Jonain vuonna myöhästyin pahasti kukinnasta ja silloin se harmitti ihan mielettömästi.
Nyt olin puolestani hieman ajoissa. Suurin osa kukista oli vielä nupussaan. Aurinkoisimmille paikoille istutetut kirsikkapuut kukkivat kuitenkin sen verran, ettei käynti ollut ihan turha. Ja kuten kuvista huomaatte, en ollut ainoa malttamaton näillä nurkilla.
Roihuvuoressa kasvaa yhteensä yli 240 kirsikkapuuta. Suurimman osan niistä ovat lahjoittaneet Suomessa asuvat japanilaiset yksityishenkilöt sekä täällä toimivat japanilaiset yritykset.
Roihuvuoressa on vietetty joka kevät Hanami-juhlaa, mutta valitettavasti vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi se on tänä vuonna peruttu. Onneksi näistä voi nauttia myös ihan ilman juhlallisuuksia.
Voisin kuvitella, että muutamien päivien päästä, ehkä ensiviikolla täällä on oikein kunnon väriloisto päällä. Arvatkaapas, kuka tulee silloin uudestaan?
Roihuvuori jää tänä vuonna väliin mutta vietin oman hanamihetken huhtikuun lopussa
yhden puun juurella. Vaaleanpunainen unelma toteutui koronasta huolimatta!
Enhän mä täältä ole mihinkään päässyt. Minun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteä takaisin Espooseen jo perjantaina, mutta Porissa ollaan edelleen. …
Oletteko koskaan nähnyt vastaavaa? Taloja, jotka on rakennettu kallionkielekkeen alle. Todella ainutlaatuista. Tai ainakaan minä en ole moiseen törmännyt ennen …
Jos vahingossa menee väärään saaristolaivaan, niin saattaa päätyä juuri sinne mistä on lähtenytkin. Me, innokkaat fillaroitsijat teimme juuri näin ja …
Kirsikankukkia Roihuvuoressa
Joka kevät odotan malttamattomana, että pääsen kamerani kanssa Roihuvuoren Kirsikkapuistoon.
Jonain vuonna myöhästyin pahasti kukinnasta ja silloin se harmitti ihan mielettömästi.
Nyt olin puolestani hieman ajoissa. Suurin osa kukista oli vielä nupussaan. Aurinkoisimmille paikoille istutetut kirsikkapuut kukkivat kuitenkin sen verran, ettei käynti ollut ihan turha. Ja kuten kuvista huomaatte, en ollut ainoa malttamaton näillä nurkilla.
Roihuvuoressa kasvaa yhteensä yli 240 kirsikkapuuta. Suurimman osan niistä ovat lahjoittaneet Suomessa asuvat japanilaiset yksityishenkilöt sekä täällä toimivat japanilaiset yritykset.
Roihuvuoressa on vietetty joka kevät Hanami-juhlaa, mutta valitettavasti vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi se on tänä vuonna peruttu. Onneksi näistä voi nauttia myös ihan ilman juhlallisuuksia.
Voisin kuvitella, että muutamien päivien päästä, ehkä ensiviikolla täällä on oikein kunnon väriloisto päällä. Arvatkaapas, kuka tulee silloin uudestaan?
__________________
Jos olet yhtä hullaantunut kirskikankukkiin, kuin mitä minä, saattaisit tykätä Cherryblossom-taidejulisteesta, jonka teetätin ottamastani valokuvasta. Tämä ja monet muut taideprintit myytävänä nyt Visualaddictshop-verkkokaupassa (kliks).
Yksi kommentti postauksessa “Kirsikankukkia Roihuvuoressa”
Pieni Lintu
Kaunista!!! Meillä ollaan pari viikkoa jäljessä näistä, mutta odotellaan 😀
Frida - Visualaddict
Hyvää kannattaa aina odottaa 🙂
Onneli Winter
Vaaleanpunaisen hetkellinen valtakausi alkamassa <3
Frida - Visualaddict
Juuri näin… ihana, kaunis ja jopa hieman epätodellinen 🙂
Marjo
Roihuvuori jää tänä vuonna väliin mutta vietin oman hanamihetken huhtikuun lopussa
yhden puun juurella. Vaaleanpunainen unelma toteutui koronasta huolimatta!
Frida - Visualaddict
Ihanaa, että keksit omanlaisen tavan nauttia hanamista <3
Voisit olla kiinnostunut näistä
Porissa melomassa
Enhän mä täältä ole mihinkään päässyt. Minun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteä takaisin Espooseen jo perjantaina, mutta Porissa ollaan edelleen. …
Setenil de las Bodegas: kallionkielekkeiden alle rakennettuja taloja
Oletteko koskaan nähnyt vastaavaa? Taloja, jotka on rakennettu kallionkielekkeen alle. Todella ainutlaatuista. Tai ainakaan minä en ole moiseen törmännyt ennen …
Ahvenanmaa pyöräillen: Vårdö-Kumlinge-Föglö