Minä tyttö se olen kulkenut ruukinpuistosta toiseen.
Nyt kävin Satakunnassa, Kauttuan Ruukinpuistossa. Ja ihanahan tämäkin oli. Miljöö, rakennukset, tunnelma, ihan kaikki kohdillaan.
Uskomatonta, että olen itse Satakunnasta kotoisin, enkä ole täällä koskaan ennen käynyt. Mutta tämän visiitin jälkeen voin suositella tätäkin paikkaa oikein lämpimästi.
Designin ja selkeälinjaisemman arkkitehturin ystäville täältä Kauttualta löytyy vanhojen hirsitalojen lisäksi myös Alvar Aallon suunnittelemia kohteita, kuten jokisauna, tipula sekä terassitalo, joista terassitalon sisustus on koko ajan muuttuva ja myynnissä. Kannattaa siis tulla isomman auton kanssa paikanpäälle, jos mielii sisustaa kotiaan uusiksi.
Yksi kommentti postauksessa “Kauttuan Ruukinpuisto”
Mummi 57
Mukavaa, että poikkesit Kauttualle. Olen syntyisin Kauttuan tyttö, käynyt siellä koulua ja tehnyt sitten opiskeluvuosien jälkeen elämäntyöni 40v siellä. Asun nykyisin Turussa, mutta Kauttua säilyy aina raikkaana sydämessäni ❤
No oli kyllä mukava poiketa. Oikein hävettää, etten ole täällä käynyt aikaisemmin kun monta muuta ruukinaluetta on tullut koettua ja nähtyä. Onneksi asia on nyt korjattu 🙂
Ihanat lapsuusmaisemat sinulla on ollut 🙂
Nuorimmainen poikani täytti 18-vuotta. Ja koska lupasin, että hän voi juhlia synttäreitään kotona kavereiden kanssa, päätin minä lähteä minilomalle Helsinkiin. …
Oletteko tienneet, että Espanjalla on muutama kaupunki myös Afrikan mantereen puolella? Minä en tiennyt ennenkuin tutustuin ystävään joka asuu täällä, …
Kauttuan Ruukinpuisto

Frida - Visualaddict
No oli kyllä mukava poiketa. Oikein hävettää, etten ole täällä käynyt aikaisemmin kun monta muuta ruukinaluetta on tullut koettua ja nähtyä. Onneksi asia on nyt korjattu 🙂
Ihanat lapsuusmaisemat sinulla on ollut 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Lomalla – Helsingissä
Nuorimmainen poikani täytti 18-vuotta. Ja koska lupasin, että hän voi juhlia synttäreitään kotona kavereiden kanssa, päätin minä lähteä minilomalle Helsinkiin. …
Käinby1925 avasi ihanimman pihaputiikin – EVER
Kuka tietää, mikä ihanuus tämä on? Käinby1925:n uusi, ihana pihaputiikki Vantaan Keimolassa. No arvatkaapas, kuka on ollut mukana maalaamassa tuota …
Ceuta – Espanjalaiskaupunki Afrikassa