Jo vuoden vaihtueessa oli sellainen olo, että tästä alkaneesta vuodesta 2018 tulee todella hyvä! Kova draivi ja innostus on päällä, eikä sitä ole vähentänyt ollenkaan alkuvuoden työt.
Pääsin rakentamaan Stockmannille parit eri esillepanot Kestävän kehityksen Pop Up-osastolle; toisen Organic Companylle, jolla on aivan mahtavia tekstiilejä, kuten nuo iki-ihanat vohvelipyyhkeet. Ja toinen osasto toteutettiin Iris Hantverkin tuotteilla, jotka ovat siis näkörajoitteisten valmistamia kodin käyttötavaroita. Kauniin simppeleitä ja niin luonnollisia, että olisi melkein tehnyt mieli hankkia itsellekin pullasuti, vaikka en sellaista edes käytä.
Tämän lisäksi nyt ilmestyi uusi Avotakka, jossa on KAKSI minun kuvaamaani kotia. Uuh! Olen aina yhtä otettu siitä, kun näen itse ottamiani kuvia lehtien sivuilla.
Olen niin tyytyväinen tähän tilanteeseen… siihen että uskalsin lähteä toteuttamaan asioita, joista nautin.
Tästä vuodesta tulee todellakin ihan huikea. Sen tuntee jo nahoissaan…
Olen viimeiset pari viikkoa nukkunut paremmin kuin hyvin. Nyt on minullakin Suomen markkinoille rantautuneet huikean ihanat Kardelenin pellavalakanat sängyssäni. Helppohoitoiset pellavalakanat …
Tää ois tän koti täällä Espanjan vuoristossa. Eikö olekin ihana? Itse hullaannuin asuntoon ihan täysin, kun löysin tämän kohteen Espanja-loma -sivustolta. Klikkasin …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Vuoden ensimmäiset duunit: Stockmann, Organic Company, Iris Hantverk ja Avotakka
Jo vuoden vaihtueessa oli sellainen olo, että tästä alkaneesta vuodesta 2018 tulee todella hyvä! Kova draivi ja innostus on päällä, eikä sitä ole vähentänyt ollenkaan alkuvuoden työt.
Pääsin rakentamaan Stockmannille parit eri esillepanot Kestävän kehityksen Pop Up-osastolle; toisen Organic Companylle, jolla on aivan mahtavia tekstiilejä, kuten nuo iki-ihanat vohvelipyyhkeet. Ja toinen osasto toteutettiin Iris Hantverkin tuotteilla, jotka ovat siis näkörajoitteisten valmistamia kodin käyttötavaroita. Kauniin simppeleitä ja niin luonnollisia, että olisi melkein tehnyt mieli hankkia itsellekin pullasuti, vaikka en sellaista edes käytä.
Tämän lisäksi nyt ilmestyi uusi Avotakka, jossa on KAKSI minun kuvaamaani kotia. Uuh! Olen aina yhtä otettu siitä, kun näen itse ottamiani kuvia lehtien sivuilla.
Rakastan työtäni!
17 replies to “Vuoden ensimmäiset duunit: Stockmann, Organic Company, Iris Hantverk ja Avotakka”
Elsa
Hyvähyvä Frida!
Frida - Visualaddict
Oujee! Hyvin on lähtenyt vuosi käyntiin 🙂
m.newcomer
Yhdyn Elsan sanoihin: Hyvähyvä Frida! 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitoskiitoskiitos <3
Jenni / Keski[piste]
Hienoa Frida! <3
Frida - Visualaddict
Kiitos, Jenni… on kyllä ollut hymy ja innostus herkässä koko alkuvuoden 🙂
Riina
Upeaa! 👏
Frida - Visualaddict
Kiitos, Riina!
Onhan tämä niin hienoa 🙂
Jutta / oblik.
Niin siistiä <3. Huomasinkin sun jutut Avotakassa – oot kyllä huikea!!! Ihanaa viikonloppua 🙂
Frida - Visualaddict
Just todella SIISTIII 🙂
Avotakka on nyt kuukauden suosituin lehti – ainakin meillä 🙂
Maarit / Sopusointuja
Hieno juttu! En malta odottaa, että näen Avotakan! Ja paljon onnea tietty 😊
Frida - Visualaddict
Kiitos, Maarit… nyt nopsaan lehtihyllylle 🙂
Hanne Valkoinenleinikki-blogi
Mahtavaa, kun saa tehdä duunia, mitä rakastaa!
Kuvasi ovat niin kauniit <3
Itse sanoin eilen puolisolle, että tästä vuodesta 2018 tulee hyvä vuosi. Monia ihania asioita on jo tapahtunut 🙂
Rentouttavaa viikonloppua!
Frida - Visualaddict
Olen niin tyytyväinen tähän tilanteeseen… siihen että uskalsin lähteä toteuttamaan asioita, joista nautin.
Tästä vuodesta tulee todellakin ihan huikea. Sen tuntee jo nahoissaan…
Marjo
Mahtava juttu Frida ♥ onnittelut!
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos, Marjoseni <3
Kyllä elämä on ihanaa!
Tuija
Uskon, että tunne oman valokuvan näkemisestä painettuna lehdessä on huikea. Sinulla on taito hyppysissä ja puhtia! Energistä tammikuun loppua! Tuija
Voisit olla kiinnostunut näistä
Pehmeissä pellavissa nukkuu hyvin
Olen viimeiset pari viikkoa nukkunut paremmin kuin hyvin. Nyt on minullakin Suomen markkinoille rantautuneet huikean ihanat Kardelenin pellavalakanat sängyssäni. Helppohoitoiset pellavalakanat …
Vuokrakoti Espanjassa
Tää ois tän koti täällä Espanjan vuoristossa. Eikö olekin ihana? Itse hullaannuin asuntoon ihan täysin, kun löysin tämän kohteen Espanja-loma -sivustolta. Klikkasin …
Asuntomessujen 2021 messutärpit: 12 upeinta kohdetta
Asuntomessut Lohjalla alkoivat nyt ja ovat auki aina 8.8.2021 asti. Kävin taas tuttuun tapaan tutustumassa messujen antiin ja tässä tulee …