Tiesittekö, ystäväiset, että Hyvinkäällä on metsä nimeltä Terveysmetsä?
Siellä risteilee polkuja ja pitkospuita kauniiden maisemien läpi. Onhan siellä myös penkkejä ja hauskoja infopisteitä, joissa kerrotaan erilaisia faktoja ympäröivästä alueesta ja sen kasvillisuudesta. Kuten siitä, että mänty elää pidempään kuin lehtipuut ja kuuset. Nyt minäkin opin sen. En nimittäin tiennyt sitä ennen tätä.
Metsä sijaitsee pääosin lähes luonnontilaisella suoalueella. Alue on melkein Hyvinkään keskustassa, alle kilometrin päässä kauppakeskus Willasta, osoitteessa Jousikatu 3.
Terveysmetsän tarkoituksena on Hyvinkään kaupungin nettisivujen mukaan nauttia luonnon hyvinvointihyödyistä myös kaupunkimiljöössä. Ja tämän 2,4km pitkän polun nyt kävelleenä voin kertoa, että ainakin minulla tämä hyvinvointihyöty toteutui.
Luonnosta saa voimaa, siellä rauhoittuu ja pulssi tasaantuu.
Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa iso kiitos Elsalle, joka kutsui minut mukaan saaristoristeilylle Söderskärin majakkaan. Kokemus oli mitä huikein, etenkin kun …
Ajattelin vielä näyttää teille matkaltani Välimerelle pienen palan ”aitoa” Marokkoa. Vietin yhden päivän Tetouanissa, joka on siis kaikkea muuta kuin …
Hyvinkään Terveysmetsässä

Yksi kommentti postauksessa “Hyvinkään Terveysmetsässä”
registrácia na binance
Your point of view caught my eye and was very interesting. Thanks. I have a question for you.
Voisit olla kiinnostunut näistä
Parasta: seura, vartalohoidot ja aamu-uinnit
Nyt on jo sen verran monta lomapäivää takana, etten edes enää tiedä, mikä viikonpäivä on. Se tarkoittaa tasan sitä, että …
Upea Söderskärin majakka
Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa iso kiitos Elsalle, joka kutsui minut mukaan saaristoristeilylle Söderskärin majakkaan. Kokemus oli mitä huikein, etenkin kun …
Tetouanin kaupunki Marokossa löytyy myös Unescon maailmanperintökohteista