En millään malttanut olla laittamatta ekoja kuvia Formex-messuilta tänne näytille, joten tässäpä teille nopsat moikat… lisää tiedossa, kunhan taas illalla pääsen hieman kahlaamaan kuvia läpi. Ja niitähän piisaa; yhteensä 1400 kuvaa löytyi muistikortilta, kun pääsin kahden päivän reissun jälkeen kotiin.
Nämä kuvat pomin näin alkajaisiksi ihan sen vuoksi, että näistä näkee tulevan kevään ja kesän värit: sinistä, vihreää ja kaikki ihanat vedenvihreät ja turkoosit sävyt niiden väliltä. Sekaan ripaus pinkkiä, niin se on siinä!
Ihanat värit!<3 Ja mähän just maalasin olohuoneen vedenvihreän seinän piiloon.;D Noh, ajatus olikin, että sitten niitä sävyjä voisi olla hieman pienemmillä pinnoilla. Tumma seinä antaa niille hyvän taustan.:)
Aivan mahtavat värit! Etenkin toinen kuva on niin hetkullinen <3 Mukavaa viikonloppua!!!! ps. Nyt se uusi osoite sitten jo toimii, eli vanhasta ei enää (tai toistaiseksi kun uudelleenohjausta ei olla satau toimimaan) tavoita. Mutta elossa ollaan osoitteessa http://www.oblik.fi 🙂
Niin on, ja huomaan näin heti joulun jälkeen itsekin kaipaavani jotain väriä kotiin. Tuokaa kevät tänne, kiitos!
Nyt on osoitekin vaihdettu tuonne blogi-listalle, kiitos vinkistä 🙂
Voi vitsit kun noi matot (rullalla hyllyllä) näyttää aivan upeilta. Tollaset pitäis saada kesäksi mökin terdelle, erityisesti toi turkoosi olisi niin hempeän kesäinen.
Kauniita kuvia ja ihania värejä! Meillä on kotona tummat lattiat, pellavan sävyjä ja mustaa tehosteena, joten olen mielelläni lisäillyt sinne tehosteeksi muita värejä. Tänä talvena okra ja ruskean kellertävä miellyttivät silmää – nyt sitten miettimään mitä kevättä kohden… Avasin oman blogin jokin aikaa sitten, alla osoite… Mukavaa viikonloppua!
Jos edellisen postauksen Lakka-Kivitalo muistutti modernia luksushotellia, niin tämä Forte Kivitalojen Villa Tango on sitten ehdottomasti Asuntomessujen THE Kartanohotelli. Kokonaisuus …
Terassielämää. Tämä on yksi minun lemppari-paikoistani. Täällä istuskelen aamulla kahvikuppini kanssa ja illalla samoin. Tunnelma on ihan kohdillaan, sillä täällä …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Formex -pikakatsaus
En millään malttanut olla laittamatta ekoja kuvia Formex-messuilta tänne näytille, joten tässäpä teille nopsat moikat… lisää tiedossa, kunhan taas illalla pääsen hieman kahlaamaan kuvia läpi. Ja niitähän piisaa; yhteensä 1400 kuvaa löytyi muistikortilta, kun pääsin kahden päivän reissun jälkeen kotiin.
Nämä kuvat pomin näin alkajaisiksi ihan sen vuoksi, että näistä näkee tulevan kevään ja kesän värit: sinistä, vihreää ja kaikki ihanat vedenvihreät ja turkoosit sävyt niiden väliltä. Sekaan ripaus pinkkiä, niin se on siinä!
Kuvat ovat Dixien, Comptoir de Famillen, Bovictuksen, LA:Bruketin sekä Kardelenin osastoilta. Ja pakkohan reissulla oli myös harrastaa pientä taidevalokuvausta, kun odottelin junaa lentokentällä 🙂
17 replies to “Formex -pikakatsaus”
Marjo
Ihania vedenvärejä ja niin keväistä 🙂 Jään innolla odottamaan sun seuraavaan kuvapläjäystä….
Frida - Visualaddict
Mäkin hullaannuin näihin väreihin… ihania. Ja kuviahan tulee todellakin lisää:)
Taina K
Ihanat värit!<3 Ja mähän just maalasin olohuoneen vedenvihreän seinän piiloon.;D Noh, ajatus olikin, että sitten niitä sävyjä voisi olla hieman pienemmillä pinnoilla. Tumma seinä antaa niille hyvän taustan.:)
Frida - Visualaddict
Hienosti ajateltu… kyllä väriä voi laittaa niin moneen muuhunkin paikkaan, kuin vain seinään. Sitäpaitsi tumma tausta on kiva:)
Outi Krimou/Outi's life
Jes, selkeästi värit ovat palanneet sisustukseen ☆☆☆
Ihanaa viikonloppua!
Frida - Visualaddict
Joo… nämä ovat tervetulleita, jopa tänne meille 🙂
Jutta / oblik.
Aivan mahtavat värit! Etenkin toinen kuva on niin hetkullinen <3 Mukavaa viikonloppua!!!! ps. Nyt se uusi osoite sitten jo toimii, eli vanhasta ei enää (tai toistaiseksi kun uudelleenohjausta ei olla satau toimimaan) tavoita. Mutta elossa ollaan osoitteessa http://www.oblik.fi 🙂
Frida - Visualaddict
Niin on, ja huomaan näin heti joulun jälkeen itsekin kaipaavani jotain väriä kotiin. Tuokaa kevät tänne, kiitos!
Nyt on osoitekin vaihdettu tuonne blogi-listalle, kiitos vinkistä 🙂
Kix
Voi vitsit kun noi matot (rullalla hyllyllä) näyttää aivan upeilta. Tollaset pitäis saada kesäksi mökin terdelle, erityisesti toi turkoosi olisi niin hempeän kesäinen.
Frida - Visualaddict
Voin vain kuvitella kuinka ihanilta nämä sävyt näyttävät ulkoterassilla… oih, ja voih 🙂
Unknown
Ihanaa sinistä , mun lempiväri !
Frida - Visualaddict
Hyvä, hyvä… sä oot nyt ihan trendin harjalla 🙂
Anniina V Blog
Ihania kuvia, upeita värejä!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Anniina 🙂 Nämä kolahtivat minuunkin ihan täysillä…
Maarit / Sopusointuja
Kauniita kuvia ja ihania värejä! Meillä on kotona tummat lattiat, pellavan sävyjä ja mustaa tehosteena, joten olen mielelläni lisäillyt sinne tehosteeksi muita värejä. Tänä talvena okra ja ruskean kellertävä miellyttivät silmää – nyt sitten miettimään mitä kevättä kohden… Avasin oman blogin jokin aikaa sitten, alla osoite… Mukavaa viikonloppua!
http://sopusointuja.blogspot.fi
Frida - Visualaddict
Kiitos, Maarit
Nyt on kuule, mistä valita, kun kesää kohti mennään. Värejä löytyy melkein jokaiseen makuun:)
Onnea uudesta blogista…
Kotilaituri/Kati
Upeita sävyjä! Huippu toi vimppa kuva👍
Voisit olla kiinnostunut näistä
Tää olis tän eteinen ja nyt sillä olis uusi matto
Tässä vanhassa talossa, jossa asun, on paljon hauskoja ja erikoisia yksityiskohtia. Yksi niistä on se, että kun nousee rappukäytävää toiseen …
Asuntomessut 2016: Villa Tango
Jos edellisen postauksen Lakka-Kivitalo muistutti modernia luksushotellia, niin tämä Forte Kivitalojen Villa Tango on sitten ehdottomasti Asuntomessujen THE Kartanohotelli. Kokonaisuus …
Terassielämää