Porissa on kaunis vanha puutaloalue, jonka nimi on 5. kaupunginosa. Me paikalliset kutsumme sitä tuttavallisesti Viikkariksi.
Tämä on aivan kivenheiton päässä Porin Kävelykadylta (eli Kävikseltä), samoin kuin torilta, jossa myydään siis niitä kuuluisia paikallisia pärekoreja.
Minun molemmat mummolani ovat sijainneet täällä ja koska olin kovin nostalgisella tuulella, tallensin nekin näihin ylläoleviin kuviin. Joskus, yli 20 vuotta sitten, nuorena äitinä olen minäkin asunut hetken tässä kyseisessä kaupunginosassa.
Paljon on täällä vanhoja taloja kunnostettu ja paljon on vielä kunnostamatta. Osa vanhoista rakennuksista on jo purettukin uudempien talojen tieltä. Mutta ei anneta sen haitata, tunnelma on silti mielestäni edelleen ihan mielettömän kaunis ja rouhea.
Thank you for your sharing. I am worried that I lack creative ideas. It is your article that makes me full of hope. Thank you. But, I have a question, can you help me?
Porin Viikkari
’

Yksi kommentti postauksessa “Porin Viikkari”
-Kirsi-
Kiitos hienoista kuvista, olet saanut meidänkin talon vilahtamaan kuvaan!
T: Kirsi R, Viikkarilainen
Hanne Valkoinenleinikki-blogi
Viikkari ja kuukkari, niin ihanat lempinimet Porin kaupunginosilla!
Frida - Visualaddict
Ihan mahtavaa 🙂
Ihana Viikkari <3
Frida - Visualaddict
Niin onkin…. ehkä kuljeskelen Kuukkarissa sitten seuraavalla kerralla 🙂
Crear cuenta personal
Thank you for your sharing. I am worried that I lack creative ideas. It is your article that makes me full of hope. Thank you. But, I have a question, can you help me?
Voisit olla kiinnostunut näistä
Fagervik
#Fagervik #suomi #kaunis
Aamukahvilla Yyterissä
Tiedättekö, mikä on ihan parasta? Se, kun herää aikaisin aamulla, keittää kahvit ja päättää lähteä juomaan ne Yyteriin. Ei voi …
#visitporvoo
Porvoon vanha kaupunki on paikka, joka saa ihan joka kerta sydämeni sykkimään. Sieltä tuntuu löytyvän aina vaikka mitä pieniä yksityiskohtia, …