Porvoon vanha kaupunki on paikka, joka saa ihan joka kerta sydämeni sykkimään. Sieltä tuntuu löytyvän aina vaikka mitä pieniä yksityiskohtia, joita voisin ihailla pidempäänkin.
Nyt tein kuitenkin melkoisen pika-visiitin, eli samalla tahdilla, kun olen viimeisen viikon heilunut paikasta toiseen. Olen yrittänyt hoitaa kaiken hoidettavissa olevan ja rästiin jääneet hommat, sillä minä lähden ensi viikoksi Isoon Omenaan – en Espooseen, vaan oikein Ameriikan New Yorkiin. Sielläpä on tiedossa yksi kuvauskeikka ja täydellisenä turistina oloa lopun aikaa.
Waude!!! Ihanan antoisaa matkaa Isoon omenaan Friiduska. Siellä on niiiiin paljon katsottavaa, koettavaa ja kuvattavaa! Jäädään taas odottelemaan jäätävän ihania kuvia tuosta isosta citystä.
Porvoossa on kyllä kaunista ja ihania kuvia oot ottanut. Sulla huippu reissu tulossa ja taas varmaan nähdään myöhemmin ihania kahlittavia kuviasi <3 Muksua reissua !!!
Porvoo on niin ihanan idyllinen, että siellä tekisi mieli teputella ristiin rastiin monta tuntia 🙂
New York taas hektinen ja eläväinen suurkaupunki, joten varmaan vähän erinäköistä kuvaa tulee. Ja sitäpaitsi se on paljon myös kuvaajan omasta mielentilasta kiinni, minkä näköisiä kuvia saa kulloinkin aikaiseksi – näin ainakin minulla 🙂
Kyllä Suomen luonto on kaunis. Itse huomaan monesti päätyväni kameran kanssa erinäisille rannoille. Syynä lienee se, että olen rannikkokaupungista kotoisin …
Kristiinankaupunki perustettiin vuonna 1649 Lapväärtin pitäjään, Koppöön saarelle ja sen nimeksi tuli alussa Koppöstad. Muutama vuosi perustamisen jälkeen kenraalikuvernööri Pietari …
Heissulivei ja aurinkoiset terveiset Ahvenanmaalta. Nyt on kuulkaa poljettu, pysähdelty, ihasteltu ja nautittu. Löysimme ensimmäisenä päivänä reitin varrelta päivänkakkaroita, sinikelloja, …
#visitporvoo

Statue of Liberty – here I come!
Yksi kommentti postauksessa “#visitporvoo”
Unknown
Waude!!! Ihanan antoisaa matkaa Isoon omenaan Friiduska. Siellä on niiiiin paljon katsottavaa, koettavaa ja kuvattavaa! Jäädään taas odottelemaan jäätävän ihania kuvia tuosta isosta citystä.
Frida - Visualaddict
Kiitos, Tanja <3 Olen ihan fiiliksissä tästä reissusta 🙂
Nina Rahja
Kauniita kuvia. Porvoo on ihana kaupunki <3
Hyvää matkaa Newe Yörkkiin 🙂
Frida - Visualaddict
Porvoo on IHANA! Yksi kauniimpia kaupunkeja Suomessa 🙂
Jossu / Maailman Paras Paikka
Wautsi! Ihanaa matkaa <3
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos, kiitos :))))))
miia maria | mariasmarias blog
Porvoossa käyminen on aina hyvä idea, niin kuin myös NY 🙂 Ihanaa Ison Omenan matkaa!
Frida - Visualaddict
Ja parasta on se, että ne ovat ihan erilaisia :)))
Antaas katsoa, millaisia kuvia NY:sta tulee…
Hanne Valkoinenleinikki-blogi
Hieno homma! Siellä on taatusti paljon kuvattavaa ja katseltavaa:)
Ihanat kuvat!
Mukavaa antoisaa matkaa!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Hanne!
Veikaan, että aika monta kuvaa tulee otettua 🙂
Tuija
Wau! Herkullista matkaa ja loistavaa kuvausta! 💚 Tuija
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos, Tuija <3
Kaksi kameraa ja neljä ladattua akkua mukana, joten enköhän mä pärjää 🙂
Päivi S
Porvoossa on kyllä kaunista ja ihania kuvia oot ottanut. Sulla huippu reissu tulossa ja taas varmaan nähdään myöhemmin ihania kahlittavia kuviasi <3 Muksua reissua !!!
Frida - Visualaddict
Porvoo on niin ihanan idyllinen, että siellä tekisi mieli teputella ristiin rastiin monta tuntia 🙂
New York taas hektinen ja eläväinen suurkaupunki, joten varmaan vähän erinäköistä kuvaa tulee. Ja sitäpaitsi se on paljon myös kuvaajan omasta mielentilasta kiinni, minkä näköisiä kuvia saa kulloinkin aikaiseksi – näin ainakin minulla 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Pehmeä meri
Kyllä Suomen luonto on kaunis. Itse huomaan monesti päätyväni kameran kanssa erinäisille rannoille. Syynä lienee se, että olen rannikkokaupungista kotoisin …
Postikortteja Kristiinankaupungista
Kristiinankaupunki perustettiin vuonna 1649 Lapväärtin pitäjään, Koppöön saarelle ja sen nimeksi tuli alussa Koppöstad. Muutama vuosi perustamisen jälkeen kenraalikuvernööri Pietari …
Ahvenanmaa pyöräillen: Maarianhamina – Kastelholma