Ihanin paikka Helsingissä on mielestäni Suomenlinna. Vaikka asuisin siellä, en usko, että kyllästyisin siihen koskaan. Turisteihin kyllästyisin, sen tiedän jo ilman että sitä pitää edes kokea. Ja yleensä kesällä tämä paikka on täynnä turisteja ihan joka päivä. Paitsi ei ehkä tänä kesänä.
Sama taitaa päteä moneen kesäpaikkaan ja -kaupunkiin täällä Suomessa. Joten jos minulta kysytään, niin nyt on ihan paras kesä tutustua kaikkeen, mitä kotimaassa on tarjolla. Jos hyvin käy, niin tänä kesänä, ilman ulkolaisia turisteja, monissa paikoissa on paljon rauhallisempaa, tilaa hengittää, kulkea, tutustua ja ihmetellä.
Toki olisi tietenkin hyvä saada tämän maan talous myös nousuun, joten jos on varaa lomailla, niin omasta puolestani toivon, että kaikki kynnelle kykenevät reissaisivat täällä koto-Suomessa. Meillä on ihan mielettömän paljon kauniita paikkoja, ihania ravintoloita, idyllisiä yöpymispaikkoja, pieniä putiikkeja ja kiinnostavia museoita ja kesähän on Suomessa ihan parasta aikaa.
En usko, että itse kovin pitkiä lomia pidän, mutta siitä voitte olla varmoja, että tulen tekemään monia päiväreissuja eri kaupunkeihin ja singahtelen niin itään, kuin länteen kamerani kanssa ikuistamassa tätä kaunista kotimaata. Vinkkejä ihanista kohteista otetaan siis mielellään vastaan.
Mutta, nyt ollaan kauniissa Suomenlinnassa ja niinkuin meillä on tapana, kauniit paikat ikuistetaan moniin kuviin. Olkaapa hyvä.
Faktoja Suomenlinnasta
Suomenlinna on Helsingin edustalla sijaitseva merilinnoitus, jonka kulttuurillinen arvo on merkittävä. Onhan se listattu myös Unescon maailmanperintökohteisiin. Suomenlinnan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748, kun Suomi kuului vielä Ruotsiin. Suomenlinna on yksi Suomen suosituimpia matkailukohteita, mutta samalla myös yksi kaupunginosa Helsingissä, ja siellä asuu ympäri vuoden noin 800 ihmistä. Suomenlinnan kaupunginosa sijaitsee kahdeksalla eri saarella ja varsinainen linnoitus näistä kuudella.
Suosituimpia nähtävyyksiä Suomenlinnassa ovat mm.
Kuninkaanportti, joka on linnoituksen tunnusmerkki. Se rakennettiin aikoinaan linnoituksen edustusportiksi, ja siitä mm. Ruotsin kuningas Adolf Fredrik kävi tutustuessaan Suomenlinnan rakennustöihin vuonna 1752.
Suuri linnanpiha, joka oli valmistuessaan 1760-luvulla linnoituksen pääaukio ja hallinnollinen keskus. Aukiolla sijaitsee Suomenlinnan perustajan, August Ehrensvärdin hautamuistomerkki sekä entisessä Komendantintalossa Ehrensvärd-museo.
Suomenlinnan kirkkorakennettiin alunperin sipulikupoliseksi ostodoksikirkoksi. Sittemmin kirkon ulkoasua muutettiin ja siitä tehtiin luterilainen kirkko. Kirkon tornissa toimii yhä majakka, joka morsettaa H-kirjainta, Helsingin merkiksi.
Rantakasarmi, joka on vaaleanpunaiseksi rapattu kaunis linnoituksen venäläisellä kaudella rakennettu pääportti. Tämä rakennus hallitsee Suomenlinnan pohjoisrantaa. Sama ranta siis, johon HSL:n lautta tuo kävijät Kauppatorilta. Nykyään Rantakasarmissa sijaitsee Suomenlinnan matkailuneuvonta, Suomenlinnan oma panimo, taiteilijaseura sekä kahvila.
Telakka, joka on yksi maailman vanhimmista edelleen toiminnassa olevista allastelakoista. Täällä on myös toiminut aikoinaan Valtion lentokonetehdas, joka on valmistanut maamme ensimmäiset lentokoneet. Nykyään telakan isossa altaassa kunnostetaan puisia purjealuksia. Alueella toimii myös veneveistämö, sepän paja sekä purjeneulomo.
Näiden lisäksi saarilla sijaitsee ruokakauppa, museokauppa, kahviloita, ravintoloita sekä hostelli.
Päivä, puolikas tai vaikka vain iltakävely Suomenlinnassa on ihan parasta
Viime viikonloppuna kävin taas iltakävelyllä kauniissa Suomenlinnassa. Aika ex-tempore sinne lähdin, mutta onneksi lähdin. Jo lautalle astuessa tunsin, kuinka pulssi tasaantui ja kaikki kiire, jos sitä olikaan, loppui. Etenkin nyt, kun turisteista ei ollut oikein tietoakaan, tilaa lautalla riitti paremmin kuin hyvin.
Rakastan tätä paikkaa. Sitä, kuinka se muuttuu vuodenaikojen mukaan tai kuinka se näyttää eri puoliaan vähän sen mukaan, mitä reittiä lähtee kävelemään.
Jos täällä ei ole käynyt koskaan, tai pitkään aikaan, niin suosittelen lämpimästi ensi kesänä varaamaan päivän tai puolikkaan tai vaikkapa vain iltapäivähetken Suomenlinnan reissua varten. Ihana paikka!
Nyt oli moni paikka vielä kiinni, mutta palveluita avataan vaiheittain 1.6. alkaen.
Nopein tapa saada tämän paikan ainutlaatuista tunnelmaa kotiin, on tilata Suomenlinnasta tehty A4-kokoinen taidejuliste kotia kaunistamaan.
Ylläolevat kaunokaiset olen valokuvannut viime- ja tänä vuonna Suomenlinnassa.
Painatin kuvat paksulle, rouhealle kartongille ja nyt nämä ihanat taidejulisteet ovat myynnissä minun Visualaddictshop-verkkokaupassani (kliks ja klaks). Nämä, kuten kaikki kyseisessä verkkokaupassa olevat tuotteeni on Suomessa valmistettu ja niille on myönnetty avainlippu-tuotemerkki.
Osa printtien tuotosta menee Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
Blogiyhteistyö: Porin Kaupunki Mä muutin Poriin! Asuntomessualueelle! Fiskarhedenvillaniin! Viikoksi. Oujee! Olen kuulkaa salaa haaveillut asuvani Fiskarhedenvillanissa jo siitä asti …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Suomenlinna – koti 800:lle ja yksi Suomen suosituimpia nähtävyyksiä
Kauneinta Helsingissä
Ihanin paikka Helsingissä on mielestäni Suomenlinna. Vaikka asuisin siellä, en usko, että kyllästyisin siihen koskaan. Turisteihin kyllästyisin, sen tiedän jo ilman että sitä pitää edes kokea. Ja yleensä kesällä tämä paikka on täynnä turisteja ihan joka päivä. Paitsi ei ehkä tänä kesänä.
Sama taitaa päteä moneen kesäpaikkaan ja -kaupunkiin täällä Suomessa. Joten jos minulta kysytään, niin nyt on ihan paras kesä tutustua kaikkeen, mitä kotimaassa on tarjolla. Jos hyvin käy, niin tänä kesänä, ilman ulkolaisia turisteja, monissa paikoissa on paljon rauhallisempaa, tilaa hengittää, kulkea, tutustua ja ihmetellä.
Toki olisi tietenkin hyvä saada tämän maan talous myös nousuun, joten jos on varaa lomailla, niin omasta puolestani toivon, että kaikki kynnelle kykenevät reissaisivat täällä koto-Suomessa. Meillä on ihan mielettömän paljon kauniita paikkoja, ihania ravintoloita, idyllisiä yöpymispaikkoja, pieniä putiikkeja ja kiinnostavia museoita ja kesähän on Suomessa ihan parasta aikaa.
En usko, että itse kovin pitkiä lomia pidän, mutta siitä voitte olla varmoja, että tulen tekemään monia päiväreissuja eri kaupunkeihin ja singahtelen niin itään, kuin länteen kamerani kanssa ikuistamassa tätä kaunista kotimaata. Vinkkejä ihanista kohteista otetaan siis mielellään vastaan.
Mutta, nyt ollaan kauniissa Suomenlinnassa ja niinkuin meillä on tapana, kauniit paikat ikuistetaan moniin kuviin. Olkaapa hyvä.
Faktoja Suomenlinnasta
Suomenlinna on Helsingin edustalla sijaitseva merilinnoitus, jonka kulttuurillinen arvo on merkittävä. Onhan se listattu myös Unescon maailmanperintökohteisiin. Suomenlinnan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748, kun Suomi kuului vielä Ruotsiin. Suomenlinna on yksi Suomen suosituimpia matkailukohteita, mutta samalla myös yksi kaupunginosa Helsingissä, ja siellä asuu ympäri vuoden noin 800 ihmistä. Suomenlinnan kaupunginosa sijaitsee kahdeksalla eri saarella ja varsinainen linnoitus näistä kuudella.
Suosituimpia nähtävyyksiä Suomenlinnassa ovat mm.
Kuninkaanportti, joka on linnoituksen tunnusmerkki. Se rakennettiin aikoinaan linnoituksen edustusportiksi, ja siitä mm. Ruotsin kuningas Adolf Fredrik kävi tutustuessaan Suomenlinnan rakennustöihin vuonna 1752.
Suuri linnanpiha, joka oli valmistuessaan 1760-luvulla linnoituksen pääaukio ja hallinnollinen keskus. Aukiolla sijaitsee Suomenlinnan perustajan, August Ehrensvärdin hautamuistomerkki sekä entisessä Komendantintalossa Ehrensvärd-museo.
Suomenlinnan kirkko rakennettiin alunperin sipulikupoliseksi ostodoksikirkoksi. Sittemmin kirkon ulkoasua muutettiin ja siitä tehtiin luterilainen kirkko. Kirkon tornissa toimii yhä majakka, joka morsettaa H-kirjainta, Helsingin merkiksi.
Rantakasarmi, joka on vaaleanpunaiseksi rapattu kaunis linnoituksen venäläisellä kaudella rakennettu pääportti. Tämä rakennus hallitsee Suomenlinnan pohjoisrantaa. Sama ranta siis, johon HSL:n lautta tuo kävijät Kauppatorilta. Nykyään Rantakasarmissa sijaitsee Suomenlinnan matkailuneuvonta, Suomenlinnan oma panimo, taiteilijaseura sekä kahvila.
Telakka, joka on yksi maailman vanhimmista edelleen toiminnassa olevista allastelakoista. Täällä on myös toiminut aikoinaan Valtion lentokonetehdas, joka on valmistanut maamme ensimmäiset lentokoneet. Nykyään telakan isossa altaassa kunnostetaan puisia purjealuksia. Alueella toimii myös veneveistämö, sepän paja sekä purjeneulomo.
Näiden lisäksi saarilla sijaitsee ruokakauppa, museokauppa, kahviloita, ravintoloita sekä hostelli.
Päivä, puolikas tai vaikka vain iltakävely Suomenlinnassa on ihan parasta
Viime viikonloppuna kävin taas iltakävelyllä kauniissa Suomenlinnassa. Aika ex-tempore sinne lähdin, mutta onneksi lähdin. Jo lautalle astuessa tunsin, kuinka pulssi tasaantui ja kaikki kiire, jos sitä olikaan, loppui. Etenkin nyt, kun turisteista ei ollut oikein tietoakaan, tilaa lautalla riitti paremmin kuin hyvin.
Rakastan tätä paikkaa. Sitä, kuinka se muuttuu vuodenaikojen mukaan tai kuinka se näyttää eri puoliaan vähän sen mukaan, mitä reittiä lähtee kävelemään.
Jos täällä ei ole käynyt koskaan, tai pitkään aikaan, niin suosittelen lämpimästi ensi kesänä varaamaan päivän tai puolikkaan tai vaikkapa vain iltapäivähetken Suomenlinnan reissua varten. Ihana paikka!
Nyt oli moni paikka vielä kiinni, mutta palveluita avataan vaiheittain 1.6. alkaen.
Nopein tapa saada tämän paikan ainutlaatuista tunnelmaa kotiin, on tilata Suomenlinnasta tehty A4-kokoinen taidejuliste kotia kaunistamaan.
Ylläolevat kaunokaiset olen valokuvannut viime- ja tänä vuonna Suomenlinnassa.
Painatin kuvat paksulle, rouhealle kartongille ja nyt nämä ihanat taidejulisteet ovat myynnissä minun Visualaddictshop-verkkokaupassani (kliks ja klaks). Nämä, kuten kaikki kyseisessä verkkokaupassa olevat tuotteeni on Suomessa valmistettu ja niille on myönnetty avainlippu-tuotemerkki.
Osa printtien tuotosta menee Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
Anna hyvän kiertää!
Suosi suomalaista!
Matkusta, näe ja koe kotimaassa!
Voisit olla kiinnostunut näistä
Mä muutin Poriin – hetkeksi
Blogiyhteistyö: Porin Kaupunki Mä muutin Poriin! Asuntomessualueelle! Fiskarhedenvillaniin! Viikoksi. Oujee! Olen kuulkaa salaa haaveillut asuvani Fiskarhedenvillanissa jo siitä asti …
My Espoo
#myespoo #kevät #stillmoments #greensandotherstuff
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas
#verlan_puuhiomo_ja_pahvitehdas #unescon_maailmanperintökohde #perinnekylä #asuntomessujen_etäkohde #uuuuuh_ihana_paikka #tänne_pitää_päästä_uudestaan #kotimaa