Katsokaahan, kuinka kauniissa paikassa tämä valokuvaaja kävi vapaapäivänään. Bromarvissa.
Olen itse asiassa käynyt täällä kerran aikaisemmin, yli kymmenen vuotta sitten veneellä ja silloiselta reissulta jäi käteen villasukat. Nyt sain tuliaisiksi monta kaunista kuvaa ja merituulen henkäisyä hiuksiini.
Olen muutamia kertoja törmännyt mainintaan Padvan hiekkarannasta sosiaalisessa mediassa. Ja ihan mielenkiinnosta olen halunnut nähdä sen livenä, koska a) rakastan merenrantoja b) joskus tarvitaan tuttuja ranta-kuvaus-lokaatioita ja c) joku oli mennyt ja verrannut sitä Yyteriin (siis oikeesti! Yyteriin!).
No nyt kun paneuduin oikein asiaan, huomasin, että vaikka se sijaitsee Raaseporissa (joka on meikäläiselle ollut kutakuinkin sama, kuin Tammisaari, Inkoo, Karjaa ja Fiskars), sijaitsi se kuitenkin vielä Bromarvista hieman eteenpäin. No, jos on melkein päivä aikaa, niin hyvinhän sinne ehtii ja ulkoilut Bromarvin kauniissa miljöössäkin ehtii tekemään samalla reissulla.
Kaunis oli Padvan hiekkaranta – ei ihan Yyteri kuitenkaan. Mutta simpukat olivat kyllä kauniimpia, kuin mitä olen Yyterissä koskaan nähnyt. Ja idyllinen oli Bromarv, edelleen. Villasukkia en valitettavasti saanut ostettua, koska kaikki paikat oli kiinni. Onneksi kohta on kesä.
Bromarv on kyllä kaunis paikka! Kävin siellä viime kesänä sukuloimassa yhdellä mökillä. Silloin ei ollut aikaa kauheasti kierrellä, mutta sain kyllä tosiaan sen kuvan, että paikka on rauhallinen, idyllinen ja kaunis. 🙂
Sinulla siis aivan huikea kyky nähdä visuaalisesti ja kuvata juuri "oikein" (ymmärrän hyvin miksi blogin nimi on mikä on :)) Siis melkein 30 vuotta kesä-Bromarvilaisena tunnistan kaikki kuvaamasi paikat mutta en usko että koskaan olen nähnyt ne yhtä kauniina ja visuaalisesti hienosti esitettynä.
Oooooh… nyt pistää nöyräksi tämä kommentti. Iso kiitos sinulle kauniista sanoistasi. Olen todella otettu ja kiitollinen. Päiväni parani kertaheitolla, kiitos siitä <3
Yksi tämän naisen lempparipaikkoja täällä Uusimaalla on Hvitträsk. Tämä paikka on ajalta, jolloin monet suomalaiset taiteilijat rakennuttivat itselleen upeita asuin-ja …
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kävijäanalytiikka
Tämä sivusto käyttää Google analytics palvelua kerätäkseen kävijätietoja sivuston käytettävyyden ylläpitämiseksi. Emme tallenna IP-osoitettasi, jotta sivua ei voida yksilöitä. Näitä tietoja ei yhdistetä muihin käyttäjätietoihin. Lue lisää Analyticsin tietojen käytöstä täältä.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Vapaapäivä Bromarvissa
Katsokaahan, kuinka kauniissa paikassa tämä valokuvaaja kävi vapaapäivänään. Bromarvissa.
Olen itse asiassa käynyt täällä kerran aikaisemmin, yli kymmenen vuotta sitten veneellä ja silloiselta reissulta jäi käteen villasukat. Nyt sain tuliaisiksi monta kaunista kuvaa ja merituulen henkäisyä hiuksiini.
Olen muutamia kertoja törmännyt mainintaan Padvan hiekkarannasta sosiaalisessa mediassa. Ja ihan mielenkiinnosta olen halunnut nähdä sen livenä, koska a) rakastan merenrantoja b) joskus tarvitaan tuttuja ranta-kuvaus-lokaatioita ja c) joku oli mennyt ja verrannut sitä Yyteriin (siis oikeesti! Yyteriin!).
No nyt kun paneuduin oikein asiaan, huomasin, että vaikka se sijaitsee Raaseporissa (joka on meikäläiselle ollut kutakuinkin sama, kuin Tammisaari, Inkoo, Karjaa ja Fiskars), sijaitsi se kuitenkin vielä Bromarvista hieman eteenpäin. No, jos on melkein päivä aikaa, niin hyvinhän sinne ehtii ja ulkoilut Bromarvin kauniissa miljöössäkin ehtii tekemään samalla reissulla.
Kaunis oli Padvan hiekkaranta – ei ihan Yyteri kuitenkaan. Mutta simpukat olivat kyllä kauniimpia, kuin mitä olen Yyterissä koskaan nähnyt. Ja idyllinen oli Bromarv, edelleen. Villasukkia en valitettavasti saanut ostettua, koska kaikki paikat oli kiinni. Onneksi kohta on kesä.
6 replies to “Vapaapäivä Bromarvissa”
Thilda
Bromarv on kyllä kaunis paikka! Kävin siellä viime kesänä sukuloimassa yhdellä mökillä. Silloin ei ollut aikaa kauheasti kierrellä, mutta sain kyllä tosiaan sen kuvan, että paikka on rauhallinen, idyllinen ja kaunis. 🙂
Visualaddict Frida
Sellaisen kuvan minäkin olen paikasta saanut ja nyt tuo mielikuva vain vahvistui 🙂
Hack i häl
Sinulla siis aivan huikea kyky nähdä visuaalisesti ja kuvata juuri "oikein" (ymmärrän hyvin miksi blogin nimi on mikä on :)) Siis melkein 30 vuotta kesä-Bromarvilaisena tunnistan kaikki kuvaamasi paikat mutta en usko että koskaan olen nähnyt ne yhtä kauniina ja visuaalisesti hienosti esitettynä.
Visualaddict Frida
Oooooh… nyt pistää nöyräksi tämä kommentti. Iso kiitos sinulle kauniista sanoistasi. Olen todella otettu ja kiitollinen. Päiväni parani kertaheitolla, kiitos siitä <3
Anoja
Ihanii kuvii 🙂
Visualaddict Frida
Iso kiitos 🙂
Voisit olla kiinnostunut näistä
#myespoo
#syksy #iltakävely #myhoods #gimmesomecolor #ilovemylife
Kaunis Annala
#myhelsinki #arabianranta #annala #hän_on_kaunis
Aina yhtä kaunis Hvitträsk