Ensimmäisen kerran kun saavuin Malagaan, oli maassa paikoittain lunta ja sekös loi hieman ristiriitaisia tunteita tällaiselle suomalaisturistille, joka on lähtenyt aurinkorannikolle ammentamaan keväisiä fiiliksiä. Se suli kuitenkin alle päivässä ja turisti pääsi nauttimaan siitä, mitä oli tullut hakemaankin.
Malagan kaupunki on vain hieman yli 50km päässä täältä Canillas de Aceitunon kylästä, jossa asun. Lyhyt välimatka ja se, että kaupungista löytyy melkein kaikkea on vaikuttanut siihen, että olen nyt käynyt siellä vaikka kuinka monta kertaa. Milloin ostamassa villapaitaa ja karvatossuja, kävelemässä rannalla tai tutustumassa paikalliseen kulttuuritarjontaan.
Malagan ranta on pitkä ja yhden puolikkaan päivän vain kävelin sitä pitkin eri suuntiin. Sieltä löytyi kalastajia, koirien ulkoiluttajia, lenkkeilijöitä ja muutama auringonpalvoja lämpimänä päivänä. Ja espanjalaiseen tapaan tietenkin monen monta ravintolaa.
Tämä on Picasson syntymäkaupunki, joten Picasso-museo ja Picasson syntymäkoti on tullut katsastettua. Jälkimmäiseen olin ehkä hieman pettynyt, sillä odotin näkeväni täysin kalustetun kodin, jossa tavarat on jätetty niille sijoilleen, joissa ne ovat olleet, kun perhe vielä siellä asui. Sen sijaan näin asunnon, jossa oli yksittäisiä tavaroita, vanhoja kuvia ja muutamia huonekaluja seinien vieressä. Mutta hei, kaikkea ei voi saada. Eikä valokuvaakaan voi saada, sillä siellä oli kuvaaminen kielletty.
Malagan vanha kaupunki on ihan mielettömän kaunis ja sen katuja olen kävellyt monta kilometriä. Rakastan vanhoja, patinoituneita rakennuksia ja katukiviä, haalistuneita värejä ja mandariinipuita katunäkymässä.
Vaikka Espanjan mittapuussa tämä on varmaan keskisuuri kaupunki, niin täällä on saman verran asukkaita kuin Helsingissä. Suurkaupunki siis minun silmissäni. Luulen, että tämä on kaupunki, johon ei koskaan kyllästy. Ja kuitenkin vietettyäni päivän Malagassa oli illalla ihana hypätä autoon ja ajaa rauhalliseen vuoristokylään.
Malaga on niin hieno kaupunki! Sopivan pieni ja helposti koluttavissa, nurkan takaa tupsahtaa aina jotain kaunista.
Upeita kuvia ja tunnelmia!
Oletko käynyt Palmassa Mallorcalla? Se on myös superkaunis ja symppis kaupunki.
Minä pidin Malagasta kovasti ja juuri niinkuin sanoit, aina nurkan takana jotain uutta nähtävää 🙂
Ja kyllä, Palma de Mallorca on iiks-ihana <3 Saattaa olla jopa astetta ihanampi, kuin Malaga.
Blogiyhteistyö: Porin Kaupunki Viime kesän lopulla luin jostain, että Porissa järjestetään risteilyjä Säpin majakkasaarelle. Silloin en sinne enää ehtinyt, mutta …
Malagan kaduilla ja rannoilla

Yksi kommentti postauksessa “Malagan kaduilla ja rannoilla”
Hanna @ AsuntoDelSol
Kävitkö Alcazabassa? Kannattaa ehdottomasti käydä. Sieltä saa niin upeita kuvia, että järki lähtee ��
Frida - Visualaddict
No hitsiläinen sentään… en käynyt. Mutta jotain täytyy jättää myös seuraavaan kertaan, eiks niin :))))
Maarit / Sopusointuja
Malaga on niin hieno kaupunki! Sopivan pieni ja helposti koluttavissa, nurkan takaa tupsahtaa aina jotain kaunista.
Upeita kuvia ja tunnelmia!
Oletko käynyt Palmassa Mallorcalla? Se on myös superkaunis ja symppis kaupunki.
Frida - Visualaddict
Minä pidin Malagasta kovasti ja juuri niinkuin sanoit, aina nurkan takana jotain uutta nähtävää 🙂
Ja kyllä, Palma de Mallorca on iiks-ihana <3 Saattaa olla jopa astetta ihanampi, kuin Malaga.
Voisit olla kiinnostunut näistä
Koti Joensuu, Unelmien Talo ja Koti
Kotijuttu julkaistu Unelmien Talo ja koti -lehdessä
Paatilla Säpin majakkasaarelle
Blogiyhteistyö: Porin Kaupunki Viime kesän lopulla luin jostain, että Porissa järjestetään risteilyjä Säpin majakkasaarelle. Silloin en sinne enää ehtinyt, mutta …
Koti Inkoo, Maalla-lehti 2023
Kodikas maalaiskoti Inkoossa. Ilmestynyt Maalla-lehdessä vuonna 2023