Rakastan kuvata kukkia. Ne ovat kaikki uniikkeja, kauniita ja kolmiulotteisia, joka mahdollistaa sen, että kuvakulmaa ja valon suuntaa muuttamalla niistä saa todella monenlaisia kuvia.
Tänä vuonna jäi omenapuiden kuvaamiset melko vähiin, sillä olen rientänyt tuulispäänä ympäri Suomea kuvaamassa työjuttuja, taidetta, koteja, matkailua ja tuotekuvia. Nyt kun pääsin taas takaisin pääkaupunkiseudulle, piti heti ottaa haltuun tämän hetken ehkä kaunein puisto Helsingissä. Ja se on Alppiruusupuisto Haagassa.
Alppiruusupuisto sain alkunsa siitä, kun yli 40 vuotta sitten Helsingin Yliopisto ja Rakennusvirasto halusivat kehittää Suomen oloihin sopivia alppiruusuja. Silloin tälle suoalueelle istutettiin 3000 alppiruusuristeymää. Nykyään Rhodopuistossa on alppiruusulajikkeiden lisäksi myös oma alueensa atsaleoille.
Kokemus oli jälleen kerran huumaava.
Jättikokoiset alppiruusut ja atsaleat mäntyjen katveessa, mutkittelevien pitkospuiden välissä antavat tunnun siitä, kuin olisi jossain satumetsässä. Kokemuksena siis todella ainutlaatuinen. Ja jos sitä et ole ennen kokenut, niin än-yy-tee-nyt kannattaa suunnata Haagaan sillä tämä väriloisto kestää vain parisen viikkoa. Ja osoite tulee tässä: Laajasuontie 40.
Olen käynyt nyt viimeisen kuukauden aikana muutamaan otteeseen Piikkiössä töiden tiimoilta ja jossain vaiheessa siellä hengaillessani jäin pohtimaan, että löytyisiköhän …
Kuka on tiennyt, että Pohjanmaalla sijaitsee 7 Sillan Saaristotie? Minä en tiennyt, ennenkuin melkein vahingossa bongasin sen jostain turistikirjasesta …
Löysin etsimäni. Monta kertaa olen aikonut lähteä, tälle omalle pienelle tutkimusmatkalle. Taas totesin: ensin piti mennä hukkaan, jotta löysi perille. …
Haagan Alppiruusupuistossa kukkii

Aurinkoa tähän päivään!
Voisit olla kiinnostunut näistä
Kuusiston Piispanlinna
Olen käynyt nyt viimeisen kuukauden aikana muutamaan otteeseen Piikkiössä töiden tiimoilta ja jossain vaiheessa siellä hengaillessani jäin pohtimaan, että löytyisiköhän …
7 sillan saaristotie Pohjanmaalla
Kuka on tiennyt, että Pohjanmaalla sijaitsee 7 Sillan Saaristotie? Minä en tiennyt, ennenkuin melkein vahingossa bongasin sen jostain turistikirjasesta …
Kruunuvuoren vanhat huvilat