto tulee sosiaalisessa mediassa vastaan, niin tiedättekö mitä se tarkoittaa? Tasan sitä, että silloin hypätään autoon, soitetaan muille …
Jos vahingossa menee väärään saaristolaivaan, niin saattaa päätyä juuri sinne mistä on lähtenytkin. Me, innokkaat fillaroitsijat teimme juuri näin ja …
Kauttuan ruukki
Tykkään reissata.

Voisit olla kiinnostunut näistä
Suomen kaunein kukkapelto
Kun tällainen kukkapelto tulee sosiaalisessa mediassa vastaan, niin tiedättekö mitä se tarkoittaa? Tasan sitä, että silloin hypätään autoon, soitetaan muille …
Koti Yppäri, Unelmien Talo ja Koti
Kotijuttu ilmestynyt Unelmien Talo ja Koti -lehdessä.
Ahvenanmaa pyöräillen: Vårdö-Kumlinge-Föglö