Vastaani tuli tässä taannoin Helsingin Uutisten artikkeli Herttoniemen Kartanosta. Kyseisessä tekstissä kartanoa ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa muotopuutarhaa ja maisemapuistoa verrattiin Seurasaaseen ja Kaivopuiston alueeseen Tämä aiheutti tietenkin sen, että sinne oli päästävä kameran kanssa.
Herttoniemen kartano sijaitsee Roihuvuoren kirsikkapuiston ja Herttoniemen rannan välissä. Samassa pihapiirissä toimii Ravintola Vanha Mylly, jossa olen muutaman kerran käynyt, mutta silloin en sen suuremmin tutustunut kartanon muihin tiluksiin.
Nyt kävelin rauhassa kauniissa muotopuistossa, ihastelin C.L.Engelin suunnittelemia huvimajoja ja vanhoja herraskaisia punamultarakennuksia. Kaunis miljöö ja ehdottomasti visiitin arvoinen. Mutta ei mielestäni ihan Seurasaareen verrattavissa. Voihan se tietenkin olla, että meren välitön läheisyys on minulle juuri se ratkaiseva tekijä.
Tiesittekö, ystäväiset, että Hyvinkäällä on metsä nimeltä Terveysmetsä? Siellä risteilee polkuja ja pitkospuita kauniiden maisemien läpi. Onhan siellä myös penkkejä …
Herttoniemen Kartanon mailla

Voisit olla kiinnostunut näistä
Haagan Alppiruusupuisto
#alppiruusupuisto #helsinki #haaga #sateenjälkeen #aamuvoimaantuminen
New York in photos
Nyt monen monta päivää täällä käveltyäni, olen tullut siihen tulokseen, että New York on ristiriitainen kaupunki. Täällä on paljon kaunista, …
Hyvinkään Terveysmetsässä