Visiitti Raumalle poiki tähän husholliin uuden blogiyhteistyön: Nämä maanmainiot, pellavaiset istuintyynyt.
Muutamat teistä saattavat muistaakin, kun tuskailin näiden meidän keittiön tuolien kanssa, jotka ovat siis aidosti vanhat ja siksi hieman nyky-normeja matalammat. Ensin naputtelin niiden jalkoihin tuollaiset pienet koroke-palat ja koska se ei ihan vielä riittänyt nostamaan niitä, niin nyt teetätin niihin nuo kauniit pellavaiset istuintyynyt Sisustustalo Kodinonnen ompelimolla.
Ideakin on itseasiassa peräisin Kodinonnen ihanalta Johannalta, joka oli omiin vanhoihin tuoleihinsa teetättänyt vastaavanlaiset. Kiitos siis siitä! Nyt ei tuolit enää tunnu yhtään matalalta, ja istuinmukavuuskin parani kertaheitolla.
Päällystin samalla nuo istuinosat tuolla samalla pellavalla, ja ilmekin raikastui ihan silmissä, kun keittiöön tuli enemmän valkoista. Lakanakangas sinne pellavan alle olisi varmaan pitänyt laittaa ensin, koska vanha sininen päällinen kuultaa hieman läpi, mutta kuka nyt sellaisia jaksaa niittailla silloin, kun on inspis iskenyt ihan täysillä.
Kävin eilen kävellen kaupassa… hain asuntomessujen virallisen messuluettelon ja noukin muutamat rikkaruohot matkan varrelta. Tänään ruksin tästä luettelosta täsmä-kohteet, sillä tällä viikolla aukeaa Asuntomessut Seinäjoella, ja arvatkaapas, kuka on menossa sinne…
Nonni, näin siinä käy, kun ei saa sormiaan irti pellavasta. Tein itselleni tällaisen ponchon, johon painoin kangasväreillä hieman marokkolais-kuviota helmoihin. …
Istuintyynyt rokokoo-tuoleihin

Yksi kommentti postauksessa “Istuintyynyt rokokoo-tuoleihin”
Elsa
Hienolta näyttävät, ja toimivat! Minä olen juu-ei-tuulella asuntomessuista, katsotaan.
Satu
mm. minä ja pari muuta on messuilla 🙂
Meillä on just terassin tuoleissa lisätyynyt, jotta yltää paremin pöydälle 🙂
Hih..tuo kun inspis iskee, ei kaikkea jaksa niittailla…..NIIIN tuttu tunne 😉
Hyviä messuiluja!
Kaisa
Lisätyynyt on kätevät. Kauniit tuolit!
Ja, kauniita kuvia kotikaupungistani!
Outi Krimou/Outi's life
Tyynyt ovat kivan näköiset ja sopivat täydellisesti noihin tuoleihin.
Ihanaa keskiviikkoa.
Marjo
Ihana idea ja kauniit tuolit 🙂 Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin istuminen liian matalalla tuolilla pöytään nähden. Hyvää messuilua!
Frida - Visualaddict
Kiitti… ja kiitos myös Kodinonnen ompelijoille 🙂
Lähde vain messuilemaan… siellä oli kaikinpuolin komiaa…
Frida - Visualaddict
Olipas kiva törmätä messuilla teihin iloisiin bloggareihin :))))
Lisätyynyt ovat pop, jotta keittonkin saa kauhottua hyvin suuhun:)
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos… kyllä teillä on siellä Raumalla niin kaunista, että 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitti, Outi <3
Tykkään itsekin tästä rennosta ja raikkaasta lookista näissä vanhoissa tuoleissa 🙂
Frida - Visualaddict
Kiitti 🙂
Onneksi liian mataliin tuoleihin voi aina keksiä kaikkia korottavia (ja kauniita) jippoja 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
DIY – Moodboard
Sain rakkaalta ystävältäni joululahjaksi Elisabeth Gilbertin Uskalla elää luovasti -kirjan. Ihana kirja, suosittelen. Sen luettuani, ihan inspiroituneena löysin itseni K-Raudasta …
Uuden kodin yhdistetty ruokailutila ja työhuone
Niin paljon on tullut tuuletettua ja viiletettyä viime viikkojen aikana, etten ole kotia saanut vielä ihan valmiiksi. Taulut nojailevat seiniin, …
Pellavaponcho