Viime kesän lopulla luin jostain, että Porissa järjestetään risteilyjä Säpin majakkasaarelle. Silloin en sinne enää ehtinyt, mutta nyt täällä ollessani päätin ottaa siihen tarvittavan ajan ja osallistua kyseiselle retkelle. Tämä olikin kuluvan kesän ensimmäinen veneristeily. Eikä meillä ollut ihan mitä tahansa venettä, vaan kalastusvene. Ja kun on menossa majakalle, niin väitän, että ainoa oikea kulkuväline silloin on juurikin aito, Selkämerta nähnyt ja maininkeja halkonut kalastuspaatti.
Hienot pärskeet saimme niskaamme mennen ja tullen. Se ei todellakaan haitannut yhtään, sillä lämmin aurinko kuivasi kaiken, minkä meri kasteli. Tukka vain tuntuu vieläkin hieman suolavesi-käsitellyltä ja tässä tukassa se tarkoittaa muutamaa ylimääräistä takkua selvitettäväksi.
En ole koskaan ennen käynyt tällaisessa idyllisessä vanhassa majakassa ja olen ihan mielettömän tyytyväinen, että lähdin tälle reissulle. Kunpa vain olisin tajunnut ottaa nuotiomakkarat ja termoksellisen kahvia mukaan, niin ne olisivat kruunanneet reissun.
Iso kiitos maanmainiolle kipparille, Tommi Salokankaalle sekä ihastuttavalle majakkaoppaallemme, jonka saaristolaisrusketusta jäin hieman kateellisena katselemaan.
Reissu oli elämys ja juuri tarvittava hengähdystauko näin Asuntomessujen korvalla, kun tuntuu, että on ollut noin miljoona asiaa koko ajan muistettavana. Tällä saarella kiireet unohtuivat ja pulssikin laski pykälän verran taas rauhallisemmaksi.
Siis ihan mielettömän ihana paikka <3
En ehtinyt laskemaan portaita, kun piti joka toisella kierroksella kuvata ihania ikkunoita 🙂
Oli todella kiva tavata sinua livenä 🙂
Rondan kaupunki on ehdottomasti yksi kiinnostavimpia nähtävyyksiä Andaluciassa. Liekö tuo mikään ihme, sillä kaupunki on rakennettu korkealle Serrania de Rondan …
Huh hellettä! Kun on viettänyt lämmintä (kuumaa!) hellepäivää jazzeilla, kaduilla, terasseilla ja toreilla, niin ihan parasta on päivän päätteeksi viilentyä …
Iloiset terveiset Porin aurinkoisesta kaupungista. Vihdoin pääsin minäkin sisustamaan omaa Asuntomessu-kohdettani, Villa Karhua. Voitte varmaan kuvitella, kuinka olin kuin pieni …
Paatilla Säpin majakkasaarelle
Blogiyhteistyö: Porin Kaupunki

Kuva: Karoliina Jääskeläinen
#rakastuporiin
#visitpori
#happylife
Yksi kommentti postauksessa “Paatilla Säpin majakkasaarelle”
Kaisa
Säppi on hieno paikka. Laskitko portaita kun kiipesit? Niitä on aika paljon.
Oli mukava törmätä messuilla tänään!
Frida - Visualaddict
Siis ihan mielettömän ihana paikka <3
En ehtinyt laskemaan portaita, kun piti joka toisella kierroksella kuvata ihania ikkunoita 🙂
Oli todella kiva tavata sinua livenä 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Ronda – kaupunki, jota halkoo syvä rotko
Rondan kaupunki on ehdottomasti yksi kiinnostavimpia nähtävyyksiä Andaluciassa. Liekö tuo mikään ihme, sillä kaupunki on rakennettu korkealle Serrania de Rondan …
Iltauinnilla Yyterissä
Huh hellettä! Kun on viettänyt lämmintä (kuumaa!) hellepäivää jazzeilla, kaduilla, terasseilla ja toreilla, niin ihan parasta on päivän päätteeksi viilentyä …
Ensimmäiset sisustuskuvat Asuntomessu-kohteestani