Ihanaa, että kävit Kruunuvuoren hylätyillä huviloilla. Kävin viimeksi vuosi sitten ja siellä tekisi mieli viettää aikaa vaikka kuinka pitkään. Toisaalta jokaisella käyntikerralla näkee kuinka huvilat ovat taas rapistuneet ja kohta lahoavat kokonaan pois. Tai sitten joku ehtii polttaa ne.
Kauneinta Helsingissä Ihanin paikka Helsingissä on mielestäni Suomenlinna. Vaikka asuisin siellä, en usko, että kyllästyisin siihen koskaan. Turisteihin kyllästyisin, sen …
Kruunuvuoren vanhat huvilat
Löysin etsimäni.
Monta kertaa olen aikonut lähteä,
tälle omalle pienelle tutkimusmatkalle.
Taas totesin:
ensin piti mennä hukkaan, jotta löysi perille.
Kiipeilin kallioita,
kastelin kenkäni ja kompuroin risukoissa.
Mutta löysin etsimäni,
Kruunuvuoren vanhat huvilat.
Kuulin kesä-iltojen ilakoinnin ja heinäsirkat.
Näin, kuinka verhot hulmusivat ikkunoissa ilta-auringon laskiessa Helsingin ylle.
Kaunista, sanoin,
kunnes sumu laskeutui kanssani sitä ihailemaan.
Yksi kommentti postauksessa “Kruunuvuoren vanhat huvilat”
Elsa
Missäs frouva on käynyt pyörimässä? Tunnelmallinen paikka ollut joskus, nyt karua ja kulunutta kauneutta! Iloista Pääsiäistä!
Frida - Visualaddict
Frouva kävi Kruunuvuoressa… ja eksyi ja löysi. Ihanaa pääsiäistä, A.E.H.
Elsa
😁😀
enkulin käsityöt
Ihanaa Pääsiäisen Aikaa Sinulle
Frida - Visualaddict
Kiitos, samoin sinulle <3
Marjo
Ihanaa, että kävit Kruunuvuoren hylätyillä huviloilla. Kävin viimeksi vuosi sitten ja siellä tekisi mieli viettää aikaa vaikka kuinka pitkään. Toisaalta jokaisella käyntikerralla näkee kuinka huvilat ovat taas rapistuneet ja kohta lahoavat kokonaan pois. Tai sitten joku ehtii polttaa ne.
Hyvää pääsiäistä Frida 🙂
Frida - Visualaddict
Mä etsin näitä melkein tunnin, ennenkuin löysin. Onneksi löysin, vaikka olivathan ne jo aika huonossa kunnossa.
Kolmen Koti Rannikolla
Ihania kuvia. Mukavaa pääsiäistä Friiduli <3!
Frida - Visualaddict
Kiitos :))))
Voisit olla kiinnostunut näistä
Porkkalan luonnonsuojelualue
Jos ennen olen paljon kulkenut luonnonhelmassa, niin nyt sitä vasta olenkin tehnyt. Täällä Uusimaalla tämä Porkkalan luonnonsuojelualue on tullut jo …
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas
#verlan_puuhiomo_ja_pahvitehdas #unescon_maailmanperintökohde #perinnekylä #asuntomessujen_etäkohde #uuuuuh_ihana_paikka #tänne_pitää_päästä_uudestaan #kotimaa
Suomenlinna – koti 800:lle ja yksi Suomen suosituimpia nähtävyyksiä
Kauneinta Helsingissä Ihanin paikka Helsingissä on mielestäni Suomenlinna. Vaikka asuisin siellä, en usko, että kyllästyisin siihen koskaan. Turisteihin kyllästyisin, sen …