Visiitti Raumalle poiki tähän husholliin uuden blogiyhteistyön: Nämä maanmainiot, pellavaiset istuintyynyt.
Muutamat teistä saattavat muistaakin, kun tuskailin näiden meidän keittiön tuolien kanssa, jotka ovat siis aidosti vanhat ja siksi hieman nyky-normeja matalammat. Ensin naputtelin niiden jalkoihin tuollaiset pienet koroke-palat ja koska se ei ihan vielä riittänyt nostamaan niitä, niin nyt teetätin niihin nuo kauniit pellavaiset istuintyynyt Sisustustalo Kodinonnen ompelimolla.
Ideakin on itseasiassa peräisin Kodinonnen ihanalta Johannalta, joka oli omiin vanhoihin tuoleihinsa teetättänyt vastaavanlaiset. Kiitos siis siitä! Nyt ei tuolit enää tunnu yhtään matalalta, ja istuinmukavuuskin parani kertaheitolla.
Päällystin samalla nuo istuinosat tuolla samalla pellavalla, ja ilmekin raikastui ihan silmissä, kun keittiöön tuli enemmän valkoista. Lakanakangas sinne pellavan alle olisi varmaan pitänyt laittaa ensin, koska vanha sininen päällinen kuultaa hieman läpi, mutta kuka nyt sellaisia jaksaa niittailla silloin, kun on inspis iskenyt ihan täysillä.
Kävin eilen kävellen kaupassa… hain asuntomessujen virallisen messuluettelon ja noukin muutamat rikkaruohot matkan varrelta. Tänään ruksin tästä luettelosta täsmä-kohteet, sillä tällä viikolla aukeaa Asuntomessut Seinäjoella, ja arvatkaapas, kuka on menossa sinne…
Tässäpä pieni kurkistus meidän uuden kodin keittiöön. Keittiö itsessään on aika perussettiä, eli tavallinen ja samalla melko mielenkiinnoton. Jotta kuitenkin …
Vantaan Asuntomessuilla oli myös muutama ”julkkiskoti”, ja nyt haluan esitellä teille Ellen Jokikunnaksen sisustaman Spinelli A2:n. Tässä kodissa oli mahtavaa …
Istuintyynyt rokokoo-tuoleihin

Yksi kommentti postauksessa “Istuintyynyt rokokoo-tuoleihin”
Elsa
Hienolta näyttävät, ja toimivat! Minä olen juu-ei-tuulella asuntomessuista, katsotaan.
Frida - Visualaddict
Kiitti… ja kiitos myös Kodinonnen ompelijoille 🙂
Lähde vain messuilemaan… siellä oli kaikinpuolin komiaa…
Satu
mm. minä ja pari muuta on messuilla 🙂
Meillä on just terassin tuoleissa lisätyynyt, jotta yltää paremin pöydälle 🙂
Hih..tuo kun inspis iskee, ei kaikkea jaksa niittailla…..NIIIN tuttu tunne 😉
Hyviä messuiluja!
Frida - Visualaddict
Olipas kiva törmätä messuilla teihin iloisiin bloggareihin :))))
Lisätyynyt ovat pop, jotta keittonkin saa kauhottua hyvin suuhun:)
Kaisa
Lisätyynyt on kätevät. Kauniit tuolit!
Ja, kauniita kuvia kotikaupungistani!
Frida - Visualaddict
Kiitos, kiitos… kyllä teillä on siellä Raumalla niin kaunista, että 🙂
Outi Krimou/Outi's life
Tyynyt ovat kivan näköiset ja sopivat täydellisesti noihin tuoleihin.
Ihanaa keskiviikkoa.
Frida - Visualaddict
Kiitti, Outi <3
Tykkään itsekin tästä rennosta ja raikkaasta lookista näissä vanhoissa tuoleissa 🙂
Marjo
Ihana idea ja kauniit tuolit 🙂 Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin istuminen liian matalalla tuolilla pöytään nähden. Hyvää messuilua!
Frida - Visualaddict
Kiitti 🙂
Onneksi liian mataliin tuoleihin voi aina keksiä kaikkia korottavia (ja kauniita) jippoja 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Uuden kodin keittiö ja kauniit säilytyskorit
Tässäpä pieni kurkistus meidän uuden kodin keittiöön. Keittiö itsessään on aika perussettiä, eli tavallinen ja samalla melko mielenkiinnoton. Jotta kuitenkin …
Ellenin luona kylässä – Asuntomessuilla nimittäin
Vantaan Asuntomessuilla oli myös muutama ”julkkiskoti”, ja nyt haluan esitellä teille Ellen Jokikunnaksen sisustaman Spinelli A2:n. Tässä kodissa oli mahtavaa …
Koti Uusikaupunki, Meidän Talo
Meidän Talo -lehti Juttu tästä kodista ilmestynyt Meidän Koti -lehdessä.