Nuorimmainen poikani täytti 18-vuotta. Ja koska lupasin, että hän voi juhlia synttäreitään kotona kavereiden kanssa, päätin minä lähteä minilomalle Helsinkiin. Kyllä. Asun Espoossa ja lähdin lomalle Helsinkiin. Saattaa kuulostaa ihan hullulta, mutta oli aivan ihanaa. Varasin itselleni hotellihuoneen, pakkasin kameran ja lenkkarit kassiin ja lähdin tekemään sitä, mitä kaikista mieluiten teen, kävelemään ja kuvailemaan.
Samaisella reissullani pääsin myös tutustumaan Erottajan paloasemaan. Upea, ylväs, vanha kaunokainen.
Tämä on Helsingin vanhin käytössä oleva paloasema. Sen on suunnitellut suomalainen arkkitehti Theodor Höijer ja se on valmistunut 1891. Rakennuksessa toimii myös Palomuseo ja ilmeisesti sen innoittamana oli vanhoja upeita mustavalkokuvia sijoiteltu ympäri rakennusta. Hieno paikka ja takaisin pitää vielä päästä, sillä torni jäi tällä kertaa näkemättä, samoin kuin maisemat jotka sieltä avautuvat.
Kiitos, Maarit <3
Oli ihana irtiotto, eikä tarvinnut edes lähteä kovin pitkälle omilta hoodeilta 🙂
Tuo paloasema on huikean hieno. Ylväs, kaunis vanha rakennus, ja edelleen toiminnassa.
Pohjanmaalle jos lähtee käymään, kannattaa ehdottomasti käydä myös Pietarsaaressa. Pidän tämän kaupungin siisteydestä, idyllisyydestä, vehreydestä, arkkitehtuurista ja merenläheisyydestä. En tiedä, …
Vastaani tuli tässä taannoin Helsingin Uutisten artikkeli Herttoniemen Kartanosta. Kyseisessä tekstissä kartanoa ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa muotopuutarhaa ja maisemapuistoa …
Lomalla – Helsingissä

Yksi kommentti postauksessa “Lomalla – Helsingissä”
Maarit / Sopusointuja
Hienoja kuvia jälleen minilomaltasi ja erityisen vaikuttava kohde oli tuo Paloasema ;o)
Frida - Visualaddict
Kiitos, Maarit <3
Oli ihana irtiotto, eikä tarvinnut edes lähteä kovin pitkälle omilta hoodeilta 🙂
Tuo paloasema on huikean hieno. Ylväs, kaunis vanha rakennus, ja edelleen toiminnassa.
Tuija
Lähilomasi vaikuttaa oivalliselta! Kuvasi näyttävät rosotkin kauneutena taitosi näytteenä. Keväiloja! Tuija
Frida - Visualaddict
Minä saan virtaa tällaisista irtiotoista 🙂
Ihanaa, Tuija, että rosoinen kauneus viehättää sinunkin silmääsi… aurinkoa tähän päivään 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Pietarsaaren top 3 nähtävyyttä
Pohjanmaalle jos lähtee käymään, kannattaa ehdottomasti käydä myös Pietarsaaressa. Pidän tämän kaupungin siisteydestä, idyllisyydestä, vehreydestä, arkkitehtuurista ja merenläheisyydestä. En tiedä, …
Herttoniemen Kartanon mailla
Vastaani tuli tässä taannoin Helsingin Uutisten artikkeli Herttoniemen Kartanosta. Kyseisessä tekstissä kartanoa ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa muotopuutarhaa ja maisemapuistoa …
Postcards from Pori
Terveiset halauksien kera täältä länsirannikolta. Sen verran paljon on tullut syötyä kinkkua, lanttulaatikkoa ja juustoja, että jo heti aamuisin on …