Takana on kaksi pitkää työpäivää, muutama naurukohtaus, kaaosmaisia tilanteita, ongelman ratkaisua ja paljon, paljon purettuja laatikoita.
Vaikka kroppa on tällä hetkellä aika lailla kankean tuntuinen, niin hauskaa on ollut. Olemme päivät viettäneet aamusta iltaan messukeskuksessa ja iltaisin kömpineet ihanaan Tukholman majapaikkaamme, joka onkin kyllä aikamoinen helmi paikallisten hotellien joukossa.
Nyt riennän kuitenkin aamupalan kautta takaisin messuille. Tänään menenkin sinne ihan vain fiilistelemään muiden aikaansaannoksia, kamera kainalossa, kuinkas muuten…
Yksi kommentti postauksessa “Formex-messut: Osasto on valmis”
paleredrose
Hyvältä näyttää kuvat. Fiilistin samalla tuota sinun työniloa joka huokui tekstistä. Voi kun sitä saisi jotenkin purkitettua ja lähetettyä tänne, tarvetta olisi useammalle purkille 🙂 Hauskaa viikkoa! ~Katja
Kun on kyse pellavasta, kotimaisuudesta, upeasta miljööstä ja mielettömän mukavasta perheestä, niin voitte olla varmoja, että riennän paikalle Canonini kanssa …
Ihastelin tässä taannoin ystävättäreni luona kapeaa, pitkää leikkuulautaa ja mielessäni fiilistelin, mitä kaikkea sen päälle voisikaan laittaa esille kattaukseen. Ja …
Koko viikko on mennyt aikamoisessa kiireessä ja juostessa paikasta toiseen, mutta nyt sain onneksi suurimman osan Formex-messukuvista käytyä läpi… ja …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Formex-messut: Osasto on valmis
HR-Livingin Formex-messuosasto on valmis, jiihaa!
Takana on kaksi pitkää työpäivää, muutama naurukohtaus, kaaosmaisia tilanteita, ongelman ratkaisua ja paljon, paljon purettuja laatikoita.
Vaikka kroppa on tällä hetkellä aika lailla kankean tuntuinen, niin hauskaa on ollut. Olemme päivät viettäneet aamusta iltaan messukeskuksessa ja iltaisin kömpineet ihanaan Tukholman majapaikkaamme, joka onkin kyllä aikamoinen helmi paikallisten hotellien joukossa.
Nyt riennän kuitenkin aamupalan kautta takaisin messuille. Tänään menenkin sinne ihan vain fiilistelemään muiden aikaansaannoksia, kamera kainalossa, kuinkas muuten…
Yksi kommentti postauksessa “Formex-messut: Osasto on valmis”
paleredrose
Hyvältä näyttää kuvat. Fiilistin samalla tuota sinun työniloa joka huokui tekstistä. Voi kun sitä saisi jotenkin purkitettua ja lähetettyä tänne, tarvetta olisi useammalle purkille 🙂 Hauskaa viikkoa! ~Katja
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos… mä alan purkittamaan tätä fiilistä, niin voin laittaa sinullekin tulemaan 🙂 🙂 🙂
Kaisa
Kauniit kuvat ja oi tuo esillepano, olet kyllä niin taitava! Mukavaa viikkoa!
Frida - Visualaddict
Kiitos sinulle ihanasta kommentista ja mukavaa viikkoa sinne myös 🙂
Outi Krimou/Outi's life
Mukavaa messipäivää!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Outi <3
Pia...Sopivan suolaista
Antoisaa messupäivää!
Frida - Visualaddict
Kiitti, ihanainen <3
Kesätuulia
Ihanan näköistä! Oi noita kulhoja ja lasiastioita!!!
Frida - Visualaddict
Kiitos… mulle tuli ihan kesäfiilis jo näitä hypistellessä 🙂
Retromoderni
Ihania messuja. Ja mikä osasto! Kumpa pääsis ja ehtis joskus tuonne!
Frida - Visualaddict
Kiitti 🙂
Soisin kyllä ihan kaikille sisustusintoilijoille pääsyä tuonne… ehkä sitten ensikerralla 🙂
Kirjatoukka
Ihana ihana toi kaalinlehden näköinen pieni kulho! Hauskoja messuja!
Frida - Visualaddict
Mieti, kuinka ihanan salaatin siihen saisi aseteltua – namskis 🙂
Nuppu Home
Hieno suoritus. Upealta näyttää. Nauti messuista ja tuskin maltan odottaa kuviasi muilta osastoilta. Niiden kautta tuntuu kuin olisi itse paikalla 😊
Marjo
Hyvältä näyttää – oot niin PRO Frida ♥
Voisit olla kiinnostunut näistä
#linenlove Käinby 1925
Kun on kyse pellavasta, kotimaisuudesta, upeasta miljööstä ja mielettömän mukavasta perheestä, niin voitte olla varmoja, että riennän paikalle Canonini kanssa …
DIY – Lankusta leikkuulauta
Ihastelin tässä taannoin ystävättäreni luona kapeaa, pitkää leikkuulautaa ja mielessäni fiilistelin, mitä kaikkea sen päälle voisikaan laittaa esille kattaukseen. Ja …
Formex 2016 kuvapostaus
Koko viikko on mennyt aikamoisessa kiireessä ja juostessa paikasta toiseen, mutta nyt sain onneksi suurimman osan Formex-messukuvista käytyä läpi… ja …