Siis miksei kukaan sanonut mitään? Ihan jo melkein unohdin, että lupailin teille muutama viikko sitten lisää kuvia Seinäjoen Asuntomessuilta. Hieman kesti, mutta tässä tulee.
Nämä kuvat on siis otettu toukokuun alkupuolella, Seinajoen Asutomessujen lehdistöpäivänä, jolloin suurin osa kohteista oli vielä työn alla ja kesken, mutta onneksi meille visuaalisille ihmisille löytyi alueelta myös paljon silmänruokaa, eikä kameraa tarvinnut ihan turhan panttina kannella kaulassa.
En millään malta odottaa, että messualue valmistuu ja sitten pääsee sisälle kaikkiin kohteisiin. Onneksi siihen ei ole enää kuin kuukausi aikaa.
Mutta, arvatkaa kuinka innoissani olin siitä, kun minulle selvisi tässä taannoin, että muutaman vuoden päästä Asuntomessut pidetään PORISSA!Karjaranta 21 -nimellä kulkeva asuntoalue on ihan keskustan kupeessa, Kokemäenjoen rannalla. Wau! Melkein tekisi mieli laittaa tonttihakemus vetämään.
Eikö olekin 🙂 Mä olen aina ihan pyörällä päästäni, kun pääsen fiilistelemään näitä kaunokaisia… Joka paikkaan ei voi ehtiä kesälläkään… toivottavasti on jotain muuta huisin hauskaa tiedossa:)
Kun yrityksen toiminta-ajatus perustuu vahvasti kierrättämiseen, on toimistonkin syytä puhua samaa kieltä. _______________ Infinited Fiber Company valmistaa ainutlaatuisella ja innovatiivisella …
Pääsen kyllä työssäni visiteeraamaan mitä kauneimmissa paikoissa. Olin tälläkin viikolla pitämässä valokuvauskurssia Suomen kolmanneksi kauneimmassa kodissa. Siis oikein virallisesti kansan …
Seinäjoen asuntomessut 2016 vol.2
Siis miksei kukaan sanonut mitään? Ihan jo melkein unohdin, että lupailin teille muutama viikko sitten lisää kuvia Seinäjoen Asuntomessuilta. Hieman kesti, mutta tässä tulee.
Nämä kuvat on siis otettu toukokuun alkupuolella, Seinajoen Asutomessujen lehdistöpäivänä, jolloin suurin osa kohteista oli vielä työn alla ja kesken, mutta onneksi meille visuaalisille ihmisille löytyi alueelta myös paljon silmänruokaa, eikä kameraa tarvinnut ihan turhan panttina kannella kaulassa.
En millään malta odottaa, että messualue valmistuu ja sitten pääsee sisälle kaikkiin kohteisiin. Onneksi siihen ei ole enää kuin kuukausi aikaa.
Mutta, arvatkaa kuinka innoissani olin siitä, kun minulle selvisi tässä taannoin, että muutaman vuoden päästä Asuntomessut pidetään PORISSA! Karjaranta 21 -nimellä kulkeva asuntoalue on ihan keskustan kupeessa, Kokemäenjoen rannalla. Wau! Melkein tekisi mieli laittaa tonttihakemus vetämään.
Yksi kommentti postauksessa “Seinäjoen asuntomessut 2016 vol.2”
Jossu / Maailman Paras Paikka
Tuonne on kyllä pakko päästä! Ihan hävettää tunnustaa, että en oo ikinä ollut asuntomessuilla…
Frida - Visualaddict
Hyi sinua 🙂 Tuo tilanne kannattaa kyllä korjata ja suunnata tänä kesänä Seinöjoelle :)))
Outi Krimou/Outi's life
Kyllä näitä kuvia kannattikin odottaa. Onpa ihania juttuja <3
Frida - Visualaddict
Kiva, että tykkäät 🙂 Kyllähän täältä inspistä saa aina ammennettua…
Anu
Onpa ihanan näköisiä koteja! Noita olisi kiva päästä katsomaan, mutta taitaa jäädä messut väliin tänä(kin) vuonna ajanpuutteen vuoksi.
Frida - Visualaddict
Eikö olekin 🙂 Mä olen aina ihan pyörällä päästäni, kun pääsen fiilistelemään näitä kaunokaisia… Joka paikkaan ei voi ehtiä kesälläkään… toivottavasti on jotain muuta huisin hauskaa tiedossa:)
Sanna
Hyvältä näyttää messut tänäkin vuonna. Me ollaan käyty messuilla "aina", mutta nyt on aika paljon matkaa joten saas nähdä miten ehditään tänä vuonna 🙂
Frida - Visualaddict
Onhan se Seinäjoki hieman kaukana, mutta kun siihen reissuun yhdistää jotain muutakin mukavaa, niin voi tuntua kaksinverroin hauskemmalta :)))
Marie
Voi miten kauniita koteja! Sängyt oikein kutsuvat nukkumaan. Ihanat petivaatteet tuossa ihan ensimmäisessä kuvassa.
Frida - Visualaddict
Tuohon ekaan oli pedattu pellavaa, ja niin olisi mieli tehnyt hypätä sinne vällyjen väliin päiväunille 🙂 Ihanat!
Marina / Dioriina
Upeita kuvia ja upeita koteja!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Marina 🙂 Kesällä sitten vain fiilistelemään näitä, kun asuntomessut avaavat porttinsa 🙂
Marjut M
Onpa ihastuttavan kauniita kuvia ja koteja. Pakko päästä hakemaan ispiraatioita ja idoita paikan päälle 🙂
Frida - Visualaddict
Tuo taitaa aika monella kuulua "must do"-listaan aina kesäisin. Itse odotan ihan innolla, että pääsen näkemään loputkin messukohteet 🙂
Iida
Ihanalta näyttää!! Pitäisiköhän sitä Seinäjoen reissu mahduttaa kesään..
Iida / lily.fi/blogit/linnunpontto
Frida - Visualaddict
Ehdottomasti kannattaa 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Koti Tampere, Unelmien Talo ja Koti
Kotijuttu ilmestynyt Unelmien Talo ja Koti -lehdessä
Infinited Fiber – toimiston sisustussuunnittelu
Kun yrityksen toiminta-ajatus perustuu vahvasti kierrättämiseen, on toimistonkin syytä puhua samaa kieltä. _______________ Infinited Fiber Company valmistaa ainutlaatuisella ja innovatiivisella …
Valokuvauskurssi Suomen kolmanneksi kauneimmassa kodissa
Pääsen kyllä työssäni visiteeraamaan mitä kauneimmissa paikoissa. Olin tälläkin viikolla pitämässä valokuvauskurssia Suomen kolmanneksi kauneimmassa kodissa. Siis oikein virallisesti kansan …