Johan tässä menikin aikaa, ennenkuin sain teille kuvia meidän uudistuneesta ruokailutilasta. Ensin piti katsokaas odottaa uusia Time flies -tuoleja, sitten maalauttaa pöytä Käinby1925:llä ja sen jälkeen vaihtaa vielä mattoa noin 3 kertaa. Mutta tässä se on: paikka, jossa meillä syödään, tehdään töitä, pelataan korttia ja askarrellaan milloin mitäkin.
Tämä on meidän kodin keskus, se mihin minä laittaisin punaisen maton, jos koskaan pääsisin ”Suomen kaunein koti”-ohjelmaan mukaan. Tämä tila on valoisa ja iso. Ja nyt kun ruokailutilan ja keittiön välistä on kaadettu myös seinä, pääsee tämä tila kunnolla oikeuksiinsa.
Minulla oli ruokapöydän ympärillä pitkään ystävättäreltä saadut Kilta-tuolit (kliks), mutta ne olisivat kaivanneet pientä fiksausta ja kunnostusta, ja totta puhuakseni olivat melko massiiviset, joten päätin vaihtaa ne hieman sirompiin.
Nämä Umagen kauniit Time flies-tuolit saivat kaikki mahdolliset pisteet uusia tuoleja valittaessa: näissä on hyvä istua (siis tuodella hyvä), ovat tukevat (jopa melko painavat), vaikka ovatkin siron näköiset. Ja parasta oli se, että sain ihan itse valita näihin jalat ja verhoilun. Call me boring, mutta halusin kontrastikkaat tuolit ja siksi jalat ovat mustat ja verhoilu tummanharmaa. Vaihtoehtoja olisi kyllä ollut aina keltaisesta vihreään ja vaikka messinginvärisillä jaloilla, mutta nämä nykyiset tuntuivat istuvan tähän kokonaisuuteen paljon paremmin. Tykkään ihan mielettömästi.
Ja huom, huom, huom… bongatkaa kuvista myös meidän kodin uusin tulokas: ajopuusta tehty penkki. Sitä on nyt raahattu rannalta muutamaan eri varastoon, lyhennetty pariin kertaan ja nyt rakkaani teetätti siihen synttärilahjaksi minulle rautajalat. Sanoisin, että melkolailla täydellinen penkki.
Yksi kommentti postauksessa “Uudistunut ruokailutila uusilla tuoleilla”
Kolmen Koti Rannikolla
Upea kokonaisuus ja ihan mahtava idea tuo ajopuusta tehty penkki. Melkein harmittaa etten ole tota itse keksinyt 🙂 Noitahan meille saareen ajautuu joka vuosi. Joten viisikymppiselle kiitos ideasta <3!
Kiitos, Pia 🙂 Viisikymppinen kiittää!
Onneksi jokainen ajopuu on erilainen ja näin ollen jokaisesta penkistäkin tulee varmasti yksilöllinen, joten anna mennä vaan. Olisi kiva nähdä, minkälainen penkki sinulle tulisi 🙂
Minä aloin siivoamaan kaappeja turhista tavaroista ja näin siinä sitten kävi. Löysin vaikka mitä ihmeellisyyksiä; yhden kirpparilta ostamani ruusu-kynttiläjalan (don´t …
Kun on kyse pellavasta, kotimaisuudesta, upeasta miljööstä ja mielettömän mukavasta perheestä, niin voitte olla varmoja, että riennän paikalle Canonini kanssa …
Sadepäivänä kuuluu kulkea villasukat jalassa kotona, ja poltella kynttilöitä. Niin minäkin tein tänään. Paitsi, että innostuin siinä samalla veivaamaan olohuoneen …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Uudistunut ruokailutila uusilla tuoleilla
Kaupallinen yhteistyö: Umage / Textil Kompani
Johan tässä menikin aikaa, ennenkuin sain teille kuvia meidän uudistuneesta ruokailutilasta. Ensin piti katsokaas odottaa uusia Time flies -tuoleja, sitten maalauttaa pöytä Käinby1925:llä ja sen jälkeen vaihtaa vielä mattoa noin 3 kertaa. Mutta tässä se on: paikka, jossa meillä syödään, tehdään töitä, pelataan korttia ja askarrellaan milloin mitäkin.
Tämä on meidän kodin keskus, se mihin minä laittaisin punaisen maton, jos koskaan pääsisin ”Suomen kaunein koti”-ohjelmaan mukaan. Tämä tila on valoisa ja iso. Ja nyt kun ruokailutilan ja keittiön välistä on kaadettu myös seinä, pääsee tämä tila kunnolla oikeuksiinsa.
Minulla oli ruokapöydän ympärillä pitkään ystävättäreltä saadut Kilta-tuolit (kliks), mutta ne olisivat kaivanneet pientä fiksausta ja kunnostusta, ja totta puhuakseni olivat melko massiiviset, joten päätin vaihtaa ne hieman sirompiin.
Nämä Umagen kauniit Time flies-tuolit saivat kaikki mahdolliset pisteet uusia tuoleja valittaessa: näissä on hyvä istua (siis tuodella hyvä), ovat tukevat (jopa melko painavat), vaikka ovatkin siron näköiset. Ja parasta oli se, että sain ihan itse valita näihin jalat ja verhoilun. Call me boring, mutta halusin kontrastikkaat tuolit ja siksi jalat ovat mustat ja verhoilu tummanharmaa. Vaihtoehtoja olisi kyllä ollut aina keltaisesta vihreään ja vaikka messinginvärisillä jaloilla, mutta nämä nykyiset tuntuivat istuvan tähän kokonaisuuteen paljon paremmin. Tykkään ihan mielettömästi.
Ja huom, huom, huom… bongatkaa kuvista myös meidän kodin uusin tulokas: ajopuusta tehty penkki. Sitä on nyt raahattu rannalta muutamaan eri varastoon, lyhennetty pariin kertaan ja nyt rakkaani teetätti siihen synttärilahjaksi minulle rautajalat. Sanoisin, että melkolailla täydellinen penkki.
Yksi kommentti postauksessa “Uudistunut ruokailutila uusilla tuoleilla”
Kolmen Koti Rannikolla
Upea kokonaisuus ja ihan mahtava idea tuo ajopuusta tehty penkki. Melkein harmittaa etten ole tota itse keksinyt 🙂 Noitahan meille saareen ajautuu joka vuosi. Joten viisikymppiselle kiitos ideasta <3!
Visualaddict Frida
Kiitos, Pia 🙂 Viisikymppinen kiittää!
Onneksi jokainen ajopuu on erilainen ja näin ollen jokaisesta penkistäkin tulee varmasti yksilöllinen, joten anna mennä vaan. Olisi kiva nähdä, minkälainen penkki sinulle tulisi 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
DIY: jalallinen tarjoiluastia ja sen kaveri
Minä aloin siivoamaan kaappeja turhista tavaroista ja näin siinä sitten kävi. Löysin vaikka mitä ihmeellisyyksiä; yhden kirpparilta ostamani ruusu-kynttiläjalan (don´t …
#linenlove Käinby 1925
Kun on kyse pellavasta, kotimaisuudesta, upeasta miljööstä ja mielettömän mukavasta perheestä, niin voitte olla varmoja, että riennän paikalle Canonini kanssa …
Olohuoneen uusi ilme