Tämä vuoden 2020 kalenteri on sarjassaan jo kuudes kalenteri, jonka olen tehnyt. Ja se, että saan tehdä tällaisia upeuksia on ihan puhtaasti teidän ansiotanne. Niin hienosti tämä on otettu vastaan joka vuosi.
Kuten kaikki aikaisemmatkin kalenterit, on tämäkin kuvakalenteri, jonka jokainen valokuva on peräisin minun kamerastani. Tämän lisäksi kalenteri on pullollaan mietelauseita, jotka ovat tavalla tai toisella koskettaneet minua.
Kalenterista löytyy myös jokaiselle kuukaudelle oma kuukausiaukeamansa, joihin olen laittanut hauskoja kysymyksiä itsetuntemukseen ja itsensä kehittämiseen liittyen. Mielestäni ne ovat asioita, joita kannattaa miettiä ihan aina.
Uskon nimittäin ihan täysin siihen, että mielenrauha ja onnellisuus tulevat hyvin pitkälti siitä, että oppii näkemään kaikki pienet asiat, jotka ovat hyvin elämässä. Sekä siitä, että oppii tuntemaan itsensä ja tunnistamaan sen, mitä haluaa ja mitä ei halua, missä haluaa kehittyä paremmaksi ja mihin kaipaa muutosta.
Hyvä Vuosi 2020 -kalenteri on edeltäjiensä tapaan alusta loppuun Suomessa valmistettu ja tämän vuoksi kannessa komeileekin kotimaisuudesta kertova avainlippu.
Viikko ja kuukausiaukeamien lisäksi kalenterin lopussa on muistiinpanosivuja sekä tiivistelmät kuluvasta ja seuraavasta vuodesta. Perinteitä kunnioittaen takakannessa on myös pieni muovitasku (säilö), jonne voi kerätä tärkeitä papereita tai muita mukavia lippusia ja lappusia.
Mistä näitä sitten saa?
Tällä hetkellä ainakin tuolta minun omasta pienestä verkkokaupastani: www.hyvavuosi.fi (klikedi klaks)
Ja kohta myös paikallisilta kauppiailta ympäri Suomea. Lista heistä päivittyy koko ajan tuonne samaiselle sivustolle, kunhan ehdin lähettelemään näitä kalentereita täältä eteenpäin.
_________________________
Koska hyvää ja kaunista on kiva jakaa ympärilleen, annan teille tähän loppuun kampanjakoodin, jolla saatte kalenterit kotiin kannettuna, ilman postikuluja:
MULLE MYÖS
Kampanjakoodi on voimassa elokuun loppuun (la 31.8.2019) asti verkkokaupassa
Yksi kommentti postauksessa “Hyvä Vuosi 2020 -kalenteri”
Kapteenska
Moi Frida, menin klikedi klaksilla tilaamaan pari Hyvä vuosi-kalenteria, mutta ei tunnu tuo kampanjakoodi toimivan. Postikulut tulee väkisin mukaan. En sitten maksanut vielä. Jos vika vaikka korjataan..
Moikka… Kiitos, kun ilmoitit. Juuri selvittelin kyseistä asiaa ja verkkokaupan puolella eivät osanneet sanoa, miksi koodi ei toimi niinkuin sen pitäisi. Nyt se on siis vaihdettu ja kun menee klikedi klaks ja laittaa koodiksi: MULLE MYÖS niin toimii vallan mainiosti :))))
Iso kiitos kärsivällisyydestäsi 🙂
Saanko esitellä tämän Visualaddictin uusimman painotuotteen: Notes-Muistikirjan. Ja vaikka ihan itse tämän olen kuvannut ja suunnitellut ja painattanut, niin …
Katsokaas arvon leidit, mikä minulla on käsissäni. Ihan uunituore Hyvä Vuosi 2019 -kalenteri. Jee!! Tämä on tämän kalenterintekijän viides viikkokalenteri, …
Hyvä Vuosi 2020 -kalenteri
Se on taas täällä!
Hyvä Vuosi -kalenteri, nimittäin.

www.hyvavuosi.fi
Tulkoon meille ihan kaikille oikein HYVÄ VUOSI
Yksi kommentti postauksessa “Hyvä Vuosi 2020 -kalenteri”
Kapteenska
Moi Frida, menin klikedi klaksilla tilaamaan pari Hyvä vuosi-kalenteria, mutta ei tunnu tuo kampanjakoodi toimivan. Postikulut tulee väkisin mukaan. En sitten maksanut vielä. Jos vika vaikka korjataan..
Frida - Visualaddict
Moikka… Kiitos, kun ilmoitit. Juuri selvittelin kyseistä asiaa ja verkkokaupan puolella eivät osanneet sanoa, miksi koodi ei toimi niinkuin sen pitäisi. Nyt se on siis vaihdettu ja kun menee klikedi klaks ja laittaa koodiksi: MULLE MYÖS niin toimii vallan mainiosti :))))
Iso kiitos kärsivällisyydestäsi 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
Notes – Upea, uusi muistikirja kuvilla ja mietelauseilla
Saanko esitellä tämän Visualaddictin uusimman painotuotteen: Notes-Muistikirjan. Ja vaikka ihan itse tämän olen kuvannut ja suunnitellut ja painattanut, niin …
Hyvä Vuosi 2019 -kalenteri on täällä
Katsokaas arvon leidit, mikä minulla on käsissäni. Ihan uunituore Hyvä Vuosi 2019 -kalenteri. Jee!! Tämä on tämän kalenterintekijän viides viikkokalenteri, …
Olet minulle tärkeä – Ystäväkirja, jonka jokainen haluaisi lahjaksi omalta ystävältään
Katsokaapas, minkä minä tein! Tällaisen hieman erilaisen ystäväkirjan, jonka nimi on 12 SYYTÄ, MIKSI OLET MINULLE TÄRKEÄ Sain itse vuosi …