Kun Habitare, Asun-lehti ja Bo LKV tekevät yhteistyötä, niin jälki ei voi olla muuta kuin upeata.
Helsingin keskustassa, vanhassa Kivipalatsissa sijaitseva myyntikohde stailattiin Asun lehden toimesta ihan täysin uusiksi meitä bloggareita varten. Kuvat puhukoot puolestaan, mutta sen verran voin sanoa, että jos Helsingin keskustassa asuisin, niin tämä olisi se ainoa oikea tapa. Sisäpihan hiljainen huoneisto vanhassa kivitalossa, korkeine huoneineen, parketilla ja parvekkeella. That´s it!
Minun sisustuksessani näkyisi kylläkin varmaan hieman enemmän kerroksellisuutta ja muotoja, mutta tämän enempää en haluaisi minäkään kalusteita näin kauniiseen kotiin.
Habitaren teemoina ovat tänä vuonna mm. avoimet ovet, yhteisöllisyys ja sosiaalisuus ja tämä oli mielestäni loistava tapa avata uusia ovia. Kukapa nyt ei haluaisi päästä kurkistelemaan muiden koteihin? Minulle se on jo ihan elämäntapa ja sen puolesta puhuvatkin nämä monet sisustuslehtipinot täällä pitkin olohuonetta.
Yksi kommentti postauksessa “Ovet auki by Habitare”
Suffeli
Oi, onpas tuttu maisema, meidän ikkunoista näkyi Helsingissä asuessamme Tornin Piha. Juurikin tuossa Yrjönkadun kulmatalossa asuimme. Jos Suomeen vielä muutamme niin on vaikea ajatellakaan asuvansa muualla kuin juurikin noissa maisemissa<3 Hassu sattuma että myös Porissa kun asuin, mun eka koti johon muutin vanhempieni luota hieman alle kaksikymppisenä oli sekin Yrjönkadulla:)
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Aurinkokujalla
Kauniita kuvia kauniista kodista.
Osallistu kastehelmi arvontaan.
Hyvää viijonloppua.
Unknown
Oi kerrassaan onnistuneita sisustuksen! Kolahtaa! Asun lehtikin on uusi suosikki. Itse vielä opiskelen sisustusalaa ja olisi ihan huikea päästä tuollaisiin kurkkimassa retkiin! 😀
Tuire
Upeat kuvat! Olet oikea tunnelmanvangitsija. 🙂 Olipa kiva nähdä tänään, ihanaa viikonloppua! <3
Frida - Visualaddict
Nyt olen melkein kateellinen :))))) Aika ihanat näkymät teillä on ollut!
Ja tuo Yrjönkatu taitaa olla siitä helppo, että aika monessa kaupungissa on sellainen, niin voit aina kohdentaa asuntohaut suoraan sinne. Ei mene turhaan aikaa etsiessä asuntoa muualta kaupungista, ja muistaa oman osoitteenkin hyvin 🙂
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua myös sinulle, Susanna.
Frida - Visualaddict
Kiitos:)
Ja kiitokset arvontalinkistä.
Aurinkoa sinun viikonloppuusi… sinne Aurinkokujalle!
Frida - Visualaddict
Kiva, että tykkäät.
Sisustusala on siitä mukava ala, että siitä saa jatkuvaa silmänruokaa ja inspiraatioita. Itse luen ihan mielettömästi myös lehtiä ja selailen pinterestejä ja instaa…. koukuttavaa suorastaan!
Frida - Visualaddict
Kiitos, Tuire <3
Oli kiva käydä teillä tänään kylässä… sulla on sitten ihana perhe!
Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua teille.
Sanna
Kaunista! Kylläpä harmitti kun en päässyt tuonne vaikka olin tulossa. Mahatauti iski edellisenä yönä… 😛 😀
Frida - Visualaddict
Voi ei… toivottavasti vastaavanlaisia on tulossa lisää, niin sinäkin pääset mukaan kemuihin 🙂
Mukavaa sunnuntaita 🙂
Tällä viikolla oli Seinäjoen Asuntomessujen lehdistöpäivä ja siellähän minäkin vietin yhden kokonaisen vorokauden. Aamutuimaan Intercityllä sinne ja illansuussa Pendolinolla takaisin. …
Tää ois tän koti täällä Espanjan vuoristossa. Eikö olekin ihana? Itse hullaannuin asuntoon ihan täysin, kun löysin tämän kohteen Espanja-loma -sivustolta. Klikkasin …
Ovet auki by Habitare

Binance代码
Your article helped me a lot, is there any more related content? Thanks! https://www.binance.com/register?ref=IXBIAFVY
Voisit olla kiinnostunut näistä
Seinäjoen Asuntomessut 2016 vol.1
Tällä viikolla oli Seinäjoen Asuntomessujen lehdistöpäivä ja siellähän minäkin vietin yhden kokonaisen vorokauden. Aamutuimaan Intercityllä sinne ja illansuussa Pendolinolla takaisin. …
Vuokrakoti Espanjassa
Tää ois tän koti täällä Espanjan vuoristossa. Eikö olekin ihana? Itse hullaannuin asuntoon ihan täysin, kun löysin tämän kohteen Espanja-loma -sivustolta. Klikkasin …
Koti Helsinki, Avotakka
Kotijuttu ilmestynyt Avotakka -lehdessä