Jouluiset terveiset Porvoosta. Kävin sieltä ottamassa hieman vauhtia tähän jouluun. Ja vaikka lunta ei löytynyt mistään, oli tunnelmat kuitenkin kohdillaan.
Visiteerasin ensimmäistä kertaa Porvoon raatihuoneella sekä Holmin talossa, johon oli laitettu hieman joulua esille. Nämä tuntuivat riittävän minulle tuomaan sitä jouluista tunnelmaa, jota tulinkin täältä ammentamaan.
Nyt minä lähden avantoon (onko se muuten avanto, jos ei ole jäätä missään?), sitten rakkaan tädin kanssa joululounaalle ja sen jälkeen pakkaan villasukat kassiin ja lähden Poriin, syömään niin-maan-paljon lanttulaatikkoa ja suklaata.
Rauhaisaa ja tunnelmallista joulua teille, ihanaiset.
Yksi kommentti postauksessa “Porvoosta ammennetut joulutunnelmat”
Marjo
Oi, Porvoo on niin kaunis kaupunki. Ja varsinkin näin joulun aikaan.
Vanha kaupunki on kuin suoraan satukirjan sivulta.
Mukavaa ja rentouttavaa joulua Frida <3
Niin totta… minä itseasiassa pidän Porvoosta myös kaikkien turistisesonkien ulkopuolella. Silloin tuntuu olevan aidoimmillaan 🙂 Hyvää Uutta Vuotta sinulle, Marjo 🙂
Ihania kuvia! Tuo eka on ihan postikortti!
Minä puhun talviuinnista, enkä avantouinnista… Saa nähdä saadaanko sitä jäätä tänne etelään!
Ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!
Kiitos, ihanainen <3
No joo, ehkä talviuinti on oikeampi termi sille, mutta kun ei sitä oikein uimiseksi voi sanoa, jos pulahtaa kylmään veteen pariksikymmeneksi sekunniksi. Eipä ole paljon jäitä näkynyt.. eikä lunta.. Kaikkea hyvää myös sinulle uuteen alkavaan vuoteen. Se on ihan just täällä 🙂
Tämä on upea Tarifa, Espanjan ja samalla koko Euroopan eteläisin kaupunki. Tarifa sijaitsee Gibraltarinsalmella ja täältä näkee upeasti Marokon puolelle, …
Olen käynyt Tallinnassa erinäisiä kertoja, ehkä neljä. Enkä koskaan ole oikein löytänyt sitä Tallinnaa, johon monet suomalaiset ovat niin hullaantuneita, …
Oletteko tienneet, että Espanjalla on muutama kaupunki myös Afrikan mantereen puolella? Minä en tiennyt ennenkuin tutustuin ystävään joka asuu täällä, …
Porvoosta ammennetut joulutunnelmat

Frida - Visualaddict
Niin totta… minä itseasiassa pidän Porvoosta myös kaikkien turistisesonkien ulkopuolella. Silloin tuntuu olevan aidoimmillaan 🙂 Hyvää Uutta Vuotta sinulle, Marjo 🙂
Nonna
Ihania kuvia! Tuo eka on ihan postikortti!
Minä puhun talviuinnista, enkä avantouinnista… Saa nähdä saadaanko sitä jäätä tänne etelään!
Ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!
Frida - Visualaddict
Kiitos, ihanainen <3
No joo, ehkä talviuinti on oikeampi termi sille, mutta kun ei sitä oikein uimiseksi voi sanoa, jos pulahtaa kylmään veteen pariksikymmeneksi sekunniksi. Eipä ole paljon jäitä näkynyt.. eikä lunta.. Kaikkea hyvää myös sinulle uuteen alkavaan vuoteen. Se on ihan just täällä 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Tarifa – Espanjan eteläisin kaupunki ennen Afrikkaa
Tämä on upea Tarifa, Espanjan ja samalla koko Euroopan eteläisin kaupunki. Tarifa sijaitsee Gibraltarinsalmella ja täältä näkee upeasti Marokon puolelle, …
Tallinnasta löytyi vihdoin tykättävääkin
Olen käynyt Tallinnassa erinäisiä kertoja, ehkä neljä. Enkä koskaan ole oikein löytänyt sitä Tallinnaa, johon monet suomalaiset ovat niin hullaantuneita, …
Ceuta – Espanjalaiskaupunki Afrikassa