Luulisi, että ihmisellä täytyy olla ihan mielettömästi ylimääräistä aikaa, kun alkaa väkertämään tällaista kasaan;)
Minulla oli siis rautatuoli, rautalankaa, kalliolla paljon sammalta ja ihan liikaa aikaa.
Kaksi iltaa kieputtelin sammalta rautalangalla tuolinrunkoon ja tässä on tulos…TSADAA!
Ihan hauska pieni yksityiskohta meidän ihanalla terassilla, vaikka itse sanonkin.
Tänään hain istuinosan päälle vielä kanervia, ettei kukaan vahingossakaan mene istumaan minun hienon tilataideteokseni päälle.
PS. Ette arvaa, kuinka monta kertaa mieheni ja lapset kävivät terassilla kääntymässä, ihmettelemässä ja pyörittelemässä silmiään, kun tätä tein.. Näyttää kuulemma ihan joltain ”Hobitti-tuolilta”.
Yleisön pyynnöstä siis vielä hieman asuntomessuja… Tämä huikea Lakka Kivitalojen kohde on varsinainen koko perheen luksushotelli. Kaikki on täällä isoa …
Sammaltuoli – DIY

Yksi kommentti postauksessa “Sammaltuoli – DIY”
Unknown
Eikäh, tää on Frida ihan mahtava! 😀
Frida - Visualaddict
Voi kiitos, kiitos;)
terkuin, Frida
Kolmen Koti Rannikolla
Wau, mikä keksintö, IHANA!
Frida - Visualaddict
Tänks… on ainakin hieman erilainen syyskoriste;)
Terkuin, Frida
Nuppu Home
WOW, sait minut sanattomaksi. Minä vain katson ja katson ja katson kuvaa ja tiedän avaavani tämän postauksesi yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
Frida - Visualaddict
Voi kiitos nuppu… eiks vaan olekin aika magee. Mäkin tykkään;)
Terkuin, Frida
Ammari
Siis ihan uskomaton taideteos 🙂
Frida - Visualaddict
Voi kiitos;)
Terkuin, Frida
Voisit olla kiinnostunut näistä
Koti Pori, Unelmien Talo ja Koti
Kotijuttu ilmestynyt Unelmien Talo ja Koti -lehdessä
Hotellimaista luksusta koko perheelle
Yleisön pyynnöstä siis vielä hieman asuntomessuja… Tämä huikea Lakka Kivitalojen kohde on varsinainen koko perheen luksushotelli. Kaikki on täällä isoa …
Wall Up
Wall Up: Aito ja ajaton tilanjakaja – sisustukselliset metallirunkoiset lasiseinät.