Koska käsillä tekeminen on maanmainiointa terapiaa, niin innostuin yhtenä päivänä itsekin taas tuunaamaan. Nyt tein pellavapyyhkeen, ja samalla ajattelin jakaa tämän helpon tee-se-itse-pyyhkeen ohjeen myös teille.
Tämä pellavapyyhe on todella helppo toteuttaa. Minä tein ison kylpypyyhkeen, mutta samalla tekniikalla voi toteuttaa vaikkapa pienimuotoisemman käsipyyhkeen.
Näin teet raidallisen pellavapyyhkeen:
Leikkaa paksusta pellavakankaasta sopivan kokoinen pala
Riistä pyyhkeen päihin hapsut, lanka kerrallaan. Tämä on melko aikaa vievää, mutta ihanan meditatiivista hommaa.
Ompele hapsujen reunaan kapea siksak-ommel, jotta kangas ei pääse riistäytymään.
Ompele pellavapyhkeeseen ripustuslenkki.
Ompele myös kankaan hulpioreunoihin päärmeet, jos et halua jättää niitä näkyville. Tähän omaan versiooni jätin ne ihan suosiolla näkyville, koska halusin tästä pellavapyyhkeestä rennon ja huolettoman.
Tee maalarinteipillä kankaaseen raitoja.
Tuputa maalarinteippien väleihin kangasväriä. Itse käytin mustaa ja harmaata. Ja muista suojata lattia.
Anna värin kuivua yön yli.
Kiinnitä kangasväri silittämällä (noin 0,5 – 5 minuuttia joka kohdasta, riippuen hieman kangasväristä)
Pese pyykinpesukoneessa. Itse pesin valkaisevalla pyykinpesuaineella, jotta sain väriä hieman kuluneen näköiseksi. Käytä valmis ja pesty pellavapyyhe myös kuivausrummussa, jos haluat omasta pyyhkeestäsi mukavan pehmoisen ja ryppyisen.
Helppoa, kuin mikä ja mahtavinta on se, että tällä ohjeella saa persoonallisen näköisen ja upean pyyhkeen itselleen. Toivottavasti tekin innostutte kokeilemaan tätä käsillä tekemisen riemua.
Nyt teen muutamat muut rästihommat alta pois ja sitten pakkaan autoon taas kameran ja muutamat muut tarvikkeet. Olen nimittäin ilmoittautunut aikuiskoulutukseen ja lähden länsirannikolle opiskelemaan lisää valokuvaamista. Olen ihan innoissani! Kunpa opiskelu olisi ollut nuoruudessakin yhtä innostavaa.
Yksi kommentti postauksessa “Tee-se-itse-pellavapyyhe”
Marie
Oi, juuri tuollaisesta helposta ja iisistä käsillätekemistä minäkin pidän. Pyyhkeesi näyttää todella kivalta.
enkulin käsityöt
Iiiik miten ihana. Rakastan pellavaa-
Aurinkokujalla
Kivan näköinen tuli ja hyvä ja selkeä ohje.
Hannele Ruusukummusta
Hieno pyyhe tuli…voisin itsekkin kokeilla.
decorayadora
Hi I love you blog ,, you have a new follower
Angelica
Kaisa
Oi, miten hieno ja helppo toteuttaa. Täytyykin kiepsauttaa kangaskaupan kautta kotiin, jospa sieltä löytyisi tällaista pellavaa. Totta, kunpa opiskelu olisi ollut mukavaa myös silloin nuorempana. Mukavia opiskeluja!
souliina
Aivan ihana ! Kiitos tästä ohjeesta, täytyy kokeilla 🙂

Satu
kaikki käsityö on hyvin meditatiivistä <3
Itse ompelin pellavasta pöytäliinan ja useita erivärisiä lautasliinoja.
Olen itsekin huomannut kuinka kivaa on opiskella..juuri lopui 5 op studiovalokuvauskurssi ja lisää opiskelua on jo kalenterissa!
Hauskoja opin-hetkiä <3
Outi Krimou/Outi's life
Aivan ihanan pyyhkeen teit <3 Pellava on vaan niin sun juttu.
Kivoja kuvaushetkiä!
Merja K
Ihana idea Friidu <3 Taidan tilata itselleni tuollaisen, jos joskus ehdit tehdä 🙂 Intoa & iloa opiskeluusi!
Marika - Kotini on helmeni
Ihana pyyhe! Pellava on ❤
Tuija
Wautsi wau!
Pia...Sopivan suolaista
Aivan ihana idea😍 Onko vinkkiä, mistä saisi tuohon tarkoitukseen sopivaa pellavaa?
Nuppu Home
Oi miten ihana! Kiitos ohjeesta! Taidan kokeilla luomupuuvillasta ensin pienempää kokoa. Onko sulla joku tietty värimerkki, jota itse suosit? Antoisaa kurssia. Uuden oppiminen on ihanaa.
Villejä Lupiineja
Voi miten ihana! Täytyykin kokeilla! Kiitos ohjeesta! Mukavaa kursdia…itsellänikin on täällä uusi kamera, mutta en ole vielä ehtinyt perehtyä siihen ollenkaan..tarvitsen lisää tunteja vuorokauteen! Ihanaa viikonlopoua!
Suffeli
Mahtavan hyvä diy! Mitenköhän tuollainen vähän hieneempi pellava sopisi tähän? Minulla kun on tuossa ompelukorissa muutama pellavakangas joista pitäisi tehdä jotakin, yksivärisenä ovat vähän tylsiä:/
Elisabeth
Aivan ihania pyyhkeitä.
Rouva Sana
Kaikki käsillä tekeminenhän on meditatiivista <3. Ihana idea!
Unknown
Aivan loistava idea! Tämä pitää kyllä toteuttaa. Oppimisen iloa sinulle. Olisinpa vain ottanut sun vinkistä vaarin. Ehkä siis vielä 😉
Frida - Visualaddict
Kiva kuulla… toivottavasti innostut myös toteuttamaan jonkun vastaavanlaisen. Hauskaa ja mukavaa käsillä tekemistä 🙂
Frida - Visualaddict
Kiva kuulla, että tykkäät… pellava on ihanaa!
Frida - Visualaddict
Kiitos 🙂 Kiva, että tykkäät…
Frida - Visualaddict
Kiitos, Hannele… kannattaa kokeilla 🙂
Thanks Angelica. I hope you like it here 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos… tovottavasti löytyy tällaista kangasta, niin pääset tekemään oman pyyhkeen 🙂
Opiskelemassa oli taas niin ihanaa. Olin ihan fiiliksissä 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Souliina… Kannattaa kokeilla:)
Frida - Visualaddict
Niin on, olen ihan samaa mieltä 🙂 Käsillä tekeminen on ihana parasta, samoin kuin valokuvauskin… onneksi on paljon kursseja tiedossa 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Outi <3 Pellava onkin niin mun juttu… Tykkään!
Jenni S. Big mamas home
Ihana idea. Minullakin on suunnitteilla yksi DIY projekti, johon liittyy muutama kappale vauvan bodyja, sekä kangasvärit. 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitti, ihana… katsotaan, josko tehtailen näitä jossain vaiheessa lisää 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Marika 🙂
Pellava on ihan parasta!
Frida - Visualaddict
Kiitti, ihana 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Pia 🙂
Olipas vaikea kyssäri… tämä minun pellavani on suoraan valmistajalta, Ruotsista.
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos 🙂
Itse olen käyttänyt Emon värejä ja sitten jotain toista merkkiä, jota en nyt valitettavasti muista, sori 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Marita!
Kannattaa kokeilla, helppo ja hauska ohje 🙂
Loistavaa, että olet innostunut kuvaamisesta niin paljon, että nyt on jo uusi kamera käsillä… tutustu pikkuhiljaa, ei kai sen kanssa kiire ole 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitti, Susanna!
Voisin kuvitella, että hienostuneempi pellava sopii ihan yhtä hyvin, joten anna mennä vain 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Elisabeth 🙂
Frida - Visualaddict
Niinonkin 🙂 🙂 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitos, Laura 🙂
Vielä ehtii…. koskaan ei ole liian myöhäistä…
Tämä kompakti työpisteeni on sijainnut täällä nykyisessä kodissa jo aika monessa paikassa. Ihan ensimmäisenä työpöytä ja tietokone olivat makuuhuoneen puolella. Siitä …
Tee-se-itse-pellavapyyhe

Kuulostaa ihan mahtavalta 🙂 Onnea projektille…
www.binance.info注册
Thank you for your sharing. I am worried that I lack creative ideas. It is your article that makes me full of hope. Thank you. But, I have a question, can you help me? https://accounts.binance.com/en/register-person?ref=JHQQKNKN
Voisit olla kiinnostunut näistä
Keittiö ja ruokailutila edelleen kodin lemppareita
Ihana valo ja ihanat tulppaanit, jotka nyt ilahduttavat meidän ruokapöydällä. Tämä tila, sekä keittiö että ruokailutila ovat minulle edelleen ihan …
Työpiste olohuoneessa
Tämä kompakti työpisteeni on sijainnut täällä nykyisessä kodissa jo aika monessa paikassa. Ihan ensimmäisenä työpöytä ja tietokone olivat makuuhuoneen puolella. Siitä …
Keittiössä uusi diy – vitriini
Pitkästä aikaa olen taas sisustanut omaa kotiani. Inspiraatio iskee aika aika ajoin, jos olen käynyt jossain super-mageessa kodissa kuvaamassa tai …