Minä tulin tänne etätöihin ja voitte varmaan kuvitella, kuinka innoissani olen. Edellisen kerran reissasin vähän yli kaksi vuotta sitten ja silloin olin myös näillä samoilla hoodeilla. Silloisella matkalla asuin pienessä vuoristokylässä nimeltä Canillas de Aceituno (kliks). Sisustusintoilijoille linkitän tähän myös tuon ihanan vuokrakotini vuoristossa tähän. Se oli nimittäin helmi. Paljon tuli silloinkin kuvattua ja jos kiinnostaa, niin kahden päivän reissu Alhambraan löytyy täältä. Malagan kadut löytyvät täältä. Upea ja idyllinen Nerjan rannikkokaupunki löytyy täältä. Huikea Rondan kaupunki rotkon reunalla pitää kokea uudestaan, mutta kahden vuoden takaiset fotot löytyvät täältä. Nyt pidän majaa Marbellassa. Ja aika näyttää, mitä kaunista kuvattavaa tällä kertaa jää kameran muistikortille.
Kuulin juuri, että Suomessa sataa tällä hetkellä lunta. No, täällä tuli tänään kolme pisaraa vettä, mutta en minä sitä lumisateeseen vaihtaisi. Muutamat vesipisarat vain raikastavat ilman laatua. Olen niin innoissani tästä valosta, näistä rakennuksista, kapeista kujista ja väreistä. Talvi Suomessa tuntui taas aivan liian pitkältä, joten on ihan luksusta olla pitkästä aikaa Espanjassa.
Ensimmäisen päivän kävelin pitkin Marbellan vanhaa kaupunkia ja kaupungin pitkää rantakatua. Tuuli oli rannalla melkoinen ja aallot tietenkin myös. Mutta voi kuinka nautin siitä, että suolaisen meriveden pystyi melkein maistamaan huulilla kun aallot löivät rantaan.
Kun lempparityttö tulee kylään, pitää hänet viedä lempparipaikkaan. Olimme siskontytön kanssa Suomenlinnassa. Ihanaa oli huomata, että hänkin viihtyi siellä. Kävelimme, …
Marbellasta moikat
Yksi kommentti postauksessa “Marbellasta moikat”
saija
taas kerran niin huippu kuvia. nauti etätöistä,auringosta ja näkymistä. täällä todellakin lunta "napaan asti". alkaa olla aika puuduttavaa.
Visualaddict Frida
Kiitos, Saija <3
Kyllä mä nautinkin. Ja ihan kamalaa tuo takatalvi jonka sinne Suomeen saitte. taisin lähteä juuri kreivin aikaan reissuun 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Päivä Nuuksiossa
Sitkeässä tuntuu olevan lumihiutaleet. Ja sekin vähä, mitä niitä leijailee tänne alas, ei vain tunnu pysyvän maassa kovin pitkään. Ja …
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas
#verlan_puuhiomo_ja_pahvitehdas #unescon_maailmanperintökohde #perinnekylä #asuntomessujen_etäkohde #uuuuuh_ihana_paikka #tänne_pitää_päästä_uudestaan #kotimaa
Lempparivieraat viedään Suomenlinnaan
Kun lempparityttö tulee kylään, pitää hänet viedä lempparipaikkaan. Olimme siskontytön kanssa Suomenlinnassa. Ihanaa oli huomata, että hänkin viihtyi siellä. Kävelimme, …