Tekijältä:
Tämä on uusin Hyvä Vuosi -kalenteri ja kiitollisuuspäiväkirja.
Olen rakentanut tätä kalenteria teemalla SISÄINEN RAUHA.
Kalenteriin on poimittu voimalauseita, jotka opastavat sinua tiellä omaan sisäiseen rauhaasi, siihen joka juttelee sinulle rakkaudesta käsin, kannustaa, rauhoittaa, kuuntelee ja pitää sinut olennaisen äärellä, vaikka ympäröivässä maailmassa kuohuisikin.
Hyvä Vuosi -kalenterissa on mukana myös kiitollisuuspäiväkirja. Jokaisen päivän kohdalle on laitettu Kiitos-sana. Tämä muistutuksena siitä, että jokaisessa päivässä on aina jotain, josta tulee olla kiitollinen. Kirjoita näihin kohtiin asioita, jotka ovat saaneet sydämesi läikähtämään onnesta ja hymyn huulillesi. Tai kirjoita niihin vastoinkäymisistä, joista olet oppinut jotain. Niistä tulee myös olla kiitollinen. Sanotaan, että vastoinkäymiset kasvattavat meitä jopa enemmän, kuin onnistumiset.
Kalenterissa on myös perinteiseen tapaan kiitollisuus-aukeamia, joihin voit kirjata ylös kaikki ne asiat, joista olet kiitollinen, mutta joita et saanut mahtumaan pävämerkintöjen kohdalle. Toivon, että nämä aukeamat ovat meillä kaikilla täynnä erilaisia asioita, isoja ja pieniä, ennenkuin vuosi tulee loppuunsa.
Mitä enemmän kirjaat kiitollisuuden asioita ylös, sitä enemmän alat
huomaamaan niitä omassa elämässäsi. Se lisääntyy, mihin kiinnität
huomiota.
Toivottavasti nautit tämän kalenterin käytöstä yhtä paljon, kuin minä sen tekemisestä.
Iloisin terveisin,
Frida – kalenterintekijä
Tuotearvioita ei vielä ole.