Olen viimevuosina aina kevätauringon aikaan haaveillut, että maalaan tuon ruokailutilassa olevan ison vitriinikaapin uudestaan. Muutamia vuosia sitten mietin mustaa, mutta toissavuonna haaveisiini alkoi hiipua väriä. Ensin mietin keltaista, sitten vihreää, uudestaan keltaista ja vihreään päädyin. Kuten kuvistakin sen melko vahvasti näette.
Meillä ei värisävyä kovin paljoa mietitty, kun päätös oli tehty. Nappasin peikonlehdestä yhden lehden irti ja marssin paikalliseen K-Rautaan. Sieltä myivät minulle pohjamaalin ja kalustemaalin. Ja tämä onkin kuulkaa ihana väri. Kaunis, raikas vihreä tuulahdus täällä muun sisustuksen seassa. Ja kun jätin kaapin sisäosan valkoiseksi, se vain korostaa entisestään tuota raikasta vaikutelmaa.
Kokovalkoisena kaapin löytää TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ vielä vanhemmasta postauksesta TÄÄLTÄ. Olipa kiva itsekin katsoa, kuinka tämän tilan sisustus on muuttunut ajansaatossa.
Hetken aikaa etsin kuumeisesti meille uutta mattoa tähän tilaan kun tuo itämainen kaunokainen tuntui hieman liian tummalta, mutta se hetki meni nopeasti ohi. Mitä enemmän katselin tätä yhdistelmää ja mitä enemmän aurinko on alkanut paistaa, sen enemmän aloin siitä pitämään. Luulenpa, että syynä on se, että vihreä ja punainen kun ovat vastavärejä niin yhdessä ne luovat tilaan hyvänlaista dynamiikkaa ja intensiteettiä. Tämä olkoon hyvä sisustuksellinen esimerkki siitä, että vaikka on valkoiset seinät, ei sisustuksen tarvitse olla tylsä ja vaalea, vaan siihen voi tuoda väriä ihan muunlaisin keinoin.
Yksi kommentti postauksessa “Ruokailutilan vitriini muuttui vihreäksi”
Kolmen Koti Rannikolla
Tykkään!!!
Visualaddict Frida
Kiitos, Pia <3
Marjo
Upealta näyttää tuo vihreä! Muistatko mitä maaleja K-Rauta suositteli sinulle maaleiksi? Minulla on ehkä alkamassa yksi maalausprojekti jossain vaiheessa…
Wow, meillä lensi tarjottimet seinälle! Muistan, kun Saima-mummolla oli kaikkia ihania tarjottimia, kupariesineitä ja lautasia pitkin seiniä… ja nyt se …
Jos edellisen postauksen Lakka-Kivitalo muistutti modernia luksushotellia, niin tämä Forte Kivitalojen Villa Tango on sitten ehdottomasti Asuntomessujen THE Kartanohotelli. Kokonaisuus …
Ruokailutilan vitriini muuttui vihreäksi
Yksi kommentti postauksessa “Ruokailutilan vitriini muuttui vihreäksi”
Kolmen Koti Rannikolla
Tykkään!!!
Visualaddict Frida
Kiitos, Pia <3
Marjo
Upealta näyttää tuo vihreä! Muistatko mitä maaleja K-Rauta suositteli sinulle maaleiksi? Minulla on ehkä alkamassa yksi maalausprojekti jossain vaiheessa…
Voisit olla kiinnostunut näistä
Seinätaidetta tarjottimilla
Wow, meillä lensi tarjottimet seinälle! Muistan, kun Saima-mummolla oli kaikkia ihania tarjottimia, kupariesineitä ja lautasia pitkin seiniä… ja nyt se …
Asuntomessut 2016: Villa Tango
Jos edellisen postauksen Lakka-Kivitalo muistutti modernia luksushotellia, niin tämä Forte Kivitalojen Villa Tango on sitten ehdottomasti Asuntomessujen THE Kartanohotelli. Kokonaisuus …
Käinby1925 Heavenlinen
KÄINBY1925 Nämä pellavat on niin ihania. Ja nämä tyypit on niin mukavia. Ja nimi tulee Vantaan Keimolasta, sillä tämä perhe …