Pitkästä aikaa olen taas sisustanut omaa kotiani. Inspiraatio iskee aika aika ajoin, jos olen käynyt jossain super-mageessa kodissa kuvaamassa tai – niinkuin tässä tapauksessa kävi – jos olen tarpeeksi kauan kuunnellut omien poikien saivartelua minun hienosta rullakko-hyllystäni (kliks), joka on ollut meidän keittiössä jo muutamia vuosia. Oli kuulemma nolo!
Niin tai näin, oikeastaan itsekin innostuin ajatuksesta luopua rullakosta ja jäin miettimään, minkä hankkisin tilalle ja miten saan kaikki olemassa olevat tavarat mahtumaan keittiöön, jonka kaapit ja laatikot ovat jo kutakuinkin täynnä. Jonkinlainen kaappi oli siis pakko saada tilalle. Ja enhän minä siitä rullakosta tietenkään kokonaan luopunut. Pojat iloisesti (vähän liiankin iloisesti) siirsivät sen varastoon odottamaan seuraavaa käyttötarkoitusta.
Järjestelmällisen epäjärjestelmällisesti aloin siis selaamaan myynnissä olevia käytettyjä kaappeja ja vitriinejä, joille voisin tehdä jotain hassunhauskaa— vaihtaa oviin lasit, sahata jalat pois ja nostaa seinälle, maalata tai muuten vain tuunata. Sopivassa kohtaa taas avasin suuni, sillä rakkaalta ystävättäreltäni löytyi tämä vitriini-kaunokainen, joka ei vaatinut kuin pientä listojen sahausta, maalaamista sekä seinäkannakkeiden ja kulmarautojen asentamista.
Pidän tästä ihan mielettömästi. Lasit vitriinin sivuilla antavat sille ihanan kevyen vaikutelman, samoin, kuin se, että se on irti maasta ja kiinnitetty seinälle. Vitriinin ylä- ja alareunassa kiertävät listat sahattiin vitriinin takaa pois, jotta sen sai seinään kiinni. Yläreunaan kiinnitettiin seinäkannakkeet ja alapuolelle lisäksi kulmaraudat tukemaan kaappia. That´s it!
Olin alunperin ajatellut maalaavani kaapin vain mattamustaksi, mutta koska kaikkia laseja ei saanut irti ja niiden alta jäi pilkottamaan hieman alkuperäistä, vaaleaa väriä, päätin lopuksi hioa kaappiin tuollaisen hieman kulutetun pinnan. Nyt valkoista näkyy sieltä täältä, melko tasaisesti ympäri kaappia.
Tässä muutama työvaihe vielä kuvin:
Tiedättekös, mikä tässä projektissa oli kaikista hauskinta – Se, että ystävättäreni on aikoinaan ostanut tuon kaapin minulta. Noin 15 vuotta sitten, kun pidin Tampereella omaa pientä sisustusliikettä.
Ja arvaapas, mikä olisi kaikista loistavinta – no se, että joku oikeasti tulisi tänne siivoamaan :)))) No, vitsit sikseen, tällä tavalla sain myös hieman huijattua mittasuhteita sillä vitriini oli todella matala ja vaikutti kovin pieneltä lattialla seisoessaan.
On kyllä hyvän näköinen! Mietin miten uskallat pitää sitä, seinällä; mutta toisaalta eihän se kovin painavaksi ole täytetty. Wau, onko sulla ollut Treella liike? Olen todennäköisesti piipahtanut siellä joskus. 🙂
Kyllähän tuo kaappi tuli kunnolla propattua seinään ylhäältä ja alhaalta, sillä olisi aika ikävä ylläri, jos se sieltä kolisisi tavaroineen päivineen alas.
Joo, on ollut puoti Tampereella, joskus 2000 -luvun alussa, Aleksanterinkadulla. Voihan se olla, että olet käynyt siellä :)))
Asuntomessut 2016 Seinäjoella on avattu ja koska joskus on kiva pitää perinteistä kiinni, niin minä päätin aloittaa asuntomessu-postaukset tänäkin vuonna …
Kun on kyse pellavasta, kotimaisuudesta, upeasta miljööstä ja mielettömän mukavasta perheestä, niin voitte olla varmoja, että riennän paikalle Canonini kanssa …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Keittiössä uusi diy – vitriini
Pitkästä aikaa olen taas sisustanut omaa kotiani. Inspiraatio iskee aika aika ajoin, jos olen käynyt jossain super-mageessa kodissa kuvaamassa tai – niinkuin tässä tapauksessa kävi – jos olen tarpeeksi kauan kuunnellut omien poikien saivartelua minun hienosta rullakko-hyllystäni (kliks), joka on ollut meidän keittiössä jo muutamia vuosia. Oli kuulemma nolo!
Niin tai näin, oikeastaan itsekin innostuin ajatuksesta luopua rullakosta ja jäin miettimään, minkä hankkisin tilalle ja miten saan kaikki olemassa olevat tavarat mahtumaan keittiöön, jonka kaapit ja laatikot ovat jo kutakuinkin täynnä. Jonkinlainen kaappi oli siis pakko saada tilalle. Ja enhän minä siitä rullakosta tietenkään kokonaan luopunut. Pojat iloisesti (vähän liiankin iloisesti) siirsivät sen varastoon odottamaan seuraavaa käyttötarkoitusta.
Järjestelmällisen epäjärjestelmällisesti aloin siis selaamaan myynnissä olevia käytettyjä kaappeja ja vitriinejä, joille voisin tehdä jotain hassunhauskaa— vaihtaa oviin lasit, sahata jalat pois ja nostaa seinälle, maalata tai muuten vain tuunata. Sopivassa kohtaa taas avasin suuni, sillä rakkaalta ystävättäreltäni löytyi tämä vitriini-kaunokainen, joka ei vaatinut kuin pientä listojen sahausta, maalaamista sekä seinäkannakkeiden ja kulmarautojen asentamista.
Pidän tästä ihan mielettömästi. Lasit vitriinin sivuilla antavat sille ihanan kevyen vaikutelman, samoin, kuin se, että se on irti maasta ja kiinnitetty seinälle. Vitriinin ylä- ja alareunassa kiertävät listat sahattiin vitriinin takaa pois, jotta sen sai seinään kiinni. Yläreunaan kiinnitettiin seinäkannakkeet ja alapuolelle lisäksi kulmaraudat tukemaan kaappia. That´s it!
Olin alunperin ajatellut maalaavani kaapin vain mattamustaksi, mutta koska kaikkia laseja ei saanut irti ja niiden alta jäi pilkottamaan hieman alkuperäistä, vaaleaa väriä, päätin lopuksi hioa kaappiin tuollaisen hieman kulutetun pinnan. Nyt valkoista näkyy sieltä täältä, melko tasaisesti ympäri kaappia.
Tässä muutama työvaihe vielä kuvin:
Tiedättekös, mikä tässä projektissa oli kaikista hauskinta – Se, että ystävättäreni on aikoinaan ostanut tuon kaapin minulta. Noin 15 vuotta sitten, kun pidin Tampereella omaa pientä sisustusliikettä.
Yksi kommentti postauksessa “Keittiössä uusi diy – vitriini”
saija
loistava idea nostaa vitriini seinälle! näyttää ihan leijuvalta ja mikä parasta, helpottaa siivoamista kun alla on tarpeeksi tilaa.
Visualaddict Frida
Ja arvaapas, mikä olisi kaikista loistavinta – no se, että joku oikeasti tulisi tänne siivoamaan :)))) No, vitsit sikseen, tällä tavalla sain myös hieman huijattua mittasuhteita sillä vitriini oli todella matala ja vaikutti kovin pieneltä lattialla seisoessaan.
Tuija
Wau! Hieno! Olet taitava!
Visualaddict Frida
Kiitos, ihana Tuija <3 Näin sitä välillä kokee itsekin onnistumisen iloa näistä tuunailuista 🙂
Thilda
On kyllä hyvän näköinen! Mietin miten uskallat pitää sitä, seinällä; mutta toisaalta eihän se kovin painavaksi ole täytetty. Wau, onko sulla ollut Treella liike? Olen todennäköisesti piipahtanut siellä joskus. 🙂
Visualaddict Frida
Kyllähän tuo kaappi tuli kunnolla propattua seinään ylhäältä ja alhaalta, sillä olisi aika ikävä ylläri, jos se sieltä kolisisi tavaroineen päivineen alas.
Joo, on ollut puoti Tampereella, joskus 2000 -luvun alussa, Aleksanterinkadulla. Voihan se olla, että olet käynyt siellä :)))
Marjo
Onpas ihana vitriini! Kiva idea laittaa se seinälle roikkumaan.
Visualaddict Frida
Kiitos, Marjo <3 Mä olen itsekin niin kovin ylpeä itsestäni ja aikaansaannoksestani :))))
Voisit olla kiinnostunut näistä
Formex-messut syksy 2015
Arvatkaapas, missä olen ollut… no, Formexissa. Ja arvatkaapas, mitä olen tehnyt koko eilisen päivän… käynyt läpi messukuvia 🙂 Tähän postaukseen …
Asuntomessut 2016: Tupien Tupa
Asuntomessut 2016 Seinäjoella on avattu ja koska joskus on kiva pitää perinteistä kiinni, niin minä päätin aloittaa asuntomessu-postaukset tänäkin vuonna …
#linenlove Käinby 1925